Lee, Latimer ja Tukiainen kunnostautuivat NCAA:ssa

23.11.2009 Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA pääsi täyteen vauhtiinsa viime viikon aikana. NCAA:n suomalaisnimistä Gerald Lee Jr., Cedric Latimer sekä Erica Tukiainen kuuluivat joukkueidensa avainpelaajiin loppuviikon kamppailuissa.

Gerald Lee Jr.:n Old Dominion on voittanut NCAA-kauden neljä ensimmäistä otteluaan.

Cedric Latimerin piste-ennätys, 23, syntyi erinomaisella heittopelillä. Kuvat: Francois Perthuis ja Tuomas Venhola.

Gerald Lee Jr.:n Old Dominion päihitti torstaina vieraskentällä Libertyn 41-73 (14-35) ja lauantaina kotonaan Marshallin 70-62 (28-21). Old Dominion avasi Liberty-ottelun juoksemalla kymmenessä minuutissa 6-29-johtoon, jonka jälkeen valmentaja Blaine Taylor peluutti tasaisesti koko miehistöään. Lee pelasi Libertya vastaan 30 minuuttia, mutta ei saanut heittojyväänsä kohdalleen (kakkoset 1/6). Leelle merkittiin ottelussa neljä pistettä, kahdeksan levypalloa, kaksi syöttöä, kaksi riistoa sekä yksi heitontorjunta.

Lauantain ottelussa Marshallia vastaan Old Dominion kasvatti johtonsa parhaimmillaan 16 pisteeseen, mutta Marshall onnistui loppuminuuteilla kaventamaan piste-eron siedettäväksi. Lee palasi lauantaina tutulle tasolleen nakuttamalla 22 pistettä (kakkoset 8/13, vapaaheitot 6/9; kaapimalla viisi levypalloa, jakamalla kolme korisyöttöä sekä torjumalla yhden heiton. Frank Hassell komppasi Leeta 13 pisteellä ja 12 levypallolla. Old Dominion on voittanut kauden neljä ensimmäistä otteluaan.

Latimer tyylitteli piste-ennätyksensä

Suomen juniorisarjoissa Korihaita sekä ToPoa edustanut 194-senttinen, 22-vuotias Cedric Latimer oli ilmiliekeissä torstaina, mutta ei kyennyt auttamaan joukkuettaan St. Francis Pennsylvaniaa voittoon Lafayettesta. Aloitusviisikossa 36 minuuttia tahkonnut Latimer pommitti 23 pistettä (kakkoset 7/7, kolmoset 2/4, vapaaheitot 3/5), kaapi kolme levypalloa, jakoi kolme korisyöttöä ja riisti kerran NCAA-uransa parhaassa ottelussa, mutta Lafayette vei vieraspisteet lukemin 77-88 (33-42). Latimerin ohessa joukkueensa kantava voima oli 30 pistettä heittänyt Devin Sweetney.

Lauantaina St. Francis kärsi kolmannen perättäistappionsa vieraskentällä Bucknellia vastaan lukemin 58-70 (20-30). Latimer pelasi jälleen avausviisikosta käsin 31 minuuttia, mutta ei saanut heittoaan kulkemaan (kakkoset 2/6, kolmoset 0/3, vapaaheitot 0/3). Latimerille merkittiin ottelussa neljä pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä ja yksi heitontorjunta. Bucknellin Patrick Behan oli kentän tähti 23 pisteellä ja 12 levypallolla. St. Francis on voittanut neljästä ensimmäistä ottelustaan yhden.

Mikko Koiviston UNC Greensboro ei pystynyt aukaisemaan voittotiliään kauden kolmannessa ottelussaan. Tällä kertaa Greensboroa paremmaksi osoittautui Associated Pressin yliopistorankingissa sijalla #22 majaileva Clemson, joka haki vieraspisteet Pohjois-Carolinasta 67-89 (24-42). Greensboro kamppaili kolmen pisteen päässä vielä tilanteessa 22-25, mutta hävisi avauspuoliajan viimeiset minuutit 2-17, eikä kyennyt enää nousemaan sillasta. Neljännen ottelunsa voittanut Clemson oli voittanut kolme ensimmäistä otteluaan 43,7 pisteen marginaalilla.

Maajoukkuetakamies Koivisto saapui kentälle joukkueensa avausviisikossa ja pelasi 25 minuuttia, jossa ajassa hän ehti heittää seitsemän pistettä (kakkoset 0/3, kolmoset 1/4, vapaaheitot 4/4). Koivisto repi myös kolme levypalloa sekä antoi yhden korisyötön. Trevor Booker johti Clemsonia 17 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.

Tukiaisella kuuma heittokäsi

183-senttinen, 22-vuotias Erica Tukiainen oli viikolla häkellyttävässä heittovireessä. Tukiainen säkitti torstaina peräti kuusi kolmosta, kun hänen joukkueensa UCLA Bruins pieksi Havaijin yliopiston 98-52 (49-28). Avausviisikosta aloittanut Tukiainen viimeisteli 25 minuutissa 24 pistettä (kolmoset 6/8, vapaaheitot 6/8), repi neljä levypalloa, jakoi kaksi korisyöttöä, riisti kerran sekä torjui kerran vastustajan heiton, kun UCLA upotti koulun ennätystä sivuavat 12 kolmen pisteen koria ottelussa. Tukiainen heitti 24 pisteestään 16 jo avauspuoliajalla.

Tukiainen jatkoi hurjaa heittopeliään lauantaina, kun UCLA nöyryytti Utahia 69-33 (33-17). Jälleen 25 minuuttia pelannut Tukiainen nakutteli yhdeksän pistettä (kolmoset 3/4), haki neljä levypalloa ja riisti kerran, kun peräti kahdeksan UCLA-pelaajaa päätyi 6-10 pisteen loppusaldoon. UCLA on voittanut neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme Tukiaisen ollessa joukkueensa paras korintekijä 15,5 pisteellä ottelua kohden.

Kira Kojolan Saint Mary's päihitti perjantain kotiottelussa Nevadan 65-52 (24-22), mutta hävisi sunnuntaina vieraissa Fresno Statelle 81-94 (35-53). Kojola pelasi Nevadaa vastaan 12 minuuttia saalistaen yhden pisteen (vapaaheitot 1/2), kaksi levypalloa ja yhden syötön. Fresno Statea vastaan Kojola viihtyi kentällä 17 minuutin ajan, jossa ajassa hänelle merkittiin viisi pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 1/4), kaksi levypalloa ja yksi syöttö. Nevada-ottelussa Kojolan joukkuetoveri Louella Tomlinson riehui korinalustoilla tripla-tuplan - 18 pistettä, 12 levypalloa ja 10 blokkia - arvoisesti.

Riikka Terävän Oakland kärsi viikolla kaksi tappiota - keskiviikkona Toledolle 75-87 (38-38) ja lauantaina Marquettelle 62-79 (29-38). Terävä kuului keskiviikkona joukkueensa avausviisikkoon ja nakkeli 25 minuutissa kolme pistettä (kakkoset 1/2, vapaaheitot 1/2), neljä levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja yhden blokin. Lauantain ottelussa Terävä ei pelannut.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

Näytä lisää vastaavia