Salin upotti KK Radnickin kolmosillaan

29.9.2012 Sasu Salinin viime hetken kolmoset varmistivat lauantai-iltana Adrianmeren liigan avausottelussa Union Olimpija Ljubljanalle 65–71 (31–18)-avausvoiton KK Radnickia vastaan. Olimpijaa edustavien Salinin ja Teemu Rannikon lisäksi seurajoukkuekautensa aloittivat suomalaisammattilaisista Gerald Lee junior, Tuukka Kotti, Shawn Huff sekä Tiina Sten.

Sasu Salinin viime hetken kolmosivat tekivät tuhojaan Adrianmeren liigan avauksessa.

"Junnu-Lee" avasi kautensa Cedevita Zagrebia vastaan kuuden pisteen ja neljän levypallon suorituksella.

Tuukka Kotin paluu Serie A:han alkoi tehokkaasti: 10 pistettä ja kahdeksan levypalloa.

Tiina Sten kuului Wasserburgin parhaimmistoon Bundesliigan avauksessa. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.

Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana kohtasi Adrianmeren liigan avauskierroksen vierasottelussaan serbialaisen KK Radnickin pistein 65–71 (31–18).

Olimpija sai ottelun toisella jaksolla aikaiseksi vaivaiset kuusi pistettä ja tipahti 13 pisteen takaa-ajoasemaan taukoon mennessä. KK Radnicki johti vielä kolmannen jakson alussa pistein 36–25, mutta Olimpija vei tiivistyneen puolustuspelinsä ansiosta jakson lopun 19-2.

Tasaisella päätösjaksolla lopulliset naulat KK Radnickin arkkuun löi Sasu Salin, joka säkitti viimeisen kolmen minuutin aikana kaksi kylmäveristä kolmosta, joista jälkimmäisen viimeisen minuutin alussa. Salinin kolmosen jälkeen Radnickin päävalmentaja Miroslav Nikolic valitti itselleen teknisen virheen, jonka jälkeisistä vapaaheitoista Olimpija ampaisi karkumatkalle.

Sasu Salin upotti Olimpijalle yhdeksän, Teemu Rannikko kahdeksan pistettä. Salinille merkittiin myös viisi levypalloa, joista kolme hyökkäyspäässä.

KK Radnicki – Union Olimpija 65–71 (16–12, 31–18, 38–44)

KK Radnicki: Stefan Sinovec 15/5.

Olimpija: Jaka Blazic 19/1, Dylan Page 15/11/4 syöttöä.

T.Rannikko: Minuutit 22, Pisteet 8 (2p 0-1, 3p 1-2, 1p 5-6), Levypallot 1, Syötöt 2, Riistot 1.

S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 24, Pisteet 9 (2p 0-3, 3p 3-6), Levypallot 5, Syötöt 2, Riistot 2.

Cedevitan etumatka liikaa Leen Buducnostille

Myös Gerald Lee junior käynnisti kautensa Adrianmeren liigassa uuden joukkueensa, KK Buducnost Podgorican kanssa. Buducnost sai vieraakseen Cedevita Zagrebin, joka pinnisti vierasvoiton matkaansa luvuin 74–78 (35–42).

Väkivahvojen korinaluspelaajiensa Mickael Gelabalen (18/4) ja Luksa Andricin (12/5) johtama Cedevita karkasi kolmannen jakson lopussa 41–52-johtoon, jonka jälkeen Buducnost käytti ottelun lopun kuroen vieraiden karkumatkaa umpeen. Buducnost käväisi pariin otteeseen johdossa, mutta ottelun lopussa Cedevita hoiti voiton matkaansa rutiinilla.

Gerald Lee juniorille merkittiin kuusi pistettä ja neljä levypalloa 19 peliminuutissa.

KK Buducnost – Cedevita Zagreb 74–78 (18-19, 35-42, 56-56)

Buducnost: Dee Bost 25/2, Aleksa Popovic 17/0/3 syöttöä.
Cedevita: Mickael Gelabale 18/4, Luksa Andric 12/5.
G.Lee:
Minuutit 19, Pisteet 6 (2p 2-9, 1p 2-4), Levypallot 4, Syötöt 1.

 

Kotilla tehokas ilta, Cremona taipui Bolognalle

Tuukka Kotin ja Shawn Huffin kausi Italian Serie A:ssa Vanoli Cremonan paidassa vastaan alkoi tappiollisesti.

Cremonan tiivis joukkuepuolustus piti vierailijajoukkue Bolognan pinteessä lauantaisen sarja-avauksen avauspuoliskolla, mutta kolmannella jaksolla Bologna takoi taululle 29 pistettä ja piti vastaavasti päätösjaksolla Cremonan vain kymmenessä pisteessä.

Penkiltä peliin tullut Tuukka Kotti uurasti lopulta 33 minuutissa kymmenen pistettä ja kahdeksan levypalloa. Shawn Huff keräsi 24 minuutissa kolme pistettä ja kuusi levypalloa.

 

Vanoli Cremona – SAIE3 Bologna 63–74 (17–13, 33–27, 53–56)
Cremona:
Jarrius Jackson 15/4, Lance Harris 15/5/3 syöttöä.
Bologna:
Ricky Minard 19/2, Kenny Hasbrouck 18/6.
T.Kotti:
Minuutit 33, Pisteet 10 (2p 4-5, 1p 2-2), Levypallot 8, Syötöt 1.
S.Huff:
Aloitusviisikossa, Minuutit 24, Pisteet 3 (2p 1-2, 1p 1-2), Levypallot 6, Syötöt 1.

Stenin Wasserburg hurjaan voittoon

Tiina Stenin Wasserburg avasi kautensa Saksan Bundesliigassa näytöstyyliin myllyttämällä kotijoukkue Marburgia lauantain vierasavauksessaan pistein 54–80 (23–39). Vieraat takoivat taululle 12 pisteen eron jo avauskymmenminuuttisella, eivätkä hellittäneet kaasusta jatkossakaan.

Wasserburgin aloitusviisikkoon kuulunut Tiina Sten (14/2/3 blokkia) kuului joukkueensa parhaimmistoon. Kentän ehdoton ykkönen oli amerikkalaislaituri Emma Cannon (22/12/3 syöttöä), joka oli kotijoukkueelle täysin pitelemätön.

BC Marburg – TSV Wasserburg 54–80 (14–26, 23–39, 36–60)


BC Marburg:
Samantha Baranowski 15/9.
TSV Wasserburg:
Emma Cannon 22/12/3 syöttöä, Anne Breitreiner 14/4/3 syöttöä.
T.Sten:
Aloitusviisikossa, Minuutit 25, Pisteet 14 (2p 7-10, 3p 0-1), Levypallot 2, Syötöt 1, Blokit 3.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia