Aurinko ei paista suomalaisille Gran Canarialla

27.2.2008 ”Suomalaisjoukkue” Gran Canarian edesottamuksiin Espanjan liigakierroksella ei juuri auringonpaistetta mahtunut. Joukkue kärsi kotonaan kirvelevän tappion Santa Eulalialle lukemin 60-69. Tappion myötä pudotuspeliviiva karkasi Gran Canarialta jälleen kaksi pistettä kauemmas. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopan kentiltä.

- Viime aikoina ei ole mennyt kehuttavasti. Nyt pitäisi jotenkin saada voitto, joka rauhoittaisi tilannetta. On selvää, että kun tappioita tulee liikaa, niin hermot ovat aika kireällä ja luottamus jatkomahdollisuuksiin heikkenee, kertoi Espanjasta tavoitettu maajoukkueen kapteeni Taru Tuukkanen.

Gran Canaria on hävinnyt vain kaksi viime peliään, mutta Tuukkasen tappiomielialan ymmärtää, kun tarkastelee joukkueen tekemisiä pidemmällä aikavälillä. Kuluvan vuoden puolella pelaamastaan seitsemästä pelistä Tuukkanen ja kumppanit ovat onnistuneet nipistämään vain yhden voiton.

Espanjan runkosarjaa on jäljellä yhdeksän kierrosta. Gran Canaria on neljän pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta eli kahdeksannesta sijasta. Alamäkeä osoittavan kuntokäyrän myötä suomalaisten suosimalla lomasaarella on ryhdytty kuitenkin vilkuilemaan pikemmin olan taakse kuin eteenpäin.

- Seuralta on tullut selvät ohjeet, että ensin pitää ajatella vain sarjassa säilymistä ja sitä varten tarvitsemme vielä kaksi voittoa. Toivotaan, että saisimme voittoputken aikaiseksi, niin kausi jatkuisi hieman pidemmälle, Tuukkanen jatkaa.

Maajoukkueen luottopelaajat Reetta Piipari ja Taru Tuukkanen taistelivat molemmat Santa Eulaliaa vastaan reilut 30 minuuttia. Maajoukkueen kapteeni kirjautti tilastoihinsa 12 pistettä ja kuusi levypalloa. Tuukkasen käsi kävi tarkasti kolmosissa kolmesta yrityksestä kahden onnistuessa. Lähempää jälki sen sijaan jäi vaatimattomaksi (heitot 1/10).

Maajoukkueen ykköspelintekijä Reetta Piipari onnistui neljässä kolmosessa tehtaillen 12 pistettä (kolmoset 4/10). Piipari antoi lisäksi kolme syöttöä. Gran Canarian kolmas suomalaispelaaja Heta Korpivaara kirjautti viidessä minuutissa onnistuneet vapaaheitot (2/2).

- Henkilökohtaisella tasolla on ollut myös vähän vaikeaa viime aikoina, kun joukkue kärsii ja tavoitteet ovat muuttuneet sarjassa säilymiseen. Reetta on ollut kuitenkin meidän parhaimmistoa viime otteluissa ja Hetakin taistelee kovaa peliminuuteista loukkaantumisensa jälkeen, kehui Tuukkanen joukkuekavereitaan. 

Mouan Castellani ylivoimainen Italiassa

Suomalaislaituri Michaela Mouan kausi Italian kakkosliigassa on ollut kokeneelle ammattilaiselle pelkkää juhlaa. Hänen edustamansa Castellani Pontedera on voittanut pelaamastaan 20 ottelusta 18. Viime viikonlopun kierroksella Carpedil Battipaglia kaatui lukemin 88-56.

Castellani puolusti kotikentällään Battipaglian heti avausjaksolla aseettomaksi vieden kymmenminuuttisen luvuin 22-6. Ottelun loppua kohden Castellanilla oli jo varaa huilauttaa parhaita pelaajiaan eron pysyessä turvallisesti yli 20 pisteessä.

Castellanin aloituksen vakiokalustoon kuuluvalla Moualla oli murska-alun jälkeen helpompi urakka edessään. Keskimäärin yli 30 minuuttia ottelua kohden urakoiva suomalainen tehtaili hyvällä tarkkuudella 11 pistettä ja neljä levypalloa pelaamassaan 26 minuutissa.

- Kausi on tosiaan sujunut suunnitelmien mukaan, paitsi ne pari tappiota. Seura- ja valmennusjohto ovat tosi tyytyväisiä meidän menestykseen. Henkilökohtaisesti kausi on ollut uusi kokemus muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna, sillä olen ainut ulkomaalainen joukkueessa. Kausi on ollut haastava, sillä meillä on ollut aika paljon loukkaantumisia. Olen joutunut pelaamaan lähes joka paikkaa, joten oman grooven löytäminen on ollut vähän hakusessa, muotoili Moua kulunutta kauttaan Italiassa.

Lehtosen Göttingen voittoon Saksassa

Lehtosen BG 74 Göttingen haki niukan vierasvoiton München Basketista lukemin 62-60. Göttingenin peli löysi täyden vaihteen toisella puoliajalla. Vierasvoitto varmistui kolmannen ja neljännen jakson kirjautuessa Göttingenille luvuin 17-13 ja 22-19.

Lehtonen heitti neljä pistettä ja haki kaksi levypalloa pelaamassaan 21 minuutissa. Suomalaissentterin sihti ei ollut kohdallaan heittojen upotessa sihdillä 2/10.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 14:18 Suomalaiset ulkomailla

Miikka Muurinen debytoi pirteästi Petteri Koposen alaisuudessa nuorten Euroliigassa

Petteri Koposen valmentama Next Generation -kutsujoukkue sijoittui Dubain turnauksessa kolmanneksi. Joukkueen riveissä pelasi täksi kaudeksi Yhdysvaltain high school -kentille Sunrise Christianiin siirtynyt Miikka Muurinen.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

25.3.2024 10:43 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen johdatti Kalev/Cramon runkosarjan ykköseksi

Viron ja Latvian yhteisliigassa saatiin runkosarja paketoitua ja Severi Kaukiaisen Kalev/Cramo lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Alexander Madsen pääsi juhlimaan tärkeitä pisteitä Espanjassa ja Perttu Blomgren heitti joukkueensa ABA2:n pudotuspeleihin.

25.3.2024 09:22 Suomalaiset ulkomailla

Osku Heinonen Islannista Italiaan loppukaudeksi

Heinosen uusi seura on Italian Serie A2 -sarjassa pelaava San Giobbe Chiusi.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia