8.3.2013 Petteri Koposen BC Himkin vahvat kotipelit saivat jatkoa Euroliigan perjantaikierroksella. Moninkertainen Italian mestari Montepaschi Siena onnistui katkaisemaan Himkin ensimmäisen karkumatkan, mutta tipahti täysin kyydistä kolmannen ja neljännen jakson taitteessa, jonka Himki vei 14-0. Himkin kuudes jatkosarjavoitto irtosi pistein 78–71 (44–37).

Petteri Koposen Himki nujersi Italian mestarin kotikentällään. Kuva: Tytti Nuoramo.
Noin puolentoista jakson ajan Himkin kotikentällä todistettiin avointen ovien päivää, kunnes kotijoukkueen puolustus alkoi hiljalleen tehdä tuhojaan sienalaisrivistöissä.
Tutkapari Zoran Planinic-Paul Davis upotti kahdeksan pistettä putkeen, ja Sienan Benjamin Ortnerin kavennuskorin jälkeen Petteri Koponen osui kaaren takaa ja Sergei Monia lähempää tuoden Himkille 15 pisteen etulyöntiaseman (44–29).
Siena ei kuitenkaan antanut ottelun ratketa vielä, vaan kavensi kolmannen jakson loppuun mennessä eron viiteen pisteeseen. Himki vei kuitenkin Monian ja Kelvin Riversin onnistumisilla jakson lopun 5-0 ja nykäisi uudelleen päätösjakson alussa, kun Kresimir Loncarin, Monian ja Riversin korit veivät isännät 20 pisteen johtoon (74–54).
Himki voitti ottelun lopulta seitsemällä pisteellä ja varmisti siten, että Himkin ja Sienan keskinäisten otteluiden korisuhde on venäläisille suotuisa. Siena voitti tammikuussa Himkin kotonaan kuudella pisteellä.
Petteri Koponen sai päävalmentaja Rimas Kurtinaitisilta perjantaina peliaikaa seitsemän minuutin verran. Koponen upotti ottelussa yhden kolmosen sekä nappasi yhden levypallon.
Himkin ylivoimaiset tehopelaajat olivat Kelvin Rivers (19/4/3 syöttöä) ja Paul Davis (18/7/3 syöttöä). Hivenen epätasaisia otteita viime aikoina esittänyt Rivers oli rautaa upottamalla kaikki neljä kolmen pisteen heittoyritystään sekä kolme kakkostaan.
Sentteri Davis jatkoi puolestaan pitkään jatkunutta huippuvirettään. 211-senttinen amerikkalainen on Euroliigan jatkosarjassa urakoinut 15,8 pistettä ja 6,3 levypalloa ottelua kohden.
Sienan tehokkain oli tuttuun tapaan Bobby Brown (17/0/5 syöttöä), jonka ajot venäläispuolustuksen siimekseen jäivät tosin perjantaina tylysti kesken. Kaaren takaa Brownin ruuti oli kuivaa, kun kuudesta heitosta upposi vain yksi.
Himki jakaa F-lohkon kolmannen sijan yhdessä hallitsevan Euroliigan mestarin Olympiakos Pireuksen kanssa. Himki ja Olympiakos ovat kumpikin voittaneet kymmenestä ottelustaan kuusi. Siena jatkaa toisella sijalla seitsemällä voitollaan, ja kärjessä on yhdeksän voittoa noukkinut FC Barcelona.
Himki jatkaa pudotuspelipaikan metsästämistä ensi viikolla Tel Avivin Nokia Areenalla Maccabi Electran vieraana. Maccabi hengittää Himkin niskaan viidellä voitollaan, kun Euroliigan jatkosarjaa on pelaamatta neljä kierrosta.
BC Himki – Montepaschi Siena 78–71 (25–20, 44–37, 64–54)
Himki: Kelvin Rivers 19/4/3 syöttöä, Paul Davis 18/7/3 syöttöä, Vitali Fridzon 8/2, Kresimir Loncar 8/1, Zoran Planinic 6/4/9 syöttöä.
Siena: Bobby Brown 17/0/5 syöttöä, Kristjan Kangur 12/3/3 syöttöä, Benjamin Ortner 11/3, Matthew Janning 8/2, Viktor Sanikidze 6/6.
P.Koponen: Minuutit 7, Pisteet 3 (2p 0-1, 3p 1-1), Levypallot 1.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.