Venäjä Sudenpentuja vahvempi EM-kisojen päätöspelissä

22.12.2016 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui Turkin Samsunissa pelattavissa A-divisioonan EM-kisoissa kahdeksanneksi. Sudenpennut hävisivät päätöspelissään toisella puoliajalla ohiajaneelle itänaapuri Venäjälle 82-67 (31-32).

Edon Maxhuni ja Suomen 18-vuotiaat pojat sijoittuivat kahdeksanneksi EM-kisoissa.

Sudenpentujen tasaisimpiin suorittajiin kuului Hannes Pöllä, joka oli päävalmentaja Lohikosken mukaan vähintään kisojen kolmen parhaan sentterin joukossa. Kuvat: FIBA


Ensimmäinen puoliaika eteni vielä tasaisesti, vaikka Suomi tuntui olevan valtaosan ajasta kuskin paikalla. Sudenpennuilla oli mahdollisuutensa repäistä isompaa eroa, mutta johto pääsi parhaimmillaan vain neljän pisteen mittaiseksi.
 

– Olisimme pystyneet jo ensimmäisellä puoliajalla ratkaisemaan pelin, tai ainakin napata iso johto, mutta hyökkäyksen laatutekijät eivät olleet tarvittavalla tasolla, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
 

Puoliajan jälkeen suuri menetysmäärä (23), ohiheitetyt lay-upit ja helpot virheet satuttivat, kun Venäjä karkasi kymmentä pistettä hipovaan johtoon. Päätösneljänneksen Venäjä aloitti juoksemalla kahdessa minuutissa tilanteeksi 62-47, eikä Suomi kyennyt enää realistiseen takaa-ajoon.
 

Suomen parhaimmistoon kuuluivat tuplatuplan rohmunnut Hannes Pöllä (17/12) ja Edon Maxhuni (18/2). Venäjän tehokaksikon muodosti Grigory Motovilov (21/3/5 syöttöä) ja Sergey Klyuev (19/6).
 

Suomi sijoittui EM-kisoissa tappion myötä kahdeksanneksi. Kesältä joulukuulle lykätyt EM-kisat pelattiin tavallista tiukemmalla aikataululla ja kaksi joukkuetta etenivät puolivälieriin suoraan alkulohkosta. Sudenpennut etenivät kahdeksan parhaan joukkoon sijoittumalla alkulohkossaan toiseksi korieron turvin.
 

– Tulos on tietysti pettymys, kun voittaa yhden pelin ja häviää viisi. Joskus toisella kertaa voitot on osunut huonompiin kohtiin, mutta tällä kertaa meille oli hyötyä siitä, että turnauskaavio oli lyhyempi.
 

– On hirveän tärkeätä, että Suomi pääsee pelaamaan näitä pelejä. Meillä on hieno tilanne, koska olemme pystyneet vakiinnuttamaan paikkamme 16- ja 18-vuotiaissa pojissa EM-kisoissa. Silti on paljon asioita, joita me pystymme merkittävästi parantamaan.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia