Shawn Huff siirtyy Ateenaan, Kreikan liigaan
10.9.2008
Suomen koripallomaajoukkueen tarkkakätinen heittäjä Shawn Huff on allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen Kreikan välieriin viime kaudella edenneen Maroussin kanssa. 198-senttinen ja 24-vuotias Huff valmistui viime keväänä Valparaison yliopistosta ja pelaa parhaillaan maajoukkueen kanssa EM-karsintoja. Sopimusteknisesti Huffin tuore sopimus Kreikkaan on muotoa 2+1, jossa kolmannen vuoden optio on sekä seuralla että pelaajalla. - Maroussi tulee olemaan ensimmäinen pelipaikkani ammattilaisuralla. Pidin (yhtä vuotta) pidempää sopimusta ja sen tuomaa pitkäjänteisyyttä tärkeänä, kertoi Huff Sofiassa ennen keskiviikon EM-karsintaottelua Bulgariaa vastaan. - Organisaatio on hyvin asiansa hoitavan seuran maineessa. Minulle on lisäksi kehuttu paljon valmentajaa (Soulis Markopoulos), Huff listasi siirtonsa taustoja. Shawn Huff hyppää koulun penkiltä kovaan seuraan. Ateenalainen Maroussi selviytyi viime kaudella Kreikan liigassa välieriin kukistettuaan puolivälierissä Hanno Möttölän edustaman Aris Thessalonikin. Välieräpaikka toi mukanaan Maroussille paikan Euroopan kakkoskilpailussa Eurocupissa (entinen ULEB Cup). - Kreikan liiga on jo sinällään todella kovatasoinen. Europelien myötä otteluita tulee paljon ja samalla mahdollisuus todistaa osaamistaan niin joukkuetasolla kuin henkilökohtaisestikin, Huff pohdiskeli. Maroussi sai suoran paikan Eurocupin alkulohkovaiheeseen, jossa se kohtaa kroatialaisen KK Zadarin ja ranskalaisen Chorale Roannen sekä karsintojen kautta lohkoon selviytyvän joukkueen. "Maajoukkue vaikuttanut suuresti"Helsinkiläisseura ToPon kasvatti Huff siirtyi Espoon Hongasta Yhdysvaltoihin vuonna 2004. Valparaisossa Huff nousi joukkueen tehopeluriksi kahtena viime kautena. Päätöskaudellaan hän tehtaili Valparaison parhaat 12,6 pistettä ottelua kohden ja napsi 4,5 levypalloa. Kolmosensa Huff upotti erinomaisella 47,6 prosentin (91/190) tarkkuudella. - Vuodet Valparaisossa olivat mahtava kokemus. Muistojen ja suhteiden lisäksi kehityin pelaajana, erityisesti puolustuspelissä ja heittämisessä, Huff kiitteli. Ensimmäisen ammattilaissopimuksen syntymisessä Huff näkee maaotteluiden näytelleen suurta roolia. - Aivan varmasti maaotteluilla oli suurempi merkitys kuin yliopistopeleillä. Näissä otteluissa kuitenkin pelataan eurokorista huipulla. Huff on viimeistellyt Suomelle neljässä karsintaottelussa 9,8 pistettä ottelua kohden. Hänen kolmosprosenttinsa on huima 63,6 (7/11). - Maroussi hankki minut joukkueeseensa heittäjäksi, Huff paljasti. Huffilla on ennen keskiviikon Bulgaria-ottelua tilillään 57 miesten maaottelua. Lue myös seuraavat artikkelit
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
|
Tarkasti kaukoheittonsa upottava Shawn Huff siirtyy Kreikan liigan, Eurocupiin osallistuvan Maroussin riveihin.
Parhaillaan Huff valmistautuu Sofiassa muun Suomen maajoukkueen kanssa EM-karsintojen otteluun Bulgariaa vastaan.
Keskiviikkoinen Bulgaria-peli on Huffille uran 58. miesten maaottelu. Kuvat: Tomi Kaminen.
|
