18-vuotiaille pojille lohkovoitto ja paikka ylempään EM-jatkosarjaan
26.7.2010
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue puristi maanantaina sisukkaan 65-55 (35-23)-voiton tappiottomasta Tshekistä ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa Tel Avivissa. Voitollaan Suomi sijoittui lohkonsa ykköseksi ja pääsee pelaamaan noususta A-divisioonaan ylemmässä EM-jatkosarjassa. Maanantain ottelua voi luonnehtia työvoitoksi, sillä Suomi on onnistunut EM-turnauksen edetessä parantamaan otteitaan päivä päivältä. Alkulohkon kolme ensimmäistä otteluaan voittanut Tshekki johti Suomea viimeisen kerran neljä minuuttia ennen avausjakson loppua tilanteessa 12-10, mutta loppu oli Suomen hallintaa. - Se on hyvän joukkueen merkki, että pelaajat osaavat ottaa palautetta vastaan. Meillä on ollut vaikeuksia palloscreenin puolustamisen ja pallosta huolehtimisen kanssa, mutta saimme yhdellä treenillä ja videopalautteella poikien etäisyydet ja tilan käytön paremmiksi, kehui 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Pieti Poikola. Tshekki marssitti kentälle pitkän, vahvan ja monipuolisen joukkueen, jonka puolustuksen lukkona hääri 215-senttinen Ondrej Baldvín (8/14/5 blokkia). Ottelun alussa Baldvín pysäytti muutamia suomalaisajoja tylysti katsomon puolelle, mutta pelitapahtumien edetessä Suomi levitti peliä ja antoi vastuuta heittäjille. Villematti Kopio (18/5/6 syöttöä), Kilian Cato (17/6) ja viisi kolmosta upottanut Osku Heinonen (17/3) kiittivät vastuusta. - Tshekin tasoista joukkuetta vastaan tärkeimmät asiat olivat, että pidämme pallosta huolen ja keskitymme siihen, että voitamme 1-1-tilanteet puolustuksessa. Onnistuimme molemmissa tehtävissä erittäin hyvin. Hyökkäyksessä puolestaan luotimme siihen, että heittäjät saavat avoimista paikoista sisään, ja niin kävi, kertasi Poikola ottelun ratkaisua. Kopion, Caton ja Heinosen lisäksi Suomen tehokvartetin täydensi Mikael Herbert, joka repi kahdeksan levypalloa pitkien ja vahvojen tshekkiläisten käsimerestä. Voitollaan Suomi päätyi alkulohkonsa ykköseksi sekä lunasti paikan EM-kisojen ylemmässä jatkosarjassa. Turnauksen avauspelissä Suomen kukistanut Hollanti hävisi maanantaina Slovakialle 45-47 (15-26) upotettuaan vapaaheitoistaan vain 29,6%, ja tippui alempaan loppusarjaan. Suomi taistelee jatkossa A-divisioonapaikasta Belgiaa sekä tänään myöhemmin selviytyvää joukkuetta vastaan. - Tavoitteemme kisojen alussa oli päästä kahden parhaan joukkoon ja sen mukaan edetään, nyökytti Poikola. Suomi pelaa ylemmän jatkosarjan avausottelunsa keskiviikkona. Tshekki - Suomi 55-65 (12-17, 23-35, 37-43), alle 18-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Tel Aviv (Israel) 26.7.2010Suomi: Villematti Kopio 18/5/6 syöttöä, Kilian Cato 17/6, Osku Heinonen 17/3, Markus Molenius 7/4, Alex Vaenerberg 3/3, Aleksi Koskinen 2/0, Tommi Huolila 1/0, Mikael Herbert 0/8, Daniel Dolenc 0/2, Joel Heinikoski 0/0, Kalle Naapi, Miikka Marttinen. Tshekki: Michal Sotnar 14/1, Jaromír Bohacík 10/5, Ondrej Balvín 8/14/5 blokkia. Lisätietoja: Ottelutilastot
|
Kilian Cato pelasi EM-turnauksen toistaiseksi parhaan ottelunsa Tshekkiä vastaan.
Villematti Kopio oli jälleen elementissään - 18 pistettä, viisi levypalloa ja kuusi korisyöttöä.
Osku Heinonen kurmotti Tshekkiä viidellä kolmosella.
Mikael Herbert noukki kahdeksan levypalloa. Kuvat: Tuomas Venhola ja Francois Perthuis.
|
