Koposen Virtuksella huipputärkeiden otteluiden sarja edessään

16.3.2009 Petteri Koposen edustamalla Virtus Bolognalla on edessään kymmenen päivän jakso, jonka aikana tappioihin ei ole varaa, jos joukkue haluaa pitää kiinni kovista tavoitteistaan. Sunnuntain päiväottelussa Virtus voitti Italian liigan ottelussa Cantun 73-62, mutta jo tiistaina on edessä Eurochallenge-kilpailun ensimmäinen puolivälieräottelu Bonnissa.

Alun perin ensimmäinen puolivälierä oli määrä pelata Bolognassa ja toinen Bonnissa torstaina 19.3, mutta ottelujärjestystä muutettiin, koska Harlem Globetrotters olisi pelannut show-ottelunsa Bonnin lähistöllä samaan aikaan, eivätkä saksalaiset sitä halunneet.

- Meille järjestely on oikeastaan vain hyväksi, koska saamme pelata useamman ottelun peräkkäin kotikentällä, pohtii Koponen.

Paikka huhtikuun 24.-26. päivinä pelattavaan Eurochallengen Final Four –lopputurnaukseen avautuu kahdella voitolla ja tarvittaessa ratkaiseva kolmas ottelu pelataan 25.3. Bolognassa. Väliin mahtuu kuitenkin Virtus Bolognan kannalta tärkeä kotiottelu, kun joukkue kohtaa sunnuntaina 22.3. kotonaan Rooman.

- Se ottelu olisi voitettava, sillä silloin kauden päätavoite eli kolmen vuoden lisenssi Euroliigaan olisi taas hiukan lähempänä, kertoi Petteri Koponen sunnuntaisen voitto-ottelun jälkeen.

Koponen pelasi Cantua vastaan 15 minuuttia ja oli nyt toistamiseen peräkkäin Italian liigaottelussa aloitusviisikossa. Tilastoihin kirjattiin yksi onnistunut kolmonen, kaksi syöttöä ja kaksi levypalloa. Takamiespari Earl Boykins nakutti 17 pistettä.

- Vaikka kaukoheittopelimme ei ollut parasta mahdollista (kolmoset 7/20), oli suorituksemme mielestäni ehjä ja peli hyvin kontrollissa.

Koposen mukaan urheilulliset saksalaiset joukkueet ovat Virtus Bolognalle vaikeita. EWE Baskets Oldenburg muun muassa voitti italialaiset kahdesti Eurochallengen jatkosarjassa.

- Meidän pitää löytää lääke käytännössä täysin amerikkalaisen joukkueen voittamiseksi. Ja se lääke on hyvä joukkuepeli.

Bolognan kannalta hyvää on, että sairaslista on tyhjä ja kaikki pelaajat ovat valmentaja Matteo Boniciollin käytössä.

Menestys edellyttää myös tähtipelaaja Boykinsin hyvää päivää. Kovalla sopimuksella pelaavalle entiselle NBA-tähdelle joukkueen hyväksi pelaaminen ei aina ole itsestään selvää.

- Kaikesta tekemisestä kuitenkin näkyy pitkän ammattilaisuran tuoma kokemus, vakuuttaa Koponen, jolle pelaaminen Boykinsin parina opettaa pakostakin uutta.

Koponen pelaa Virtuksen rotaatiossa paljon Boykinsin rinnalla heittävänä takamiehenä.  

Himki harvinaisessa ”tappioputkessa”

Teemu Rannikon edustama venäläisseura BC Himki on joutunut harvinaiseen tilanteeseen maansa pääsarjassa. Joukkue on kärsinyt kaksi peräkkäistä tappiota. Tähtiä vilisevä Himki hävisi viime kaudella koko runkosarjassa vain kaksi ottelua ja ennen nykyistä ”tappioputkeaan” joukkueelle oli kirjattu kauden aikana neljä tappiota 17 ottelussa.

Lokomotiv-Rostoville (75-69) ja Ural Great Permille (69-67) kärsittyjen vierastappioiden myötä Himki joutui sarjataulukossa päästämään Moskovan Dynamon ohitseen kakkossijalle. Sarjaa johtaa ylivoimaisesti kaikki 20 otteluaan voittanut Moskovan TsSKA.

Himkin vaikeuksia selittää tähtipelureiden Carlos Delfinon ja Jorge Garbajosan loukkaantumiset. Lisäksi tehosentteri Maciej Lampe tekee vasta paluuta pitkän sairasloman jäljiltä.

Rannikko nostettiin Himkissä vastikään Venäjän liigan pelaavaan kokoonpanoon suomalaistähden pelattua alkukaudesta ainoastaan Eurocup-otteluita. Perm-ottelussa Rannikko pussitti 15 peliminuutissaan kuusi pistettä, poimi kaksi levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti kertaalleen.

Sundsvall lähellä välieräpaikkaa

Ruotsin liigan puolivälieristä on kaksi ottelua pelattu. Runkosarjan viitonen, Aki Ulanderin edustama, Sundsvall Dragons on ottanut vahvan otteen välieräpaikkaan. Sundsvall nuiji toisessa kohtaamisessa Södertälje Kingsin 97-76 ja johtaa sarjaa 2-0, kun kolme voittoa tarvitaan. 208-senttinen Ulander pelasi kahdeksan minuuttia, upotti toisen saamistaan vapaaheitoista ja napsi kaksi levypalloa.

Ensimmäisessä puolivälierässä ylivoimaisesti esiintynyt Solna Vikings tuli yllätetyksi toisessa ottelussaan 08 Human Rights Tukholmaa vastaan. Solna lähti lyhyelle kotimatkalleen 77-82-vierastappion kanssa. Ottelusarja on nyt tilanteessa 1-1. Solnan suomalaispelintekijä Juha Sten heitti joukkueelleen kymmenen pistettä, riisti kolmesti 24 peliminuutissa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia