Salinille 12 pistettä ja cupin mestaruus

19.2.2012 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana juhlii toista perättäistä Slovenian cupin mestaruuttaan. Salin upotti 12 pistettä ja tärkeän loppuhetkien kolmosen, kun Olimpija päihitti sunnuntain finaalissa KK Krka Novo Meston pistein 68–63 (37–31).

Sasu Salin haki toisen perättäisen Slovenian cupin mestaruuden. Kuva: Getty Images / All Over Press.

Shawn Huff upotti 20 pistettä Italian LegaDuen suomalaiskohtaamisessa. Kuva: LegaDue Pictures.

Olimpija johti ottelua parhaimmillaan 12 pisteellä, kunnes Krka heräsi hiljalleen taisteluun ja alkoi kuroa piste-eroa umpeen. Kolmannen jakson lopulla Krka nousi Sean Abdul-Hamidin johdolla ensimmäistä kertaa johtoon tilanteessa 46–47.

 

Kun ottelua oli pelaamatta neljä minuuttia, Krka johti pistein 52–54, jonka jälkeen Goran Jeretin perättäiset kolmoset, Salinin vapaaheitot ja Jaka Blazicin kakkonen veivät Olimpijan 62–54-johtoon. Lopullisesti Krkan selkärangan katkaisi Salin, jonka kolmonen siivitti tilanteeksi 65–56, kun jäljellä oli enää minuutti ja 30 sekuntia.

 

Toisen Slovenian cupin kultamitalin palkintokaappiinsa haalinut Salin pelasi 37 minuuttia ja nakutti kaikkiaan 12 pistettä (kakkoset 1/5, kolmoset 2/5, vapaaheitot 4/4). Salin haki myös kolme levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.

 

Yli kymmenen pisteen Olimpijalta pääsivät Salinin lisäksi Goran Jeretin (13/1/4 syöttöä) ja Deon Thompson (11/9). Krkan parhaat olivat Zoran Dragic (19/3/3 riistoa) sekä Smiljan Pavic (10/10/4 syöttöä).

Huffille 20 pistettä, Leelle voitto suomalaiskohtaamisessa

 

Italian LegaDuessa nähtiin sunnuntai-iltana suomalaiskohtaaminen, kun Shawn Huffin edustama Forli isännöi Gerald Lee jr:n Prima Verolia. Voiton kaapi Leen Veroli, joka vei pisteet lukemin 68–73 (29–44).

 

Veroli johti ottelua 16 pisteellä vielä päätösjakson alussa, kunnes Forli pääsi peliin mukaan Huffin ja Austin Freemanin heitoilla. Forli kävi parhaimmillaan kolmen pisteen päässä, mutta Veroli selvisi säikähdyksellä.

 

Suomen maajoukkuepelaajista tehokkaamman iltapuhteen uurasti Huff, joka keräsi 38 minuutissa 20 pistettä (kakkoset 3/8, kolmoset 3/4, vapaaheitot 5/6), viisi levypalloa sekä yhden syötön. Lee pelasi voittajien paidassa 19 minuuttia virhevaikeuksista kärsien ja nosteli kuusi pistettä (kakkoset 2/4, vapaaheitot 2/2) sekä haki neljä levypalloa.

 

Kotti virhevaikeuksissa, Imolalle tappio


Tuukka Kotti kärsi virhevaikeuksista Italian LegaDuen sunnuntain kierroksella, kun hänen edustamansa Aget Imola hävisi kotonaan Scafatille 77–86 (34–43). Scafati veti ratkaisevan eron kolmannella jaksolla, eikä päästänyt kotijoukkuetta enää neljää pistettä lähemmäs.

 

Kotti pelasi ottelussa vain 17 minuuttia virhevaikeuksien johdosta. Maajoukkuesentteri viimeisteli kolme pistettä (kakkoset 1/2, vapaaheitot 1/2), viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa.

 

Kentän parhaat olivat Imolan Ronald Dupree (21/5/3 syöttöä) ja Scafatin Paul Marigney (21/4/5 syöttöä).

 

Kaunisto taas hurjana

 

Ville Kaunisto oli viikonloppuna jälleen hurjalla pelipäällä Ranskan NM1-liigassa. Kaarinalaislähtöinen laitahyökkääjä mätti 26 pistettä (kakkoset 6/9, kolmoset 1/1, vapaaheitot 11/17), kouri 12 levypalloa, riisti pallon kolme kertaa ja antoi yhden syötön, kun ADA Blois Basket jatkoi voittojaan päihittämällä kotonaan Challansin 76–72 (39–33).

 

Kauniston aisapareina kunnostautuivat uusi vahvistus Daviin Davis (15/4/3 syöttöä) ja Jonathan Tornato (12/5). Joshua Almanson heitti 19 pistettä vieraille. Blois on voittanut 14 ja hävinnyt kahdeksan ottelua.

 

Cavénin Joventutille vierasvoitto

 

Joonas Cavénin edustama Joventut Badalona haki vierasvoiton Espanjan Adecco Platan jumbojoukkue Plasencian kotikentältä sunnuntaina. Joventut johti jo avausjakson jälkeen selvästi 9-23 ja keskittyi seuraavilla jaksoilla pitämään kotijoukkueen tarpeeksi suurella etäisyydellä. Joventutin voitto merkittiin pistein 62–69 (29–38).

 

Cavén kuului voittajien avausviisikkoon ja pelasi kahdeksan minuuttia saldonaan yksi kahden pisteen heittoyritys ja yksi virhe. Alejandro Barrera heitti voittajille 23 pistettä. Joventut on voittanut yhdeksän ja hävinnyt seitsemän ottelua.

 

Caton Mainelle tappiot


Kilian Caton Maine Black Bears kärsi viikolla kirpaisevat tappiot USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa. Mainen kaatoivat Hartford pistein 64–50 (30–17) ja Marist 77–71 (39–27). Cato kuului joukkueensa kokoonpanoon Hartfordia vastaan ja noukki kahdessa minuutissa yhden levypallon.


Maine on voittanut 26 ottelustaan 11 sekä konferenssin sisäisistä 14 ottelustaan viisi. Jäljellä on enää kaksi runkosarjaottelua ennen konferenssin lopputurnausta.

 
15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

28.2.2024 12:36 Susijengi

Elias Valtonen siirtyy Manresasta Granadaan

Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.

26.2.2024 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia tarrasi kiinni EuroCupin välieräpaikkaan

Awak Kuierin Reyer Venezia otti ison askeleen kohti EuroCupin välieräpaikkaa, kun se avasi puolivälierät selvällä voitolla TTT Riiasta. Espanjassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaisten kohtaamiset.

18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

Näytä lisää vastaavia