16-vuotiaiden voitto karkasi viime minuuteilla
5.8.2006
Koripallon alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat jatkuivat Suomen osalta ottelulla Sloveniaa vastaan. Tasainen kamppailu päättyi taistelun jälkeen Slovenian voittoon lukemin 57-69 (31-27). Suomi aloitti ottelun hermostuneesti, mutta sai avausjakson loppupuolella pelinsä vapautumaan. Suomi onnistui painostamaan Slovenian pelintekijän ahtaalle ja vastustajien otteissa näkyikin väkisin yrittämistä. Suomi hallitsi hienokseltaan koko avauspuoliaikaa ja tauolle mentiin Suomen johdossa 31-27. Suomi aloitti kolmannen jakson vahvasti ja johti ottelua parhaimmillaan kymmenellä pisteellä 41-31, kun toinen puoliaika oli vanhentunut neljä minuuttia. Jakson loppu ei mennyt suunnitelmien mukaan. Slovenia oli kuunnellut päävalmentajansa ripityksen ja tuli jaksolle myös uudella rytmillä. Slovenian paikkapuolustus alkoi sotkea susittarien peliä ja vierailijoilta löytyi uusia onnistujia. Slovenia punnersi 46-45 johtoon kolmannen jakson päätteeksi. Viimeisen neljänneksen alku pelattiin tasaisesti. Kun ottelua oli jäljellä viitisen minuuttia, oli tilanne kutkuttava 54-56 Slovenian eduksi. Loppuminuuteilla Slovenia tiivisti puolustuksensa susittarien kartuttaessa pistesarakettaan enää vain kolmella pisteellä. Slovenia rullasi lopussa voittoon lukemin 69-57 Suomen ottaessa riskillä nopeita ratkaisuja. - Peli aaltoili vieläkin liikaa. Parhaimmillaan olimme kymmenen pisteen johdossa, mutta sitten tapahtui pieni hyytyminen. Vastustajan kovat kolmen pisteen korit olivat ratkaisevia. Ottelun lopussa emme saaneet heittoja sisään ja jouduimme hieman riskilläkin pelaamaan ja näin Slovenia pääsi kuittaamaan loppulukemat, totesi Suomen päävalmentaja Ensio Helimäki. Kia Ignatius ja Hanna Vapamaa pitivät Suomen mukana pelissä, mutta Slovenian onnistuessa laajemmalla rintamalla Ensio Helimäen suojatit marssivat pois kentältä kisojen ensimmäinen tappio sarakkeessaan. Suomen pisteet ja levypallot
|
Kia Ignatius puolusti hyvin ja tehtaili ohessa yhdeksän pistettä. Kuva: Jussi Laakso.
|
