16.5.2013 Teemu Rannikon, Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin Union Olimpija Ljubljana nousi kotonaan Ljubljanassa Slovenian finaalien toisessa osaottelussa 12 pisteen takaa kahden pisteen päähän, mutta ei onnistunut nujertamaan hallitsevaa mestaria KK Krka Novo Mestoa. Slovenian mestaruus on katkolla Krkalle perjantaina.

Sasu Salinin Olimpija kaatui saappaat jalassa Slovenian finaalien toisessa osaottelussa. Kuva: Ville Vuorinen.
KK Krka kiskaisi kymmenen pisteen johtoon ensimmäisen kerran jo toisen finaaliottelun toisella jaksolla ja johti vielä minuutti ennen ottelun loppua turvallisesti seitsemällä pisteellä, 69–76.
Kotiyleisönsä tukema Olimpija kavensi kuitenkin Alen Omicin nostolla eron viiteen pisteeseen, ja hetkeä myöhemmin Teemu Rannikko riisti pallon ja säkitti kolmosen sukkaan, jolloin vierasjohto oli enää kahdessa pisteessä (74–76).
Krkan aikalisän jälkeen Jaka Klobucar hyvitti Rannikon heiton toisessa päässä omalla kolmosellaan, mutta Olimpija ei antautunut: Jaka Blazic pussitti kolmosella vierasjohdon takaisin kahteen pisteeseen 24 sekuntia ennen ottelun loppua.
Blazicille tarjoutui vielä aivan ottelun lopussa mahdollisuus voittoheittoon, mutta heitto ei löytänyt tietään pussin perukoille ja KK Krka vei 77–79-voiton. Krka johtaa Slovenian finaaleja nyt otteluvoitoin 2-0 ja saa ensimmäisen mahdollisuutensa juhlia maansa mestaruutta perjantaina Novo Mestossa.
Olimpijan suomalaisista Teemu Rannikko urakoi seitsemän pistettä ja kolme riistoa, Sasu Salin viisi pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi riistoa. Emir Sulejmanovic sai kaksi minuuttia peliaikaa.
Union Olimpija Ljubljana – KK Krka Novo Mesto 77–79 (16–15, 34–42, 50–60)
Olimpija: Jaka Blazic 16/5/3 riistoa, Drazen Bubnic 14/2.
Krka: Domen Lorbek 17/2, Smiljan Pavic 13/12/2 blokkia.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 25, Pisteet 5 (2p 1-5, 3p 1-2), Levypallot 2, Riistot 2.
T.Rannikko: Minuutit 18, Pisteet 7 (3p 2-3, 1p 4-4), Syötöt 1, Riistot 3.
E.Sulejmanovic: Minuutit 2.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.