PM-kisoissa nähty potentiaali saa Dettmannin toiveikkaaksi

9.6.2011 Kaikki korisnuorten kuluvan vuoden viisi PM-turnausta ovat takanapäin. PM-katsomoiden lehtereitä ahkeraan kuluttanut miesten maajoukkueen päävalmentaja ja Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann piti näkemästään, tunnisti suomalaisnuorukaisissa paljon potentiaalia ja katsoo tulevaisuutta kohti toiveikkaana.

Suomalaisnuorissa PM-kisoissa nähty potentiaali lämmitti Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmannia.

Suomi on oikealla tiellä, joka alkaa pitkäjänteisessä työssä myös tuottaa tulosta. Kuvassa 20-vuotiaiden PM-turnauksessa esiintynyt, aikuismaajoukkueessakin jo esiintynyt Sasu Salin, jonka jalanjälkiä seuraamaan Dettmann tunnisti tukun pelaajia.

PM-kultaa voittaneet 16-vuotiaat pystyivät pelaamaan kypsästi ja pitämään tarvittavan intensiteetin yllä . Kuvassa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Wilma Purhonen. Kuvat: Christian Johansson & Francois Perthuis & Johan Weckström.

Suomi metsästi viidestä PM-turnauksesta neljä mitalisijaa, kun 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet valtasivat mestaruudet ja 18-vuotiaat tytöt sekä 20-vuotiaat miehet saavuttivat hopeaa.

16- ja 18-vuotiaiden PM-kisoja on pelattu nykyformaatissaan Ruotsin Solnassa vuodesta 2005. Maat kohtaavat turnauksen alkusarjassa toisensa kertaalleen, jonka jälkeen kamppaillaan mitalisijoista loppu- ja pronssiottelussa. Tämän vuoden kolme finaalisijaa on Suomen paras noteeraus.

- Finaalipaikka on Suomelle tällä hetkellä hyvä tavoite PM-kisaympäristössä. 16-vuotiaiden mestaruudet ovat osoitus paitsi lahjakkuudesta myös heidän kanssaan tehdystä työstä. Kyseiset ikäluokat ovat ensimmäisiä, jotka ovat käyneet läpi vuonna 2007 käynnistetyn All Star –pelaajakartoituksen sekä päässeet Talent-leiritykseen, selvittää Dettmann.

Viikon mittaisilla, Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemilla Talent-leireille keskitytään nuorten lupausten henkilökohtaisten taitojen ja ominaisuuksien vahvistamiseen.

Matkalla miesten ja naisten maajoukkueisiin

PM-kisoja seuratessaan Dettmann näki paljon elementtejä, jotka miellyttivät kansainvälisesti kokeneen konkarin silmää.

- 16-vuotiaiden tyttöjen puolustuspelaaminen ja 16-vuotiaiden poikien hyökkäyspelaaminen olivat ylivoimaisesti turnausten parasta, ikään nähden jopa erinomaisen kypsää. Molemmat joukkueet pystyivät myös pitämään yllä kansainvälisen pelin vaatiman intensiteetin, Dettmann arvioi.

Tulokset ovat nuorten maajoukkuetoiminnassa vain yksi välietappi matkalla kohti isompaa tavoitetta. Nuorten maajoukkueissa pyritään avittamaan kutakin pelaajaa saavuttamaan oma potentiaalinsa ja samalla koulia pelaajia miesten ja naisten maajoukkueisiin. Dettmannin harjaantunut katse poimi PM-kisoista useita nimiä tarkennettuun tutkaseurantaan.

- 20-vuotiaissa miehissä pelaa jo nyt muutama miesten maajoukkuetason talentti ja molemmissa 16-vuotiaiden maajoukkueissa tällaisia talentteja löytyy – merkittävästikin. 18-vuotiaat pojat hävisivät PM-kisoissa monta ottelua, mutta lohdullista on se, että aikuismaajoukkuepotentiaalia on jopa kourallisessa pelaajia, joka on yksittäiselle ikäluokalla poikkeuksellista, Dettmann näkee.

Vuonna 2005 tapahtuneen nuorten EM-kisojen pelitaparemontin jälkeen Suomi on laajentuvassa kilpailukentässä parantanut tasaisesti sijoitustaan kokonaisrankingissa ja jättämään kilpailijamaitaan enenevässä määrin taakseen. Nuorten EM-kisoihin osallistuvien maajoukkueiden lukumäärä on kasvanut vuodesta 2005 lähes kymmenen prosenttia, kun Suomen rankingsijoitus on parantunut samanaikaisesti 17 prosenttiyksiköllä.

- Pelaajien ja pelaajasukupolvien kehitys on pitkäjänteistä työtä, mutta suunta on kiistämättä oikea, naurahtaa Dettmann luvut kuultuaan.

PM-kisoissa viilettäneen pelaajapotentiaalinkin kohdalla Dettmann painottaa pitkäjänteisyyden merkitystä.

- Seuraavat 2-3 vuotta ovat monen pelaajan koripallopotentiaalin saavuttamisen näkökulmasta ratkaisevia. Pelaajien päivittäisolosuhteista on luotava mahdollisimman optimaaliset. Tässä asiassa kouluympäristöllä on paljon tarjottavaa, Dettmann päättää salaperäisesti.  

Lisätiedot: Suomen maajoukkueet 
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

4.5.2017 Pääjuttu

Sudenpentujen valmennusryhmiin tarkennuksia

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmennusryhmissä on tapahtunut tehtävänkuvien muutoksia vuodelle 2017. Jukka Toijala toimii kesällä ainoastaan kotikisoihin valmistuvan Susijengin valmennusryhmässä. Hänen tilalleen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lehtonen

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Pääjuttu

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

Susi-tunnuksen päivitys täydentää koripalloperheen uuden visuaalisen ilmeen

Suomen Koripalloliitto on julkaissut maajoukkueiden käyttämästä Susi-tunnuksesta päivitetyn version. Virtaviivaistettu Susi-tunnus täydentää koripallon laaja-alaisen visuaalisen ilmeen uudistuksen, jonka myötä eri sarjojen, liiton ja maajoukkueiden tunnukset muodostavat yhtenäisen tunnusperheen.

Näytä lisää vastaavia