Islanti sai kyytiä Suomen 20-vuotiailta

17.7.2006

Suomen 20-vuotiaiden miesten pelillinen taso ei laskenut, vaikka ohjelmassa oli myöhään sunnuntai-iltana merkityksetön ottelu. Suomi kukisti B-divisioonan EM-kilpailuiden alkusarjan viimeisessä ottelussaan Islannin selvin 100-61-numeroin. Lohkovoiton Suomi oli varmistanut jo aiemmin.

Suomi vei alkulohkon nimiinsä puhtaalla pelillä voitettuaan Islannin lisäksi Georgian ja Hollannin. Joukkue on nyt kahdeksan parhaan joukossa ja tavoittelee nousua A-divisioonaan, joka suodaan kisojen kahdelle parhaalle joukkueelle. Ylemmässä jatkosarjassa Suomi saa vastaansa Belgian, Itävallan ja Makedonian.

Pelin henki kävi Islanti-ottelussa selväksi jo toisella neljänneksellä, jolla Suomi karkasi parhaimmillaan kymmenen pisteen johtoon (43-33) Islannin sinnikkäästä pyristelystä huolimatta. Toisella puoliajalla suomalaisten meno ei hyytynyt, vaan 20 minuuttia kirjattiin Suomelle peräti 53-23.

- Oli hienoa nähdä jokaisen pelaajan sitoutumisaste. Edellisten otteluiden voitot tarjosivat sen mahdollisuuden, että pystyimme ajamaan sisään niitä pelaajia, jotka olivat jääneet aiemmin pienemmille minuuteille. Nämä herrat vastasivat huutoon tyylikkäästi, kehui 20-vuotiaiden päävalmentaja Pekka Salminen.

Tero Laitinen oli iloinen ilmestys kentällä ja kokosi ns. tupla-tuplan, kymmenen pistettä ja 11 levypalloa. Lisäksi Laitinen vei pelivälineen islantilaisilta kolmesti. Suomen onnistujakaarti oli laaja. Joonas Suotamo nosteli 19 peliminuutissa 18 pistettä. Jari Vanttaja säesti 17 ja Viljami Vanjoki 14 pisteellään. Samuel Haanpää ja Petteri Koponen naulasivat kymmenen pistettä mieheen.

Maanantaina kisoissa vietetään välipäivää. Tiistaina (18.7.) Suomi ottaa mittaa Makedoniasta, keskiviikkona (19.7.) on vuorossa Itävalta (20.7.) ja torstaina Belgia.

- Olemme selvittäneet tyylikkäästi turnauksen ensimmäisen vaiheen ja nyt alkaa todella kova kamppailu välieräpaikasta, Salminen pohdiskeli.

Suomen alkulohkosta toinen jatkoonmenijä oli Georgia, joka murskasi Hollannin sunnuntaina lukemin 106-64. Suomen lisäksi alkusarjan selvitti puhtaalla pelillä vain Puola, jonka Suomi kohtasi valmistautumisvaiheessa kahdesti maaottelussa.

Islanti – Suomi 61– 100 (38-47), 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Lissabon, Portugali 16.7.2006

Joonas Suotamo

18/5

 

Jari Vanttaja

17/6

 

Gerald Lee Jr.

0/0

 

Samuel Haanpää

10/6

 

Tero Laitinen

10/11

/3 riistoa

Vesa Mäkäläinen

4/6

 

Mikko Koivisto

8/5

 

Viljami Vanjoki

14/1

 

Petteri Koponen

10/5

 

Jarkko Kyllönen

3/0

 

Eero Levä

2/0

 

Ilkka Vuori

4/3

 

EM-kisojen täydelliset tilastot ym. löytyy osoitteesta www.fibaeurope-u20men.com/enDivB/Default.asp.



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/20-vuotiaat_pojat/

Tero Laitinen oli vahvassa vedossa, kun Suomi jyräsi Islannin yli.
Joonas Suotamo oli yksi Suomen monista onnistujista - tuloksena 18 pistettä 19 minuutissa.