Samuel Haanpäälle kolmivuotinen pesti Italian huippuseuraan

4.8.2008 Suomen koripallomaajoukkueen tarkkakäsi Samuel Haanpää on solminut kolmivuotisen sopimuksen italialaisen huippujoukkueen Capo d’Orlandon kanssa. Haanpään uusi sisilialaisseura pelaa tulevalla kaudella Italian ykkösliigan lisäksi Eurocupissa (entinen ULEB Cup). 203-senttinen ja 21-vuotias suomalainen siirtyy Capo d’Orlandon paitaan Yhdysvalloista, Valparaison yliopistosta.

Haanpäällä olisi ollut Valparaisossa kaksi vuotta opintoja jäljellä. Tarjottu mahdollisuus oli kuitenkin liian houkutteleva ohitettavaksi.

- Ei tällaisia mahdollisuuksia kovin usein tarjoudu. Vietin Valparaisossa kaksi ihan hyvää vuotta, mutta tuore sopimus on selkeä askel eteenpäin. Se tarjoaa mahdollisuuden kehittyä uralla, joka on ollut koko ajan tavoitteeni, kertoo Haanpää.

Sisiliassa Haanpää siirtyy kovaan seuraan. Capo d’Orlando on vahvistanut kesän aikana rivejään mm. NBA-taustaisella konkaripelintekijällä Tyus Edneyllä sekä Italian liigassa korintekijätilaston kolmoseksi kohonneella ja Sienan riveissä mestaruuden voittaneella Drake Dienerillä.

Capo d’Orlando sijoittui viime kaudella 18-joukkueisessa Italian liigassa kuudenneksi lunastaen paikan Euroopan kakkoskilpailussa Eurocupissa, joka vielä viime kaudella kulki ULEB Cupin nimellä.

- Kaikesta näkee, että seura on panostanut ensi kauteen. Sekä Eurocup että Italian liiga ovat hienoja haasteita. Eihän tällaisesta yhtälöstä voi olla kuin innostunut, Haanpää iloitsee.

Eurocupissa C-lohko on suomalaissävytteinen, sillä Capo d’Orlandon lisäksi siinä pelaa Teemu Rannikon edustama venäläisjoukkue BC Himki, joka on tehnyt kesällä kovanluokan panostuksia. Himki rekrytoi NBA:sta Espanjan maajoukkuemies Jorge Garbajosan sekä Argentiinan maajoukkueen Carlos Delfinon.

Omia polkuja

Keravan Kori-80:n kasvatti Samuel Haanpään viimeiseksi jäänyt kausi Valparaisossa päättyi ennen aikojaan hänen sairastuttua keväällä mononukleoosiin. Hän ennätti kirjauttaa kuitenkin 25 pelissään 10,0 pisteen ja 3,0 levypallon keskiarvot. Haanpää jää Valparaison historiankirjoihin koulun historian tarkimpana kolmen pisteen heittotykkinä. Viime kaudella kolmosista suhahti korisukan läpi 43,0 prosenttia (58/135).

Tulokaskaudellaan (2006-07) Haanpää löi itsensä ryminällä läpi yliopistosarjaan. Hän oli heti Valparaison paras korintekijä 12,0 pisteen keskiarvollaan.

Valparaisossa Haanpään kanssa yhtä aikaa pelasi niin ikään Suomen maajoukkueen vahvuuteen kuuluva Shawn Huff, joka sai opintonsa päätökseen keväällä. Huff oli viime kaudella Valpaison pisteykkönen heitettyään 12,6 pistettä ottelua kohden.

Ennen Valparaison läpilyöntiään Haanpää oli suomalaiselle koripalloyleisöllekin suhteellisen tuntematon nimi. Visiitti Korisliigassa tuolloin pelanneeseen Pussihukkiin jäi kolmen ottelun mittaiseksi, kun Haanpää siirtyi pelikaudeksi 2004-05 Rekolan Urheilijoihin ja I divisioonaan hakemaan peliaikaa. 18-vuotias Haanpää saikin haluamaansa vastuuta ja kirjautti kauden pistesaaliikseen peräti 20,6 pistettä ottelua kohden.

Kaudella 2005-06 Haanpää hankki yliopistorekrytoijat kimppuunsa taottuaan huimat 27 pistettä ja kauhottuaan 11 levypalloa ottelua kohden teksasilaisessa lukiojoukkueessa Cornerstone Christianissa.

Sormivamma pitää sivussa

Suomi-paidassa Haanpää on ennättänyt pelata neljä miesten ja 40 nuorten maaottelua.

Lisää miesten maaotteluita on luvassa, mutta vasta pienen aikalisän jälkeen. Haanpään heittävästä kädestä murtui pikkurilli viime torstaina pelatussa Saksa-maaottelussa.

Haanpää joutuu pitämään sormea kipsissä seuraavat kolme viikkoa, jonka jälkeen tuki vaihtuu kevyempään lastaan.

Suomen maajoukkue avaa ottelunsa Euroopan A-divisioonassa kotiottelulla Bulgariaa vastaan 23.8. Karsintasavotta jatkuu 20. syyskuuta saakka. Seuraavan kerran maajoukkue on tositoimissa ensi perjantaina (8.8.) ja lauantaina (9.8.), kun Suomen vieraaksi saapuu Vantaan Energia Areenan parketille Ukraina.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia