16-vuotiaat pojat kuudennelle sijalle Portugalin kisoissa

16.8.2009 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien taival ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa päättyi sijoitusottelutappioon. Suomi vei lopulta nimiinsä turnauksen kuudennen sijan hävittyään Ruotsille sunnuntaina 59-81 (27-42).

Joonas Cavén viimeisteli 19 pistettä EM-turnauksen päätösottelussa.

Kalle Naapi nousi 16-vuotiaiden poikien parhaaksi pistemieheksi 13,3 keskiarvollaan.

Tarkkakätinen Mikko Jämsä kuului kesällä 16-vuotiaiden poikien avainpelaajiin.

1994 syntynyt Joonas Lehtoranta kehittyi maajoukkuevuoden aikana suurin harppauksin. Kuvat: Tomi Kaminen.

Ilman Unkari-ottelussa loukkaantuneita aloitusviisikon pelaajia Mikael Herbertiä ja Kalle Naapia otteluun lähtenyt Suomi joutui puolustuskannalle alkuminuuteilta lähtien. Ruotsi vyörytti tehokasta joukkuehyökkäystään tähtitakamiehensä Jonathan Personin (15/8/6 syöttöä) ja 205-senttisen William Magarityn (18/5) johdolla kasvattaen johtonsa parhaimmillaan 31 pisteeseen tilanteessa 46-77.

Suomi kaunisteli Joonas Cavenin (19/8) onnistumisten myötä Ruotsin voittoluvut 22 pisteeseen. Suomen päävalmentaja Jukka Toijala myönsi, että päätöspäivän otteluun mennessä pitkä turnaus oli ehtinyt vaatia veronsa.

- Loppua kohden pallosta pääsi ilma karkaamaan. Kyllä jätkät kaikkensa yrittivät valmentajien psyykatessa, mutta virtaa ei löytynyt. Ruotsi oli ihan selkeästi parempi tässä pelissä.

Suomi saalisti seitsemästä turnausotteluaan neljä voittoa. Alkusarjassa ja ylemmässä loppusarjassa Suomi kärsi ainoat tappionsa Tanskalle (77-84) ja Bulgarialle (55-73), jotka nousivat kisojen päätteeksi 16-vuotiaiden poikien A-divisioonaan.

- Kuluvaan kesään lähtiessä tulokselliset tavoitteet olivat, että pystymme voittamaan EYOF-kisoissa yhden A-divisioonajoukkueen ja pelaamme näissä kisoissa sijoista 1.-5. Ensimmäinen tavoite toteutui ja toinen jäi yhden sijan päähän, Toijala puntaroi.

- Kaikkiaan kesästä jää positiivinen mieliala. Etenkin täällä EM-kisoissa teimme hienoja nousuja ja haimme pari todella kovaa voittoa. Tekemisen taso ja yrittämisen taso nousivat vahvasti koko kesän ajan. Tällä porukalla on hyvä lähteä tekemään töitä jatkossakin yhteistyössä seuravalmentajien kanssa, kiitteli Toijala.

Toijala luonnehti ennen EM-kisojen alkua 1993 syntyneiden ikäluokkaa tasaisen vahvaksi ja työteliääksi. Toijalan mukaan tasaisuus koitui sekä joukkueen hyödyksi että tavallaan kompastuskiveksi.

- Meillä on joukossa monta pelaajaa, joista voi tulla oikealla valmennuksella kovan luokan pelaajia, mutta toisaalta meiltä puuttui ryhmästä sellainen tähtipelaaja, joka viidellä meitä ylemmäksi sijoittuneilla joukkueella oli. Katsotaan nyt, ponnistaako sellainen ryhmästä joskus parin, kolmen vuoden sisällä, kun fyysinen kehitys jatkuu.

Kisojen avainpelaajiksi Toijala nosti 203-senttisen Joonas Cavenin (Pyrintö) sekä 187-senttisen Kalle Naapin (Honka). Vaikka 1993 syntyneiden ikäluokka siirtyy ensi vuodeksi 18-vuotiaiden maajoukkueen riveihin, löytyi joukkueen 1994 syntyneistä kuopuksista myös voimaa 16-vuotiaiden poikien ensi kesän maajoukkueeseen.

- Johnny Laakkonen (Pyrintö) ja Joonas Lehtoranta (KTP) kehittyivät tasaisesti koko kesän, ja etenkin Lehtoranta meni näissä kisoissa isoin harppauksin eteenpäin.

Suomi - Ruotsi 59-81 (13-24, 27-42, 41-66), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, sijoitusottelu (sijat 5.-6.), Sao Joao da Madeira (Portugali) 16.8.2009

Joonas Caven 19/8, Ilari Seppälä 10/4/4 riistoa, Daniel Dolenc 6/5, Mikko Jämsä 5/1/6 syöttöä, Kristian Rasinaho 5/1, Samuli Oja 4/4, Ville Puotila 3/1/3 riistoa, Joonas Lehtoranta 3/0, Johnny Laakkonen 2/3, Jesse Viita 2/2.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia