Joonas Cavén Joventut Badalonan edustusjoukkueen kehitysryhmään

2.10.2013 Kesällä ensiesiintymisensä Suomen miesten Susijengissä tehnyt tamperelaislähtöinen laiturilupaus Joonas Cavén, 20, aloittaa kolmannen ammattilaiskautensa Espanjassa. 211-senttinen Cavén kuuluu alkavalla kaudella Espanjan huippukovaa ACB-liigaa pelaavan Joventut Badalonan kehitysryhmään, josta nostetaan kesken kauden pelaajia edustusjoukkueeseen.

Susijengi-debytantti Joonas Cavén on saanut jalkansa ACB-liigan Joventut Badalonan oven väliin.

Pyrintö-kasvatilla on alkamaisillaan kolmas kausi Espanjassa. Kuvat: Ville Vuorinen & Tuomas Venhola.

Cavén siirtyi Tampereen Pyrinnön junioreista Joventut Badalonan farmijoukkueeseen CB Prat Joventutiin kaudeksi 2011/12. Espanjan kolmosliigaa (Adecco Plata) pelaavassa CB Pratissa Cavén teki läpimurtonsa viime kaudella 7,5 pisteen ja 2,6 levypallon keskiarvoilla.

 

Alkavalla luvassa Cavénille on luvassa ”kaksoisrooli”. Sen lisäksi, että Cavén aloittaa kolmannen kautensa CB Pratin kokoonpanossa, on hänet nimetty myös yhtenä kolmesta pelaajasta Joventut Badalonan kehitysryhmään, jonka pelaajia nostetaan kauden aikana Joventutin 11 pelaajan kokoisen vakiomiehistön tueksi.

 

– Tämä on viimeinen kauteni sopimuksessani, joten jokainen peli on tärkeä niin CB Pratissa kuin edustusjoukkueessakin. Oma tavoitteeni on kantaa vastuuta CB Pratissa, saada mahdollisimman paljon pelejä ACB-liigan Joventutissa ja kehittyä niin, että pystyn pelaamaan vakiominuutteja yhdessä Euroopan huippuliigoista, Cavén ennakoi.

 

Espanjan ACB-liigaa pidetään yleisestä Euroopan kovatasoisimpana kansallisena koripallosarjana.

 

ACB:ssa on aiemmin pelannut kolme suomalaispelaajaa: Martti Kuisma (Girona 1999/2000), Hanno Möttölä (Caja Laboral 2002/03) sekä Teemu Rannikko (Granada 2009/10).

 

Susijengi-kesä sytytti nälän

 

Cavén pelasi päättyneenä kesänä viimeiset ottelunsa Suomen juniorimaajoukkueissa ja oli Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen ykköstykki 17,3 pisteen keskiarvollaan.

 

20-vuotiaiden kisojen päätyttyä Cavén sai päävalmentaja Henrik Dettmannilta kutsun Suomen miesten Susijengin harjoitusrinkiin. Cavén kuului Susijengin vahvuuteen kolmessa ottelussa EM-kisoja edeltäneessä Vilnan turnauksessa ja pussitti 10 pistettä maaottelussa Venäjää vastaan.

 

– Sain mahdollisuuden tutustua Suomen parhaisiin koripalloilijoihin, päästä harjoittelemaan heidän kanssa ja pelata paikasta EM-kisajoukkueessa. Harjoituksissa koin kehittyneeni jatkuvasti ja päässeeni koko ajan lähemmäs muiden pelaajien tasoa, Cavén arvioi.

 

– Debyyttini Venäjää vastaan osoitti itselleni, että suunta on oikea ja pystyn pärjäämään jo korkealla tasolla. Töitä on tietenkin tehtävänä vielä paljon. Jos kutsu maajoukkueeseen tulee, ensi kesänä kaikki on jo tutumpaa ja tahdon ehdottomasti olla mukana pelaamassa vuoden 2014 EM-karsinnoissa.

 

CB Prat Joventut kohtaa kauden avausottelussaan Caceresin lauantai-illalla Suomen aikaa. Joventut Badalonan kauden avausottelu on vuorossa 13. lokakuuta Manresan vieraana.

 

Lisätietoja: Joonas Cavén
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia