Stenillä ja Korpivaaralla tappiollinen viikko

13.12.2009 Espanjan pääsarja Lega Femeninassa pelaava Tiina Sten sekä sarjaporrasta alempana pelaava Heta Korpivaara eivät päässeet voiton makuun päättyneellä viikolla. Stenin Zaragoza romahti täysin lauantain vierasottelussa Rivas Ecopolista vastaan ja Korpivaaran Cref HOLA Alameda hävisi tiistain ja lauantain ottelunsa.

Tiina Stenin Zaragoza tipahti täysin Rivas Ecopolisin kyydistä lauantain ottelun toisella puoliajalla.

Heta Korpivaara säkitti kaikki 15 vapaaheittoaan joulukuun toisen viikon otteluissa. Kuvat: Tomi Kaminen.

Lega Femeninan kolmannella sijalla ennen lauantain sarjakierrosta viihtynyt Tiina Stenin Mann Filter Zaragoza kamppaili tasaväkisesti isäntäjoukkue Rivas Ecopolisin kanssa aina ensimmäisen puoliajan loppuun asti tilanteeseen 38-38. Kolmannen jakson aluksi molemmat joukkueet lähtivät hakemaan niskavoittoa vastustajastaan puolustuspään ansioillaan. Kotijoukkue sai taktiikallaan Zaragozan riisuttua aseista ja nousi päätösjakson alkaessa 57-47-johtoon.

Zaragoza nousi vielä Allison Feasterin kolmosella seitsemän pisteen päähän, mutta hävisi ottelun viimeiset yhdeksän minuuttia 23-6 ja koko ottelun murskaavasti 80-56 (38-38). Vajaat kuusi minuuttia peliaikaa saanut Sten heitti ainoan kakkosensa ohi, mutta keräsi kolme levypalloa ja jakoi yhden korisyötön. Agne Ciudariene heitti Zaragozalle 20 pistettä ja Ecopolisin rynnistystä johtivat 17 pistettä heittäneet Jelena Dubljevic ja Anna Cruz Lebrato.

Zaragoza tipahti tappionsa myötä Lega Femeninassa jaetulle neljännelle sijalle RC Celta Indepon kanssa. Zaragoza on voittanut 11 ottelustaan seitsemän.

Korpivaara tehokas tiistaina

Espanjan kakkosliiga Lega Femenina 2:n B-lohkon kärkinelikossa koko alkukauden viihtynyt Cref HOLA Alameda tipahti viikon aikana kertaheitolla lohkonsa yhdeksännelle sijalle häviämällä tiistaina vieraskentällä Femeni Sant Andriaa vastaan 74-79 (38-39) ja lauantaina kotonaan Universidad Del Pais Vascolle 52-73 (24-33).

Tiistain ottelussa Korpivaara oli joukkueensa ylivoimaisesti tehokkain tykittämällä 39 minuutissa 25 pistettä (kakkoset 7/13, kolmoset 1/1, vapaaheitot 8/8), repimällä 12 levypalloa ja jakamalla yhden korisyötön.

Lauantain ottelussa Korpivaara pelasi runsaasti, 34 minuuttia, mutta viimeisteli "vain" 15 pistettä välttävän pelitilanneheittoprosentin (kakkoset 4/11, kolmoset 0/5, vapaaheitot 7/7) johdosta. Korpivaara haki myös viisi levypalloa, jakoi kolme korisyöttöä, riisti kerran ja menetti kahdesti.

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

Näytä lisää vastaavia