27.12.2011 Petteri Koponen sai ottelun alkupuolella yskähdelleen heittonsa kuntoon ratkaisuhetkillä ja kääri kokoon 15 pisteen ja kuuden syötön saaliin Virtus Bolognan päihittäessä Trevison 75–61 (32–29) Italian Serie A:n tiistain kierroksella. Teemu Rannikko upotti kahdeksan pistettä Varesen hävitessä vieraissa Pesarolle 68–72 (41–36).

Petteri Koponen naulasi 10 pistettä Bologna-Treviso-ottelun ratkaisevalla kolmannella jaksolla. Kuva: Getty Images/All Over Press.
Bolognan ja Trevison välisen ottelun avauspuolisko oli Koposelle hankala. Takamies pääsi hyviin heittopaikkoihin kaaren takaa, mutta upotti viidestä yrityksestään ainoastaan yhden. Lähemmäksi koria Koposella ei ollut asiaa Trevison erinomaisen puolustuksen johdosta. Bologna johti tauolla pistein 32–29.
Tauolta tultuaan Bologna lisäsi kuitenkin entisestään intensiteettiä puolustuspeliinsä ja vei neljän minuutin jakson 10-0 Koposen vastatessa kuudesta pisteestä. Treviso ei päässyt jatkossa enää kahdeksaa pistettä lähemmäs ja Bologna vei voiton 75–61 (32–29).
Koponen pelasi ottelussa 37 minuuttia ja heitti joukkueensa korkeimman pistemäärän, 15 (kakkoset 4/11, kolmoset 1/6, vapaaheitot 4/5). Koponen sieppasi myös viisi levypalloa, antoi kuusi syöttöä ja riisti pallon kolme kertaa.
Koposen lisäksi Giuseppe Poeta (14/5/8 syöttöä) ja Deividad Gailius (13/5) vastasivat Bolognan tehoista. Itävaltalainen Benjamin Ortner (18/8/3 syöttöä) oli Trevison tehokkain.
Virtus Bologna on pelannut kauden aikana 11 ottelua ja voittanut niistä seitsemän. Edeltävästä kuudesta ottelustaan joukkue on voittanut viisi.
Teemu Rannikon Cimberio Varese hallitsi vierasotteluaan Pesaroa vastaan runsaan 25 minuutin ajan. Kolmannen jakson loppuhetkillä Pesaro alkoi kuitenkin sortua pallonmenetyksiin, joiden johdosta vierasjohto kutistui jakson lopuksi yhteen pisteeseen.
Päätösjaksolla Varese piti niukkaa johtoa neljän minuutin ajan, kunnes Pesaron Tautvydas Lydeka vei joukkueensa 60-58-johtoon pitkän odotuksen jälkeen. Kaksi minuuttia ennen loppua Pesaron Ricky Hickman donkkasi joukkueensa 66–64-johtoon, jonka jälkeen kotijohto kasvoi vapaaheittoviivalta Varesen joutuessa rikkomaan. Pesaron voittoluvut olivat 72–68 (36–41).
Rannikko ajautui ottelussa jo varhain virhevaikeuksiin ja pelasi ainoastaan 15 minuuttia. Takamiesveteraani tyylitteli kuitenkin pienissäkin minuuteissa kahdeksan pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 2/3, vapaaheitot 2/2), kolme levypalloa, kaksi riistoa ja syötön.
Pesaron ”kolmen koplan” muodostivat Daniel Hackett (19/4), Jumaine Jones (17/5) ja Ricky Hickman (15/2/3 syöttöä). Vareselta Rok Stipcevic (21/4/3 syöttöä) oli mies paikallaan.
Varesen saldo on kuusi voittoa ja viisi tappiota.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.