Koivisto avasi pistetilinsä Turkissa, Lee pitelemätön Romanian liigassa

22.2.2014 Loimaalaisen Nilan Bisonsin kahden perättäisen mestaruuden takuumies Mikko Koivisto sai onnistuneella kolmosella pistetilinsä auki, kun hänen uusi seuransa Royal Hali Gaziantep puristi Turkin liigakärki Banvitin ahtaalle ennen kaatumistaan pistein 58–60 (36–30). Gerald Lee jr murjoi Romaniassa 23 pistettä Ploiestin kaataessa Steauan 87–74 (55–33).

"Loimaan La Bomban" kolmoshanat aukesivat lauantaina Gaziantepissä.

Junnu Lee pussitti Romanian liigassa 21 pistettä.

Samuel Haanpäällä oli Espanjan kakkosliigassa 15 pisteen ilta.

Joonas Cavénin CB Prat nousi viime minuuteilla voittoon Espanjan kolmosliigassa.

Ville Tuomisen Bakken Bearsille kirjattiin kahdeksas perättäisvoitto Tanskan Basketligaenissa.

Anton Mirolybovin Hannover Tigers murjoi Wolfenbüttelia Saksan Pro B:ssa. Kuvat: Ville Vuorinen, Francois Perthuis & Johan Paulin.

Koiviston Gaziantep piti vain yhden tappion kauden aikana kärsinyttä Banvit Bandirmaa pihdeissään pelin avauspuoliskolla ja lähti tauolle kuuden pisteen johtoasemassa. Banvit aloitti kuitenkin pelin kolmannen jakson vahvasti ja tasoitti ottelun.

 

Pelin lopussa liigakärjen rutiini oli Gaziantepille liikaa. Banvit pussitti ratkaisevan korin 16 sekuntia ennen loppua kovaa meteliä pitäneen kotiyleisön harmiksi.

 

Mikko Koivisto pelasi debyytissään yhdeksän minuuttia ja nostatti kotiyleisön kerran seisaalleen onnistuneella kolmosella. Lisäksi Koivisto jakeli joukkuetovereilleen kaksi koriin johtanutta syöttöä.

 

Gaziantepin tehomies oli Dejan Borovnjak (15/6). Liigakärjen parhaat olivat Ceyher Özer (15/6) ja Earl Jerrod Rowland (13/3/3 syöttöä).

 

Ottelutilastot: Gaziantep – Banvit
 

Leellä taas hieno heittoilta

 

CSU Asesoft Ploiestin Gerald Lee junior käytti taas minuuttinsa tehokkaasti joukkueensa kurittaessa Romanian liigan keskikastin Steauaa kotonaan 87–74 (55–33).

 

Valmentajaltaan 23 peliminuutin verran luottoa saanut Lee upotti kaikki kuusi kakkostaan sekä upotti vapaaheittonsa 9/11 matkallaan 21 pisteen kokonaissaldoon. Lee (21/3/2 syöttöä) oli Alhaji Mohammedin (22/6/5 syöttöä) lisäksi kotijoukkueen tehokkain pelaaja.

 

Ploisesti jatkaa Romanian liigan kolmantena 14 voitollaan 19 ottelusta.

 

Ottelutilastot: Ploiesti – Steaua

 

Haanpäälle kauden toiseksi korkein pistesaldo, Cavénin CB Prat viime hetkillä voittoon

 

Espanjan kakkosliigan perjantai-illan myöhäisottelussa Samuel Haanpää pussitti kauden toiseksi korkeimman pistesaldonsa joukkueensa Coruñan kaatuessa kotonaan Rinconia vastaan 72–77 (37–41).

 

Rincon puolusti tehokkaasti Haanpään kaukoheiton pois, mutta Haanpää pussitti kahden pisteen heitoilla ja vapaaheitoilla saldokseen 15 pistettä. Haanpää haali myös viisi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.


Coruña pysyttelee Adecco Oro -liigan neljäntenä voitettuaan 20 pelaamastaan ottelusta 12.

 

Sarjaporrasta alempana Joonas Cavénin CB Prat Joventut oli surffailemassa avauspuoliskolla helppoon johtoon ja johti Castellóa tauolla pistein 47-27, mutta vieraat aloittivat armottoman kirin kolmannella jaksolla ja johtivat neljä minuuttia ennen loppua pistein 59-63.

 

CB Prat hallitsi kuitenkin loppuhetkiä ja nousi Alberto Abalden kakkosella ja bonusvapaaheitolla ratkaisevaan johtoon viisi sekuntia ennen loppua. CB Prat voitti ottelun 68-65 (47-27) ja jatkaa Adecco Platan neljännellä sijalla 11 voitollaan 18 ottelusta.

 

Joonas Cavénin heitto oli lauantaina hakusessa (pelitilanneheitot 1/8), mutta Cavén kirjautti silti joukkueelleen viisi pistettä, kolme riistoa ja kaksi levypalloa.

 

Ottelutilastot: Coruña – Rincon
 
Ottelutilastot: CB Prat – Castelló
 

Ailuksen Vikingsille kirvelevä tappio, Ahonen sivussa

 

Ray Ailuksen Solna Vikings petasi tukevan 31–55-vierasjohdon Ruotsin Basketliganin torstai-illan kierroksella Sundsvall Dragonsia vastaan, mutta menetti otteensa pelistä toisella puoliajalla.

 

Dragons päätti pelin hirmuiseen kiriin, jonka kruunuksi Hlynur Baeringsson upotti 89–88 (31–55)-voittoon johtaneen kakkosen viimeisellä sekunnilla.

 

Lievästä jalkavammasta toipuva Roope Ahonen oli toista perättäistä ottelua sivussa Boråsin kokoonpanosta joukkueen kohdatessa vieraskentällä Norrköpingin. Kotijoukkue vei pelin kolmannen jakson ratkaisevasti 33–19 ja koko ottelun 83–70 (33–37) Joakim Kjellbomin (18/15/4 blokkia) esittäessä parastaan.

 

Ahosen Borås jatkaa Basketliganin kakkosena (25 voittoa/5 tappiota) ja Ailuksen Solna Vikings kuudentena (13/17).

 

Ottelutilastot: Sundsvall – Solna
 

Tuomisen Bearsille ja Mirolybovin Tigersille voitot


Ville Tuomisen Bakken Bears nautiskeli kahdeksannen perättäisen voittonsa Tanskan Basketligaenissa Vaerloesen kaaduttua kotonaan pistein 76–103 (39–56).

 

Bears sai tasaisesti tehoja koko pelaajarotaatioltaan ja joukkueen parhaat pistemiehet Nicolai Iversen ja Kenny Barker upottivat kumpikin vain 15 pistettä. Bears on voittanut 21 ottelustaan 18 ja pysyttelee tukevasti Basketligaenin kärjessä.

 

Anton Mirolybovin Hannover Tigers ylsi muikeaan voittoon Saksan Pro B -liigan pohjoislohkossa karkaamalla liigan häntäpäähän kuuluvalta Wolfenbüttelilta 110-82 (48–42). Tigers on voittanut 20 pelaamastaan ottelusta 14.

 

Itävallan Bundesliigassa Jussi Immosen St. Pölten Dragonsin tappioputki jatkuu edelleen. Alemman jatkosarjan kärkijoukkue Oberwart kukisti Dragonsin kotonaan 96–74 (47–43) ratkaistuaan pelin kolmannella jaksolla, joka päättyi isäntien hyväksi 23–10.

 

Ottelutilastot: Vaerloese – Bakken
  
Ottelutilastot: Oberwart – St. Pölten
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia