28.2.2013 Petteri Koposen BC Himki ei onnistunut kukistamaan legendaarista FC Barcelonaa toisen kerran saman kauden aikana. ”Barca” hyvitti tammikuun alussa Venäjällä kärsimänsä tappion myöhään torstai-iltana hallitsemalla kenttätapahtumia 35 minuuttia ja vahvistamalla asemiaan Euroliigan jatkolohko F:n kärjessä 71–69 (44–34)-voitollaan.

Petteri Koposen Himki kaatui Barcelonan kotikentällä. Kuva: Ville Vuorinen.
Himkillä oli aivan ottelun alusta alkaen vaikeuksia hyökkäyspelinsä käynnistämisessä.
Victor Sadan pallollisen puolustus ja FC Barcelonan apupuolustus saivat Himki-pelinrakentaja Zoran Planinicin ylivarovaiseksi, Himkin täsmäheittäjät jäivät vaille heittopaikkoja ja järkäleet Barcan korin alla veivät levypallot nimiinsä varmistaen, että kotijoukkue hallitsi ottelun tempoa.
Vaikka Barca ei missään nimessä päässyt myöskään hyökkäyspäässä korkeimmalle suoritustasolleen, kotijoukkue viritteli karnevaalimielialaa kotiyleisössä kasvattamalla taukoon mennessä johtonsa kymmeneen pisteeseen ja karkaamalla kolmannella jaksolla kahdesti 12 pisteen johtoon.
Himkillä oli tankissa riittämiin polttoainetta neljännen jakson loppurynnistykseen, ja Sergei Monia toi kolmen pisteen heitollaan vieraat kolmen pisteen päähän (66–63) vain viisi minuuttia ennen loppua.
Juan Carlos Navarro iski kuitenkin toisessa päässä illan viidennellä onnistuneella kolmosellaan, jonka jälkeen ottelu jumittui pitkäksi asemasotavaiheeseen, jossa kumpikaan joukkue ei onnistunut korinteossa.
Barca vei voiton lopulta pistein 71–69 Zoran Planinicin ja Paul Davisin upottaessa kavennuskorit viimeisen 26 sekunnin aikana.
Petteri Koponen pelasi Barcelonan illassa runsaat seitsemän minuuttia, joista viisi toisella neljänneksellä. Koponen onnistui toisen jakson aikana pitämään Juan Carlos Navarron ilman heittotilaa, mutta heitti kaikki neljä pelitilanneheittoyritystään rautoihin.
Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta sivussa ollut Navarro (19/2/4 syöttöä) oli tuttuun tapaan omaa luokkaansa. ”La Bomba” osui kaaren takaa viidesti kymmenellä yrittämällä johdattaen ensiksi joukkueensa karkumatkalle ja turvaten sitten kotivoiton kaukoheitoillaan sekä vapaaheittoviivalta.
Barcan korin alla Ante Tomic (16/5) ja Erazem Lorbek (11/4) muodostivat pelätyn kovan parivaljakon.
Himkistä Paul Davis (18/9) jatkoi erinomaista kauttaan. Zoran Planinic (12/5) jäi kauas tavallisesti korkeasta tasostaan osuen 12 pelitilanneheitollaan vain neljästi ja menettäen pallon viisi kertaa.
Barca johtaa Euroliigan F-lohkoa kahdeksalla voitollaan ja yhdellä tappiollaan vanavedessään Montepaschi Siena (7/2), Olympiakos (6/3) ja Himki (5/4).
Himki kohtaa ensi viikon perjantaina kotikentällään lohkokakkonen Sienan.
FC Barcelona – BC Himki 71–69 (21–16, 44–34, 60–48)
Barca: Juan Carlos Navarro 19/2/4 syöttöä, Ante Tomic 16/5, Erazem Lorbek 11/4, Pete Mickeal 8/4.
Himki: Paul Davis 18/9, Zoran Planinic 12/5, Vitali Fridzon 12/2.
P.Koponen: Minuutit 7, Pisteet 0 (2p 0-4), Levypallot 1, Syötöt 1.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.