Tuukkasen ja Poundsin Zamora kaatui taistellen Espanjan cupin semifinaalissa

9.3.2013 Taru Tuukkasen ja Dionne Poundsin Caja Rural Zamora taisteli leijonan lailla suurta ennakkosuosikkia Avenidaa vastaan Espanjan cupin (Copa de la Reina) semifinaalissa lauantaina. Toisen jakson lopun ja kolmannen jakson alun herpaannukset kuitenkin kostautuivat Zamoralle, joka taipui lopulta pistein 57–83 (32–42).

Dionne Pounds oli Zamoran ykköstykki Espanjan cupin semifinaalissa. Kuva: Francois Perthuis.

Espanjan ja Euroliigan mestaruutta keväällä 2011 juhlinut Avenida oli 17 minuutin ajan helisemässä selkeänä altavastaajana otteluun lähtenyttä Zamoraa vastaan, joka repi irtopalloja silkalla tahdolla ja pysytteli itsepäisesti parin heiton päässä.

 

Avenida ei kuitenkaan jättänyt käyttämättä tilaisuuttaan, kun Zamora sortui juuri ennen puoliaikaa ja kolmannen jakson alussa pallonmenetyksiin ja nukahteli pariin otteeseen puolustuspäässä. Avenidan viiden pisteen johto kasvoi hetkessä kuuteentoista, ja Avenida eteni finaaliin lopulta 26 pisteen voitolla.

 

Dionne Pounds ja Taru Tuukkanen kuuluivat Zamoran aloitusviisikkoon. Pounds oli joukkueensa kovin korintekijä 12 pisteellä, jonka lisäksi hän sieppasi kolme levypalloa ja jakoi kaksi syöttöä. Tuukkanen oli Avenidan konsepteissa selvästi merkitty pelaaja ja jäi neljään pisteeseen, mutta puolusti hyvin ja kouri 10 levypalloa.

 

Espanjan cupin finaalissa kohtaavat odotettuun tapaan Avenida ja Rivas Ecopolis.

 

Perfumerias Avenida – Caja Rural Zamora 83–57 (21–12, 42–32, 62–45)
Avenida:
Marta Xargay 19/4, Le’Coe Willingham 16/7/4 syöttöä, Monique Currie 15/7.
Zamora: Dionne Pounds 13/3.
D.Pounds:
Aloitusviisikossa, Minuutit 28, Pisteet 13 (2p 2-4, 3p 1-4, 1p 6-10), Levypallot 3, Syötöt 2.
T.Tuukkanen:
Aloitusviisikossa, Minuutit 21, Pisteet 4 (2p 2-10), Levypallot 10.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia