Arikselle harmillinen kotitappio Euroliigassa

15.2.2008 Hanno Möttölän edustama ja Gordon Herbertin valmentama Aris Thessaloniki käynnisti Euroliigan jatkosarjan harmillisella tappiolla. Aris taipui turkkilaiselle Ulker Istanbulille lukemin 88-96.

Euroliigan jatkosarjassa on enää mukana 16 joukkuetta. Tasapäisissä lohkoissa kotivoitot ovat kovaa valuuttaa puolivälieräpaikkoja ratkottaessa.  

Suomalalaiskanadalainen Herbert ei peitellytkään harmitustaan tappion jälkeen.  

- Olen erittäin pettynyt esitykseemme, etenkin puolustuksessa. Emme luovuttaneet, mutta emme myöskään voi voittaa pelejä päästämällä 90 pistettä. On vaikea aloittaa jatkosarja kotitappiolla. Meidän on vain noustava pystyyn ja voitettava seuraava ottelu, Herbert jyrisi. 

Koko ottelun takaa-ajajana ollut Aris nousi päätösneljänneksellä tasatilanteeseen 77-77. Ulker karautti kuitenkin Willie Solomonin (23/4) ja Emir Prelzicin (13/3) avulla voittoon.  

Hanno Möttölä pelasi ottelussa reilut 18 minuuttia, joiden aikana hänen tililleen kirjattiin viisi pistettä ja kaksi levypalloa.  

Ariksen paras oli Jeremiah Massey 17 pisteellään ja 13 levypallollaan. Tosin Masseykin tuhri kuudesta vapaaheitostaan viisi.  

Ensi viikolla Aris tulee suomalaisittain lähimmäksi Euroliiga-urakkansa aikana, kun joukkue matkustaa 20.2. pelattavaan otteluun Vilnaan Lietuvos Rytasia vastaan.  

Solna jatkaa voittokulkuaan 

Suomalaisen Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings voitti jo 11. peräkkäisen ottelunsa Ruotsin liigassa, kun se löi Uppsalan 86-74. Solna on sarjan kärkipaikalla voittosuhteellaan 17-6.  

Työkiireiden johdosta runsas viikko sitten Ruotsin liigan parketeilta vetäytynyt Veli Taatila joutui tekemään paluun pelikentille, kun Borås Basketin tehopelaaja Ryan McDade mursi kätensä. McDade on sivussa Boråsin kokoonpanosta vähintään kolme viikkoa. Taatila teki kaksi pistettä, kun Borås yllätti Södertäljen vieraissa luvuin 90-87.  

Venäjän pääsarjassa loukkaantuneen Teemu Rannikon Himki läksytti Krasnojarskia pistein 93-54 ja säilytti paikkansa sarjakakkosena.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia