Solna armoton viidennessä puolivälierässä

23.3.2009 Pekka Salmisen valmentama ja Juha Stenin tähdittämä Solna Vikings selvitti tiensä Ruotsin liigan välieriin. Puolivälierävastus 08 Tukholma kaatui viidennessä ja ratkaisevassa mittelössä näytöstyyliin, lukemin 90-65. Välierissä Solna kohtaa Uppsalan.

Viidennessä puolivälierässä Solna löysi saman pelirytmin, jolla se murskasi ottelusarjan avauspelissä vastustajansa. ”Viikinkien” joukkuepuolustus ei antanut 08 Tukholmalle mahdollisuuksia, jonka lisäksi Solna menetti ottelussa vain kymmenen kertaa pallon ja onnistui pelitilanneheitoissaan 56,7 prosentin sihdillä.

Suomen maajoukkueen pelintekijä Juha Sten lukeutui jälleen Solnan parhaimmistoon. Sten nosteli ajojensa päätteeksi 15 pistettä, riisti kolmesti ja antoi myös kolme koriin johtanutta syöttöä. Peliminuutteja hänelle kertyi 29 ennen virhetilin täyttymistä.

Solnan muut ratkaisupelaajat olivat 26 pistettä säkittänyt Jermaine Flowers ja 19 pistettä punnertanut Saulius Dumbliauskas.

Välieräsarjan Uppsalaa vastaan Solna aloittaa perjantaina. Solnalla on sarjassa kotikenttäetu runkosarjan kakkostilan ansiosta. Myös toisessa välieräparissa on suomalaisväriä, kun Aki Ulanderin edustama Sundsvall Dragons haastaa runkosarjan ykkösen Norrköping Dolphinsin.

Koposen Bolognalle huipputärkeä voitto

Italian liigassa Petteri Koposen Virtus Bologna venyi huipputärkeään voittoon Lottomatica Roomasta. Bologna piti vieraansa takanaan lukemin 89-74. Voitollaan Virtus nousi sarjataulukossa ohi Rooman sarjan kakkospaikalle. Pudotuspeliasemien lisäksi runkosarjasijoitus on merkityksellinen Euroliiga-paikkoja jaettaessa.

Koponen oli jälleen Virtuksen aloitusviisikossa. Hän pelasi Rooma-ottelussa 19 minuuttia, joiden aikana syntyi kuusi pistettä. Lisäksi Koponen poimi kolme levypalloa ja antoi yhden koriin johtaneen syötön.

Bolognan ykkönen oli 23 pistettä 24 minuutissa latonut Keith Langford.



Lisätietoja: http://www.basket.se/
 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

6.4.2024 08:05 Suomalaiset ulkomailla

Islannissa saatiin runkosarja päätökseen – Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspeleissä

Islannissa paketoitiin runkosarja ja Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspelien merkeissä. Antti Kanervon osalta kausi tuli päätökseen.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

Näytä lisää vastaavia