3.5.2010 Suomalaislaituri Vesa Mäkäläinen päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa ulkomailla apeisiin tunnelmiin, kun Mäkäläisen Luulajan Plannja hävisi Ruotsin Basketliganin finaalisarjan Norrköpingille vastaansanomattomasti otteluvoitoin 1-4.

Vesa Mäkäläisen Plannja ei pystynyt kahdessa viimeisessä finaalissa haastamaan Norrköpingiä. Kuva: Tomi Kaminen.
Vielä kahden pelatun ottelun jälkeen molemmat joukkueet olivat voittaneet finaalisarjassa toisensa kerran, mutta ilmassa alkoi olla ratkaisun makua, kun Norrköping kukisti Plannjan vieraskentällä kolmannessa ottelussa 81-86.
Norrköping siirtyi takaisin kotikentälleen 2-1-johtoasemassa ja hoiti Plannjan tieltään kahdessa viimeisessä finaaliottelussa selvin numeroin: neljäs ottelu päättyi Norrköpingille 101-79 ja ratkaiseva viides ottelu 97-83.
Korisliigan finaalien arvokkaimman pelaajan, vuoden kehittyneimmän pelaajan ja vuoden puolustuspelaajan palkinnot keväällä 2009 pokannut Mäkäläinen pelasi pitkin kautta puolustusvoittoisessa roolissa, eikä poikennut leipätyöstään myöskään finaalisarjassa. Kaksimetrinen Mäkäläinen puolusti finaalisarjan aikana käytännössä vastustajan jokaisen pelipaikan pelaajaa takakentän Gee Gervinistä ja Kenneth Grantista 213-senttiseen sentteri Joakim Kjellbomiin.
Mäkäläinen viimeisteli Ruotsin Basketliganin runkosarjassa 35 ottelussa tilastoikseen 7,3 pistettä, 5,8 levypalloa, 1,3 korisyöttöä, 0,8 riistoa, 1,2 menetystä ja 2,7 virhettä ottelua kohden. Mäkäläinen upotti kakkosistaan 61,3 %, kolmosistaan 17,9 % ja vapaaheitoistaan 55,1 %.
Pudotuspeleissä Mäkäläinen uurasti kaikkiaan 11 ottelua 5,1 pisteen, 4,6 levypallon, 1,3 syötön, 0,8 blokin, 0,8 menetyksen ja 3,1 virheen keskiarvoilla. Kahden pisteen heitoistaan Mäkäläinen säkitti 57,5 % ja vapaaheitoistaan 52,6 %, mutta hänen kaikki kahdeksan kolmen pisteen heittoyritystään osuivat rautoihin.
Mäkäläinen on pelannut urallaan kuusi miesten ja 54 nuorten maaottelua.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.