Petteri Koponen jatkaa Himkissä kaksivuotisella sopimuksella

27.3.2015 Susijengin supertähti ja Suomi-koriksen tämän hetken ykkösnimi Petteri Koponen jatkaa moskovalaisseura BC Himkin takakentällä kauden 2016/17 loppuun asti. BC Himki tiedotti 194-senttisen, ensi kuussa 27 vuotta täyttävän MaSu-Basketin kasvatin jatkosopimuksesta perjantaina. Koposen sopimus sisältää NBA-pykälän.

Petteri Koponen viilettää Himkin takakentällä kevääseen 2017.

Koponen ja BC Himki tähtäävät Euroliigaan kaudeksi 2015/16.

Koposen uusi sopimus mahdollistaa myös siirtymisen NBA:han kesinä 2015 tai 2016. Kuvat: Ville Vuorinen, Tytti Nuoramo & Oma Design.

Päättyvällä viikolla Eurocupin hallitsevan mestarin Valencian pudotuspeleistä laulukuoroon tiputtanut BC Himki on päättymäisillään olevan Eurocup-kauden 2014/15 suurimpia mestarisuosikkeja.

Valtava syy BC Himkin menestykseen on ollut parasta ammattilaiskauttaan pelannut Petteri Koponen, joka on sivallellut moskovalaisille 13,7 pistettä, 3,3 syöttöä ja 2,9 levypalloa ottelua kohden.

Venäjän liigan ympärille rakennetussa VTB-liigassa Himki hallitsee puolestaan toista sijaa Moskovan TsSKA:n jälkeen ja Koponen on kuulunut myös joukkueen ja koko liigan parhaimmistoon 15,0 pisteellä, 4,0 syötöllä ja 2,3 levypallolla ottelua kohden.

Koponen on parantanut otteitaan tasaisesti Himkissä pelaamansa kolmen kauden ajan, ja jatkosopimus syntyi lopulta luonnollisesti.

– Himki otti jatkosopimuksen puheeksi jo viime kesänä ja viimeisen kahden viikon ajan asiat ovat edenneet nopeasti, Koponen taustoittaa.

– Himki halusi selkeästi pitää minut joukkueessaan myös tulevaisuudessa ja tulimme todella nopeasti yhteisymmärrykseen jatkosta. Todella hieno fiilis.

Euroliiga-paikka tähtäimessä, NBA-pykälällä iso merkitys

BC Himki on pelannut viimeisen kahden kauden ajan Euroopan kakkostason seurakilpailua, Eurocupia, mutta joukkueella on tällä hetkellä jalka oven välissä myös Euroopan ykköskilpailuun, eli Euroliigaan.

Koponen ei tahdo mennä vielä asioiden edelle, mutta myöntää, että mahdollisuus pelata Euroliigaa Himkin kanssa kiehtoo.

– Euroliiga on ehdottomasti meidän tavoitteemme. Tämä joukkue on kasattu Euroliiga-paikkaa silmällä pitäen ja jälleen olemme lähempänä unelmaa, kun Valencia kaatui, Koponen arvioi.

– Vielä ei ole kuitenkaan yhtään varaa rentoutua. Eurocupissa tulee jo ensi viikolla Banvit Bandirma vastaan ja Eurocupin pudotuspeleissä yksikin huono kymmenminuuttinen voi olla kohtalokas. Myös VTB-liigakausi on pahasti kesken, joten on vielä turha lähteä puhumaan ensi kaudesta.

Jatkosopimuksen syntyyn vaikutti luonnollisesti myös Koposen uuden sopimuksen NBA-pykälä, joka mahdollistaa Koposen siirtymisen NBA:han kesällä 2015 tai 2016. Koposen NBA-oikeudet omistaa Dallas Mavericks.

- Sopimusneuvotteluissa aivan ensimmäisiä tavoitteita oli saada NBA-optio kuntoon. Minulla on nyt asiat hyvällä mallilla Euroopassa, mutta samalla jatkosopimus takaa myös minulle mahdollisuuden siirtyä NBA:han, jos sellainen tilanne tulevina kesinä tulee.

Nuoresta mestarista yhdeksi Euroopan parhaista

Petteri Koponen debytoi Korisliigassa Espoon Hongassa kaudella 2004/05, vasta 16-vuotiaana. Kaksi kautta myöhemmin (2006/07) Koponen johdatti Hongan Suomen mestaruuteen joukkueen aloitusviisikon pelinrakentajana, ja kaudella 2007/08 Honka uusi mestaruutensa ja Koponen palkittiin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana.

Kesällä 2007 Koponen valittiin NBA:n vuotuisen draftitilaisuuden ensimmäisenä suomalaisena ensimmäisen kierroksen varauksena. Philadelphia 76ers varasi Koposen numerolla 30. ja lähetti hänet heti varauksen jälkeen Portland Trailblazersiin, jonka väreissä Koponen pelasi NBA:n kesäliigaa vuosina 2007 ja 2008.

Vuosina 2008–12 Koponen edusti Virtus Bolognaa Italian Serie A:ssa kehittyen tasaisesti kausi kaudelta. Keväällä 2009 Koponen juhli Virtus Bolognan kanssa EuroChallengen mestaruutta, ja parhaalla tilastollisella kaudellaan (2011/12) Koponen taiteili 14,3 pistettä, 3,0 levypalloa, 2,6 syöttöä ja 1,0 riistoa per peli.

Kesällä 2012 Koponen solmi kolmivuotisen sopimuksen venäläisen Euroliiga-seura BC Himkin kanssa. Tulokaskaudellaan Himkissä Koponen nimettiin kertaalleen Euroliigan viikon pelaajaksi. Sitä seuranneen kahden kauden aikana Koponen on petrannut tasaisesti otteitaan ja nauttinut Himkissä yhä suurempaa vastuuta myös pelinrakentajan roolissa.

Pitkän nuorisomaajoukkueuran jälkeen Koponen teki Susijengi-debyyttinsä kesällä 2006 ja on kuulunut siitä lähtien Susijengin kantaviin voimiin. Koponen on edustanut Susijengiä vuosien 2011 ja 2013 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa. Lisäksi Koponen vei kesän 2013 EM-kisojen riistokuninkuuden ja kesän 2014 MM-kisojen syöttökuninkuuden.

Susijengissä Koponen on pelannut tähän mennessä 107 ottelua ja heittänyt niissä hurjat 1419 pistettä. Suomen Urheilutoimittajain Liitto on palkinnut Koposen vuoden koripalloilijana kuusi kertaa.

Lisätietoja: BC Himkin tiedote
Lisätietoja: Petteri Koponen
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia