11.4.2009 Ruotsin liigan finaalisarjasta tulee ”suomalaisjoukkueiden” välienselvittely. Mestaruutta puolustava, Pekka Salmisen valmentama ja Juha Stenin edustama, Solna Vikings varmisti finaalipaikkansa kaatamalla viidennessä ja ratkaisevassa välierässä Uppsalan lukemin 85-75.
Finaalisarjassa Solna saa vastaansa Suomen maajoukkuesentteri Aki Ulanderin Sundsvall Dragonsin, joka yllätti välierissä runkosarjan ykkösen Norrköping Dolphinsin voitoin 3-1.
Solna venyi voittoon viidennessä Uppsala-ottelussaan siitä huolimatta, että joukkue on saanut viime viikkoina kokea loukkaantumisia enemmän kuin tarpeeksi.
- Pelasimme hienoa joukkuetta vastaan, jonka tähti TJ Jackson oli ottelusarjassa lähes pysäyttämätön. Jonte (Jermaine Flowers) teki hänen puolustamisessaan tänään fantastista työtä. Pelasimme joukkueena, jonka lisäksi kotietu ratkaisi, iloitsi Salminen, joka jahtaa uransa kolmatta Ruotsin mestaruutta.
Solnalla on paras seitsemästä –menetelmällä pelattavassa finaalisarjassa myös kotietu. Finaalit käynnistyvät tiistaina.
Juha Sten pelasi viidennessä välierässä siitä huolimatta, että joutui jättämään neljännen pelin kesken silmävamman vuoksi. Sten teki 25 peliminuutissaan viisi pistettä ja rosvosi pallon Uppsalalta viidesti. Kuumeesta pelikuntoon toipunut Martin Pahlmblad säkitti 11 minuutissa 11 pistettä. Puolustustyöskentelynsä ohella Salmisen suitsuttama Flowers heitti voittajien korkeimman pistemäärän, 33.
Solna ja Sundsvall kohtasivat finaaleissa myös viime keväänä.
Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.
Syyskauden ajan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Fuenlabradan paidassa pelannut Korisliigan MVP ja kaksinkertainen Korisliigan mestari Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 vuotta, siirtyy Espanjasta Tshekkien liigaa pelaavaan Hradec Kraloveen.
NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.
NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa Olavi Suutela, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko.
Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.
NBA:ssa Utah Jazz nousi vahvan päätösjaksonsa turvin Brooklyn Netsin ohitse ja marssi 110-123 voittoon. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä ja 8 levypalloa.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.