29.1.2008 Suomen maajoukkuelaituri Tuukka Kotti joutuu seuraamaan seuraavat 4-6 viikkoa Italian pääsarjassa pelaavan joukkueensa Rietin otteluita katsomon puolelta. Lääkärit lähettivät Kotin harmittavaan aikaan sairastuvalle sormen murtuman vuoksi suomalaisen murtauduttua juuri Rietin aloitusviisikkoon.
204-senttisen Kotin loukkaantuminen tapahtui viikonvaihteen kierroksella ottelussa Varesea vastaan. Vamman laatu tosin selvisi vasta jälkitutkimuksissa.
- Sain pelin alkupuolella kovan iskun sormeeni ja kämmenselkääni. Sijoiltaan mennyt sormi kiskottiin paikoillaan ja palasin vielä peliin. En tosin (vamman vuoksi) pystynyt oikeastaan muuta kuin puolustamaan ja antamaan yhden käden syöttöjä, kertasi puhelimitse Italiasta tavoitettu Kotti.
- Tutkimuksissa sekä sormesta että kämmenselän luusta löytyi murtumat. Tämän viikon loppupuolella sormeen tehdään pieni operaatio. Käsi on paketissa neljä viikkoa, joten sairasloman pituudeksi tullee noin kuusi viikkoa kuntoutusjaksoineen, Kotti selvitti.
Loukkaantuminen ei olisi Kotin kannalta harmillisempaan saumaan tulla. Rieti myi pari viikkoa sitten senegalilaissentterinsä Pape Sow’n Puolaan. Samalla Kotille avautui lisävastuuta ja paikka Rietin aloituksessa. Rieti voitti molemmat ottelut, joissa Kotti oli aloituksessa. Kotti pelasi otteluissa keskimäärin 21,5 minuuttia.
- Sellainen läpimurron tuntu oli itselläkin, kun peli lähti kulkemaan. Mutta tällaista tämä välillä on. Pitää vain jaksaa kuntouttaa käsi kunnolla ja toivoa, että pääsee sitten samaan rytmiin takaisin, päätti Kotti.
Italian liigan runkosarja päättyy 27. huhtikuuta. Rieti on tällä hetkellä kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa, tosin tasapistein kolmen joukkueen ryppäässä sijoilla 8-10. Joukkue on voittanut kauden 21 ottelustaan kymmenen.
Kotti pelaa uransa ensimmäistä kautta Italian liigassa. Kaksi edellistä kautta Forssan Koripoikien kasvatti vietti Italian kakkosliigassa valmistuttuaan Providencen yliopistosta, Yhdysvalloista.
Viime syyskuussa Kotti oli maajoukkueen luottopelaajia, kun Suomi nousi Euroopan A-divisioonaan. Urallaan 26-vuotias Kotti on ennättänyt vetää Suomi-paidan ylleen 80 miesten maaottelussa.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.