Koposen Himki turkkilaiseen saunaan Eurocupin välierissä

31.3.2015 Petteri Koposen kipparoima moskovalaisseura BC Himki astelee kentälle Eurocupin välierien ensimmäisessä osaottelussa keskiviikkona. Himkin aprillipäivän tanssikaveriksi saapuu Turkin liigan viime kauden runkosarjavoittaja, Banvit Bandirma.

Petteri Koposen Himki kohtaa kovan kotijoukkueen Banvitin aprillipäivänä. Kuva: Ville Vuorinen.

Himki on ollut kovaa valuuttaa Eurocupissa päihittämällä vastustajansa niin neljännesvälierävaiheessa (Pietarin Zenit) kuin puolivälierissäkin (Valencia) selkein numeroin.

Viimeisestä 16 Eurocup-kotiottelustaan 15 voittanut Himki ei ole vielä hävinnyt yhtä ainutta kotiottelua tällä kaudella ja on voittanut yhteensä 29 viimeisestä 30 Eurocupin kotiottelustaan. Myös materiaalinsa puolesta moskovalaiset ovat selkeä ennakkosuosikki välieräsarjaansa Banvit Bandirmaa vastaan.

Banvit Bandirma on takellellut Turkin liigassa ja pysyttelee yhä pudotuspeliviivan alapuolella, mutta joukkue on edennyt Eurocupin välieriin asti ennen kaikkea huikean kotivoittovireensä ansiosta. Joukkue on voittanut kymmenestä Eurocup-kotiottelustaan kahdeksan, mukaan lukien Eurocupin pudotuspelien kotivoitot Virtus Roomaa ja Paris Levalloisia vastaan.

Tasaisesti vastuuta koko rotaatiolleen jakava, Burak Selcuk Ernakin valmentama Banvit Bandirma on ennen kaikkea porskuttanut kärkiseitsikkonsa turvin. Amerikkalaiset Earl Jerrod Rowland, Keith Simmons ja Chuck Davis, Montenegron maajoukkuelaituri Vladimir Dragicevic, Dominikaanisen Tasavallan heittokone Sammy Mejia, valkovenäläissentteri Vladimir Veremeenko ja Turkin maajoukkueen nuoren kaartin pelinrakentaja Safak Edge muodostavat joukkueen kovan ytimen.

Eurocupin finaalipaikkaa hakee myös Sasu Salinin CB Gran Canaria, joka kohtaa välierissä krasnodarilaisen Lokomotiv Kubanin. Salin edusti Union Olimpija Ljubljanaa aiemmin kaudella, joten hänellä ei ole enää edustusoikeutta Eurocupissa.


Eurocupin finaaliin etenee se joukkue, jonka koriero on positiivinen kahden ottelun jälkeen.

Henkilöt

 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

Näytä lisää vastaavia