17.5.2013 Gerald Lee juniorista leivottiin perjantaina Montenegron mestari, kun KK Buducnost kukisti haastajansa Sutjeskan kolmannessa ja ratkaisevassa finaaliottelussa 67–51 (39–26). Lee tyylitteli ratkaisuottelussa yhdeksän pistettä. Petteri Koposen Himki avasi pudotuspeliurakkansa VTB-liigassa kahdella voitolla ja Slovenian ”suomalaisjoukkue” Union Olimpija avasi finaalien voittotilinsä lukemin 68–73 (33–42).

"Junnu Leen" kaulaan pujotettiin perjantai-iltana Montenegron mestaruusmitali.

Sasu Salinin Union Olimpijan taistelu Slovenian finaaleissa jatkuu.

Petteri Koponen oli vireessä, kun BC Himki avasi VTB-liigan puolivälierät kaksoisvoitolla. Kuvat: Tytti Nuoramo, Tomi Kaminen & Ville Vuorinen.
Montenegron finaalien avausottelussa Sutjeska piinasi selkeää ennakkosuosikkia KK Buducnostia viime minuuteille asti, mutta toisessa osaottelussa Buducnost hallitsi kenttätapahtumia kolmen viimeisen jakson ajan.
Kolmannessa ottelussa Podgoricassa jatkettiin toisen osaottelun käsikirjoituksen malliin, ja Buducnost karkasi 13 pisteen johtoon piinkovalla puolustuksellaan taukoon mennessä. Mestaruus ratkesi lopullisesti kolmannella jaksolla, jonka aikana Sutjeska sai aikaiseksi vaivaiset viisi pistettä.
Buducnost kuittasi näin seitsemännen perättäisen Montenegron mestaruutensa. 208-senttinen, 25-vuotias Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Lee puolestaan sai ammattilaisuransa ensimmäisen kultamitalin kaulaan. Lee toki juhli mestaruutta myös USA:n ammattilaisliiga NCAA:ssa, kun hänen edustamansa Old Dominion Monarchs voitti CAA-konferenssin mestaruuden.
– Sutjeska voitti meidät cupin finaalissa ja kyseinen tappio oli meille kaikkien aikojen kauhutarina. Revanssi maistuu makealle ja nyt on todella hyvä fiilis, Lee hymyili.
– Meillä oli erittäin hyvä joukkue, joka pelasi isolla sydämellä. Finaalisarjassa voitot eivät tulleet helposti. Kokonaisuudessaan kausi oli suhteellisen hyvä; selvisimme EuroCupissa (Euroopan kakkoskilpailu) kahdeksan parhaan joukkoon ja Adrianmeren liigassa tuli viides sija.
Buducnost voitti Montenegron liigassa pelaamastaan 15 ottelusta 14. Lee urakoi liigassa 11,8 pistettä ja 4,0 levypalloa ottelua kohden. EuroCupissa Leen keskiarvot olivat 8,8 pistettä sekä 3,4 levypalloa ja Adrianmeren liigassa 10,2 pistettä ja 4,3 levypalloa ottelua kohden.
– Henkilökohtaisesti olen iloinen omista suorituksistani. Kauteen mahtui luonnollisesti ylä- ja alamäkeä, mutta sellainen kuuluu urheiluun.
KK Buducnost Podgorica – Sutjeska 67–51 (21–13, 39–26, 52–31)
Buducnost: Vladimir Mihailovic 9, Gerald Lee jr 9, Dusko Bunic 8.
Sutjeska: Radoje Vujosevic 8.
G.Lee: Pisteet 9.
Slovenian finaalien kaksi ensimmäistä osaottelua hävinnyt Teemu Rannikon, Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Union Olimpija Ljubljana ryhdistäytyi perjantai-iltana hallitsevan mestarin KK Krkan kotikentällä Novo Mestossa.
Kahdessa ensimmäisessä osaottelussa tasaisen vahvaa joukkuekoripalloa esittänyt KK Krka ei saanut kotikentällään mitään ilmaiseksi. Olimpija masensi mestaruusjuhlia odotelleen kotijoukkueen puolustuksellaan ja ampaisi vielä ennen taukoa kymmenen pisteen johtoon. Olimpija johti vielä viisi minuuttia ennen neljännen jakson loppua pistein 55–65.
Kotiyleisö pääsi kuitenkin elättelemään toiveita mestaruudesta, kun Krka kuroi 52 sekuntia ennen ottelun loppua eron neljään pisteeseen. Teemu Rannikko kasvatti kuitenkin vierasjohtoa vapaaheittoviivalta ja Drazen Bubnic sinetöi vierasvoiton hetkeä myöhemmin kakkosellaan. Olimpija voitti ottelun 68–73 (33–42) ja pelaa finaalien neljännen pelin kotonaan Ljubljanassa.
Sasu Salin merkitsi Olimpijalle yhdeksän pistettä ja kolme levypalloa. Teemu Rannikko keräsi viisi pistettä ja kolme levypalloa, Emir Sulejmanovic upotti yhden kakkosen.
KK Krka Novo Mesto – Union Olimpija Ljubljana 68–73 (22–23, 33–42, 45–55)
Krka: Jakov Vladovic 13/1/5 syöttöä, Matjaz Smodis 11/6.
Olimpija: Jaka Blazic 17/4/3 syöttöä, Drazen Bubnic 11/4, Jasmin Perkovic 11/4.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 17, Pisteet 9 (2p 2-2, 3p 1-4, 1p 2-4), Levypallot 3, Riistot 1.
T.Rannikko: Minuutit 23, Pisteet 5 (3p 1-3, 1p 2-4), Levypallot 3, Syötöt 1.
E.Sulejmanovic: Minuutit 8, Pisteet 2 (2p 1-1).
Petteri Koposen BC Himki aloitti Itä-Euroopan VTB-liigan puolivälierät kahdella komealla kotivoitolla. Perjantaina Himki upotti kakkosensa 75% ja kolmosensa 50% tarkkuudella, kun latvialainen VEF Riga kaatui Moskovan kupeessa 104–82 (57–47).
Koponen johdatti Himkin karkumatkalle toisella jaksolla, kun suomalaistakamies pussitti kymmenen pistettä jo ennen taukoa ja vei kotijoukkueen sujuvasti kymmenen pisteen johtoon. Latvialaisrivistöistä ei ottelun lopussa löytänyt Himkin hurjana rullanneen joukkuehyökkäyksen pysäyttäjää.
Koponen keräsi 26 minuutissa Himkille mukavat 12 pistettä, neljä syöttöä, kolme riistoa ja kaksi levypalloa. Puolivälieräsarjan avausvoitossa Koposelle merkittiin yhdeksän pistettä. Himki johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 ja välieräpaikka on ensimmäisen kerran katkolla Himkille sunnuntaina Riiassa.
BC Himki – VEF Riga 104–82 (27–27, 57–47, 78–66)
Himki: Vitali Fridzon 15/4, Paul Davis 14/5/4 syöttöä, Zoran Planinic 11/1/13 syöttöä, Petteri Koponen 12/2/4 syöttöä/3 riistoa.
Riga: E.J. Rowland 20/5/3 syöttöä.
P.Koponen: Minuutit 26, Pisteet 12 (2p 1-2, 3p 2-4, 1p 4-4), Levypallot 2, Syötöt 4, Riistot 3.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.