Gordon Herbertistä Toronto Raptorsin apuvalmentaja

15.7.2008 Viime kaudella Hanno Möttölän edustamaa Aris Thessalonikia Kreikan liigassa ja Euroliigassa valmentanut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert siirtyy uusiin tehtäviin. Herbert on kiinnitetty yksivuotisella sopimuksella NBA-joukkue Toronto Raptorsin apuvalmentajaksi.

Euroopan pelaajamarkkinoita ahkerasti tarkkaileva Toronto Raptorsin manageri Bryan Colangelo on sommitellut Herbertille Raptorsin ulkomaalaispelaajien henkilökohtaisessa kehityksessä avustavan valmentajan roolia. Tulevalla kaudella Herbertin erityistehtävä on tutoroida 213-senttistä, 22-vuotiasta italialaisjättiä Andrea Bargnania.

- Bryan Colangelolla on upea pitkän tähtäimen suunnitelma ja on ilo olla siinä mukana. Odotan innolla pääseväni uusien haasteiden kimppuun, Herbert kertoo.

Herbertillä riittää työnsarkaa, sillä Raptorsin kokoonpanoon on ensi kaudeksi ehdolla Bargnanin lisäksi tukku muitakin "kansainvälisiä pelaajia", kuten jo sopimuksen saaneet espanjalainen Jose Calderon, australialainen Nathan Jawai ja kroatialainen Roko-Leni Ukic sekä yhä vapailla markkinoilla olevat, mutta viime kaudella Raptorsissa pelanneet slovenialainen Primoz Brezec sekä argentiinalainen Carlos Delfino.

Ennen kauden 2007/2008 pestiään Aris Thessalonikissa Herbert ehti valmentaa Georgian maajoukkuetta sekä Ranskan liigan Pau Orthezia, joka voitti Herbertin alaisuudessa Ranskan Cup-mestaruuden. Euroopassa Herbert on valmentanut myös Ranskan Paris Racingia ja Saksan Frankfurt Skylinersiä, jonka Herbert luotsasi Bundesliigan mestariksi keväällä 2004. Päätettyään pelaajauransa Suomessa keväällä 1993 Herbert valmensi SM-sarjassa Korihaita ja Tapiolan Honkaa.

49-vuotias Herbert ehti pelaajana edustaa Kanadaa Los Angelesin olympialaisissa 1984. Valmistuttuaan Idahon yliopistosta Herbert saapui Suomeen syksyllä 1982 ja ehti pelata SM-sarjassa kaiken kaikkiaan 258 ottelua hulppealla 25,5 pisteen ottelukeskiarvolla. Suomen kansalaisuuden Herbert sai jo pelaajauransa aikana.



Lisätietoja: http://www.nba.com/raptors
 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia