Virtus Bologna palasi voittokantaan

8.2.2010 Petteri Koposen Virtus Bologna hankasi kahden perättäistappion katkun yltään kurittamalla Angelico Biellaa Italian Serie A:n sunnuntain sarjakierroksella 79-66. Koponen sivusi ottelussa joukkueensa korkeinta pistemäärää, 15. Ohessa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan koripalloviikolta.

Petteri Koponen avitti 15 pisteellään Virtus Bolognan voittoon Biellasta.

Rannikko tykitti kaksi kolmosta, mutta Granada koki murskatappion Valenciaa vastaan.

Kimmo Muurinen porhalsi penkiltä yhdeksän pistettä, mutta Scafatin voitto jäi kahden pisteen päähän.

Antti Nikkilän Girona sai viimein tappioputkensa katki.

Juha Stenin Lobe Huesca suuntaa kohti nousukarsintoja.

Vesa Mäkäläisen Plannja on asettunut tukevasti Basketliganin kakkospaikalle. Kuvat: Francois Perthuis, Tomi Kaminen ja Tuomas Venhola.

Perättäiset tappiot Serie A:n sarjajohtaja Montepaschi Sienalle ja pudotuspeleihin havittelevalle Montegranarolle kärsinyt Virtus oli Biellaa vastaan alusta asti vireessä ja jyräsi 9-0-johtoon ennen kuin Biella sai pelin juonesta kiinni.

Peli eteni Virtuksen hienoisessa johdossa aina päätösjakson neljännelle minuutille asti, jolloin kotijoukkue johti numeroissa 63-59. Päätösminuuteilla Virtus karisti Biellan lopullisesti kannoiltaan pakottamalla vieraat jatkuviin pallonmenetyksiin. Viimeinen kuusiminuuttinen merkittiin Virtuksen hyväksi 16-7 ja koko ottelu 79-66 (44-35).

Avausviisikon heittävänä takamiehenä kentälle astellut Koponen mätti 30 minuutissa joukkueensa korkeimman pistemäärän, 15 (kakkoset 2/2, kolmoset 3/5, vapaaheitot 2/2). Koposen pisteistä 10 syntyi jo ensimmäisellä puoliajalla. Koponen keräsi tililleen myös kaksi pallonriistoa, yhden koriinjohtaneen syötön, yhden menetyksen ja kolme virhettä.

Koposen ohessa hyvän ottelun pelasivat päätösjaksolla kunnostautunut David Moss (15/5/4 syöttöä) sekä espanjalaissentteri Diego Fajardo (14/6). Italian maajoukkuetakamies Pietro Aradori heitti Biellalle 19 pistettä.

Virtus Bologna on voittanut 17 ottelustaan kymmenen ja jakaa Serie A:n sarjataulukossa viidennen sijan NGC Cantun, Air Avellinon ja Montegranaron kanssa.

De Colo runteli Rannikon Granadaa

Teemu Rannikon CB Granada jäi aseettomaksi Espanjan ACB-liigan lauantain kierroksen vierasottelussa Valenciaa vastaan. Isäntäjoukkue repi jo kahdeksassa minuutissa 23-10-johdon ja jätti puolustuksellaan Granadan täysin vaille peliajatusta hyökkäyspäässä. Valencian voittolukemat merkittiin aikakirjoihin 87-67 (49-32).

Ottelun ehdoton hahmo oli viime kevään EM-jatkokarsinnoissa suomalaisyleisölle esittäytynyt 22-vuotias, 195-senttinen ranskalaistakamies Nando De Colo. De Colo pelasi vain 29 minuuttia, mutta ehti mättää Granadan sukkaan peräti 29 pistettä erinomaisilla heittotarkkuuksilla (kakkoset 8/10, kolmoset 3/4, vapaaheitot 4/4). Viime kesän NBA-varaustilaisuudessa San Antonio Spursin haaviin päätynyt De Colo kaapi myös kolme levypalloa, jakoi viisi korisyöttöä ja riisti pallon kolmasti.

Teemu Rannikko pelasi Valenciaa vastaan vajaat 14 minuuttia upottaen kuusi pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 2/2). Rannikko haki myös levypallon, menetti pallon kerran ja rikkoi kolmasti. Valencia oli viedä ottelun nimiinsä 30 pisteen erolla, mutta Rannikon ja islantilaisen Jon Stefanssonin (9p) päätösjakson onnistumiset kaunistelivat Valencian voittolukemia. Granadan tehopelaaja oli Richard Hendrix (18/10).

Granada on voittanut 21 ottelustaan kahdeksan ja tipahti tappionsa myötä ACB:n sarjataulukossa 12. sijalle tasapisteisiin Alicanten ja Fuenlabradan kanssa.

Kavalalle raskas tappio

Tammikuun aikana piristymisen merkkejä osoittanut Shawn Huffin Kavala/Panorama kohtasi sunnuntaina Kreikan liigan ottelussa sarjan yhdeksänneksi sijoittuneen Peristerin. Kavala lähti otteluun tarkoituksenaan saada piste-eroa liigan jumbokolmikkoon, mutta ei pystynyt hyvästä puolustuksestaan huolimatta kääntämään ottelua edukseen. Peristeri vei kotipisteet 68-73 (35-36).

Peristeri johti kolmen jakson jälkeen jo 12 pisteellä, mutta Kavala rynnisti DeJuan Collinsin (15/6/4 syöttöä) ja Alexis Kyritsisin (15/4) ratkaisuilla lopussa muutaman pisteen päähän. Peristeri pelasi viimeiset minuutit kuitenkin järkevästi jo upotti vapaaheittonsa tarkasti. Kotijoukkueen parhaat pelaajat olivat Georgos Tsiakos (16/8) ja Jamie Arnold (12/7).

Shawn Huff pelasi Peristeriä-vastaan 20 minuuttia keräten neljä pistettä (kakkoset 0/2, kolmoset 1/1, vapaaheitot 1/2), kolme levypalloa, yhden riiston, kaksi menetystä ja kolme virhettä.

Kavala on voittanut 15 ottelustaan neljä ja on Kreikan liigan sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä, 12. sijalla, tasapisteissä Larissan ja Trikallan kanssa ja voiton edellä Ilisiakosta.

Muurisen Scafati kiusasi sarjakolmosta

Kimmo Muurisen Bialetti Scafati matkusti sunnuntaina Italian kakkosliiga LegaDuessa sarjakolmonen Reggio Emilian vieraaksi. Rutinoitunut, leveällä materiaalilla pelaava Reggio Emilia hallitsi ottelutilanteita hienokseltaan, mutta sai lopulta puristettua sarjapisteet nimiinsä vasta täpärän 71-70 (33-36)-voiton turvin.

Reggio Emilia porhalsi päätösjakson puolivälissä 60-52-johtoon, mutta Scafati kiilasi rinnalle ja ohi Phil Gossin (21/5/6 syöttöä) ratkaisuilla. Scafati nappasi johdon tilanteessa 66-67 juuri ennen ottelun päätösminuutin alkua, mutta epäonnistui ratkaisuissaan kiihkeillä päätöshetkillä. Scafatin Rick Apodaca (11/3) naulasi kolmosen summerin soidessa, mutta Scafati joutui silti lähtemään kotimatkalle tyhjin käsin.

Vaihdosta peliin saapunut Muurinen oli pirteällä pelipäällä ja viimeisteli 21 minuutissa yhdeksän pistettä (kakkoset 2/5, kolmoset 1/2, vapaaheitot 2/3), kolme levypalloa, yhden riiston, kaksi pallonmenetystä ja kolme virhettä. Phil Gossin ohessa Scafatin komeimmat tilastolukemat viimeisteli Roberto Chiacig (14/18). Isäntäjoukkueen parhaat olivat Robert Fultz (22/6) ja Paul Marigney (17/5).

Scafati on voittanut kauden 19 ottelustaan seitsemän ja on LegaDuen sarjataulukossa 12. sijalla, kahden voiton päässä Casalpusterlengosta.

Nikkilän Girona katkaisi tappioputkensa

Antti Nikkilän Sant Josep Girona sai viimein kurssinsa muutettua Espanjan kakkosliiga LEB Goldissa. Girona kukisti perjantain sarjakierroksella Vivemenorcan kotonaan 72-65 (32-27) päättäen samalla seitsemän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa.

Vivemenorca kummitteli numeroissa 60-59 vielä runsaat neljä minuuttia ennen ottelun loppua, mutta viimeisen kahden kuukauden aikana päätösminuuttien paniikkeihin sortunut Girona piti hermonsa vieraiden viime hetkien rynnistyksissä. Erinomaisesti kortensa kekoon kantoi myös 210-senttinen Nikkilä, joka heitti 13 minuutissa yhden pisteen (kakkoset 0/2, vapaaheitot 1/2), mutta repi neljä levypalloa ja torjui kaksi vastustajan heittoa. Nikkilälle vihellettiin myös neljä virhettä.

Kokenut Darryl Middleton tahditti Gironaa 18 pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Girona on voittanut 21 ottelustaan 11 ja jakaa LEB Goldin kahdeksannen sijan Caceresin kanssa. LEB Goldin pudotuspelitaistosta on tulossa kiivas; liigan kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin, ja kun runkosarjaa on pelaamatta 13 ottelua, kamppailee viimeisestä playoff-sijoituksesta kolmen voiton sisällä peräti kuusi joukkuetta.

Stenin Huesca jyrää

Juha Stenin Lobe Huesca haki jo kuudennen perättäisen voittonsa Espanjan kolmosliiga LEB Silverin A-lohkossa. Perjantaina Huescan uhriksi jäi Santurzi, joka joutui antautumaan isäntäjoukkue Huescalle lukemin 80-63 (45-31).

Tasaisesti ratkaisuja koko miehistöltään saanut Lobe Huesca karkasi vastustajaltaan jo toisella neljänneksellä Asier Garcian (23) ja Mamadi Dianen (15) ratkaisuilla. Vaihdosta peliin saapunut Sten nakkeli 16 minuutissa seitsemän pistettä (kakkoset 3/3, kolmoset 0/1, vapaaheitot 1/2), toimitti neljä koriinjohtanutta syöttöä, riisti pallon kahdesti, haki kaksi levypalloa ja rikkoi vastustajaa kolmasti.

Lobe Huesca on LEB Silverin A-lohkon kärjessä voitettuaan 19 ottelustaan 15. Lohkokakkonen Cajarioja on voittanut yhden ottelun vähemmän.

Plannjalle helppo voitto

Vesa Mäkäläisen Luulajan Plannja jatkoi hyvässä vireessä Ruotsin Basketliganin perjantain sarjakierroksella. Plannja ratkaisi vierasottelunsa Örebrota vastaan viemällä ottelun kolmannen jakson nimiinsä 25-12 ja koko ottelun selkein lukemin 84-64 (46-37).

Mäkäläinen viimeisteli 23 peliminuutissa neljä pistettä (kakkoset 1/1, vapaaheitot 2/6), kaapi kaksi levypalloa, jakoi kaksi syöttöä, menetti pallon kolmasti ja rikkoi neljä kertaa. Plannjan ykköstykki oli tuttuun tapaan Brandon McKnight, jonka tarkka heittotyöskentely tuotti muhkeat 34 pistettä.

Plannja on voittanut 30 ottelustaan 24 ja on Basketliganin sarjataulukossa kakkossijalla kolmen voiton päässä Norrköping Dolphinsista.

Worthingille murskatappio Skotlannissa

Ville Mäkäläisen Worthing Thunder koki kauden suurinumeroisimman tappionsa Ison-Britannian BBL-liigan sunnuntain vierasottelussa Skotlannissa. Isäntäjoukkue Glasgow Rocks vyörytti Worthingia murskaluvuin 106-68 (51-35).

Vielä avausjakson jälkeen tilanne oli tasan 22-22, mutta Glasgow vei toisen kymmenminuuttisen ensimmäiset minuutit 20-2, karaten Worthingilta lopullisesti. Glasgow johti ottelua parhaimmillaan 41 pisteellä ennen Thunderin viime sekunnin kolmosta.

Ville Mäkäläinen oli Thunderin toiseksi paras pistemies (16). Mäkäläisen ja Reggie Brattonin (23) lisäksi yksikään Thunderin pelaaja ei yltänyt kaksinumeroisiin pistelukuihin. Rob Yanders heitti Glasgowlle 25 ja Randall Hanke 23 pistettä.

Thunder on voittanut 22 ottelustaan 11 ja on BBL:n sarjataulukossa kahdeksannella sijalla.

Dijonin kurssi ei kääntynyt

Henrik Dettmannin luotsaama Dijon ei pystynyt kääntämään kurssiaan Ranskan pääsarja ProA:n lauantain kierroksella, vaan hävisi pudotuspeleihin tähtäävälle isäntäjoukkue Paris-Levalloisille selvin luvuin 72-84. Dijonille tappio oli jo 13. perättäinen. Dijon on voittanut 18 ottelustaan neljä.

Anton Mirolybovin Chemnitz kärsi kolmannen perättäistappionsa Saksan kakkosliigassa vierasottelussa Wohnbauta vastaan luvuin 65-84. Chemnitz on voittanut 19 ottelustaan kymmenen ja tipahti tappionsa myötä liigassa seitsemännelle sijalle.

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia