Leen Buducnost otti jättiloikan kohti EuroCupin jatkosarjaa

28.11.2012 Gerald Lee juniorin edustama KK Buducnost Podgorica haki kolmannen perättäisen voittonsa Euroopan kakkosliigassa EuroCupissa. Buducnost ei yltänyt aivan parhaimpaansa, mutta nujersi kuitenkin belgialaisen Spiroun kotonaan 59–55 (35–34). Lee pussitti voittajille 12 pistettä ja haali kahdeksan levypalloa.

"Junnu-Leen" Buducnost jyrää EuroCupissa. Kuva: Tomi Kaminen.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Buducnost vei Spirouta mennen tullen, mutta belgialaiset taistelivat jokaisen kentällä viettämänsä sekunnin ajan viimeisistä oljenkorsistaan.

 

Ottelun jälkipuoliskolla Buducnost tiivisti kuitenkin puolustuspelaamistaan tehden Spiroun pelistä tervanjuontia. Peli ratkesi kotijoukkueelle kolmannella jaksolla, jonka aikana belgialaiset joutuivat lopullisesti alakynteen tehtyään vain seitsemän pistettä.

 

Lee oli tuttuun tapaansa Buducnostin selkeintä parhaimmistoa. 208-senttinen sentteri nosteli 12 pistettä, raapi kahdeksan levypalloa sekä blokkasi kerran vastustajan heiton.

 

Buducnost on voittanut neljästä pelaamastaan EuroCupin alkulohkon ottelusta kolme. Ensi viikolla Buducnost kohtaa kotikentällään espanjalaisen Bilbaon, joka on voittanut toistaiseksi kaikki EuroCup-ottelunsa.

 

 

KK Buducnost Podgorica – Belgacom Spirou Charleroi 59–55 (20–23, 35–34, 51–41)
Buducnost:
Dee Bost 16/2/3 syöttöä, Gerald Lee jr 12/8.
Spirou: Jason Fontenet 19/2/3 syöttöä.
G.Lee:
Aloitusviisikossa, Minuutit 28, Pisteet 12 (2p 4-5, 1p 4-8), Levypallot 8, Blokit 1.

Henkilöt

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia