Vesa Mäkäläinen loukkasi jalkansa

3.10.2009 Luulajan Plannjan Vesa Mäkäläinen loukkasi vasemman jalkansa Ruotsin Basketliganin ottelussa Södertälje Kingsiä vastaan. Ohessa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan ammattilaiskentiltä.

Vesa Mäkäläinen loukkasi jalkansa Ruotsin Basketliganin kolmannella kierroksella. Kuva: Tomi Kaminen.

Vesa Mäkäläinen joutui vetäytymään kentältä varhaisessa vaiheessa Basketliganin kolmannen kierroksen ottelussa Södertälje Kingsiä vastaan. Södertäljen puolustusmuuriin juossut Mäkäläinen laskeutui vasemman jalkansa päälle epätasapainoisesti ja joutui lähtemään hallilta ambulanssikyydillä sairaalaan. Mäkäläisen vamman laatu selviää lähipäivien aikana.

Ennen varhaista poistumistaan Mäkäläinen ehti pelata kahdeksan minuuttia ja heittää siinä ajassa kaksi pistettä. Plannja voitti ottelun 84-65 (47-39) Håkan Larssonin heittäessä 21 pistettä. Plannja johtaa Basketligania kolmella voitolla.

Ison-Britannian pääsarjassa Ville Mäkäläisen Worthing Thunder hävisi vierasottelun Sheffield Sharksia vastaan 78-84 (45-45). Ottelun avauspuoliskoa hallinnut Thunder jäi takaa-ajoasemaan päätösjakson alussa, jonka Sheffield vei nimiinsä 10-0. Aloitusviisikossa kentälle saapunut Mäkäläinen pelasi 34 minuuttia ja viimeisteli siinä ajassa 7 pistettä, neljä korisyöttöä ja yhden levypallon.

Juha Stenin Lobe Huesca hävisi Espanjan LEB Silverin avausottelunsa vieraskentällä Alaior Congaa vastaan 74-77. Sten ei ollut joukkueen kokoonpanossa.

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia