TsSKA niukkaan voittoon Koposen Himkistä

20.5.2016 Petteri Koposen BC Himki kärsi niukan tappion VTB-liigan välieräavauksessa Moskovan TsSKA:lle 86-83 (37-40). Viikonloppuna Euroliigan mestaruuden voittanut TsSKA oli takaa-ajoasemassa suurimman osan pelistä, mutta kipusi johtoon päätösneljänneksellä. Shawn Huff ja Ludwigsburg putosivat Saksan Bundesliigan pudotuspeleistä, kun Bayern München voitti puolivälieräsarjan otteluvoitoin 3-2.

Petteri Koponen ja Himki taipuivat Moskovan TsSKA:lle VTB-liigan välierien ensimmäisessä ottelussa. Kuva: Ville Vuorinen.


Himkin Zoran Dragic (13/2) ja Alexey Shved (32/3/4 syöttöä) olivat oivassa vedossa ensimmäisellä puoliajalla, mutta ahkerasti palloa sisään pelannut TsSKA säilyi iskuetäisyydellä.  Puoliajan jälkeen Himki tuli kentälle tuoreemmilla jaloilla ja juoksi eron kahdeksaan pisteeseen. TsSKA:n tähtitakamies Milos Teodosic (27/1/7) pussitti kuitenkin viisi peräkkäistä pistettä ja päätösneljännekselle edettiin tilanteessa 62-59.
 

Päätösneljänneksen ensimmäiset viisi minuuttia olivat murheenkryyni Himkille, joka sai TsSKA:n puolustuksen puristuksessa aikaan vain viisi pistettä. Himki oli viimeisellä minuutilla kuusi pistettä häviöllä, mutta Shved veti eron yhteen 84-83 kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Himkin harmiksi Vitaly Fridzon (10/0 pääsi nostamaan loppulukemat.
 

Koponen (7/0) pelasi vaihdosta 17 minuuttia heittäen kakkosensa 1/2, kolmosensa 1/3 ja vapaaheittonsa 2/2. Dragicin ja Shvedin lisäksi kaksinumeroisille pistelukemille Himkiltä ylsi Tyrese Rice (11/1/6).
 

TsSKA:n ykkönen oli Teodosic, jota säesti Fridzonin lisäksi Kyle Hines, joka heitti 16 pistettä ja kahmi 5 levypalloa.
 

Moskovan TsSKA johtaa välieräsarjaa 1-0.
 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Saksan Bundesliigan puolivälierissä Shawn Huffin Ludwigsburg putosi laulukuoroon, kun Bayern München oli vahvempi ratkaisevassa viidennessä ottelussa numeroin 87-76 (42-41).
 

Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Bayern München repi kaksinumeroisen johdon, kun koko Ludwigsburgin joukkue oli jääkylmä Jon Brockmania lukuun ottamatta. Vaikka Ludwigsburgin hihasta löytyi vielä piskuinen loppukiri, niin müncheniläiset kestivät sen.
 

Ludwigsburgin parhaimmistoon kuuluivat Brockman (23/13) ja Royce O'Neale (20/3). Huff (0/2) pelasi reilut 23 minuuttia, mutta suti pelitilanneheittonsa 0/8. Bayern Münchenin tehoduo oli Anton Gavel (24/1/5) ja Nihad Djedovic (18/2).
 

Bayern München eteni välieriin otteluvoitoin 3-2.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Argentiinan Liga A:ssa Juho Nenosen Regatas Corrientes hävisi toisen ottelunsa puolivälierissä La Unionille, joka johtaa nyt ottelusarjaa 2-0. La Union voitti kotikentällään 92-85 (55-45).
 

La Union heitti eron kaksinumeroiseksi kolmospommituksellaan toisella neljänneksellä, jonka kotijoukkue vei 36-24. Regatas Corrientes pysyi kannoilla loppupelin, mutta rahkeet eivät riittäneet ohimarssiin.
 

Nenonen pelasi vaihdosta 20 minuuttia pussittaen 9 pistettä ja noukkien 5 levypalloa. Regatas Corrientesin selkeä ykkönen oli Pablo Espinoza, joka nakutti 23 pistettä ja haki 7 levypalloa. La Unionin tehotrio oli Torin Francis (17/10), Alejandro Konsztadt (16/3) ja Winsome Frazier (16/4).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Turkin kakkossarjassa TBL:ssä Anton Odabasin ja Denizli Basketin kausi päättyi, kun Best Balikesir eteni välieriin otteluvoitoin 3-1. Neljännessä ottelussa Balikesir oli parempi lukemin 69-57 (38-32).
 

Denizli Basketin pisteistä vastasivat jälleen Kenny Boynton (28/5) ja Hilton Armstrong (10/11). Odabasi pelasi vajaat kaksi minuuttia ilman tilastomerkintöjä. Balikesirin pistehai oli 24 pistettä heittänyt Ahmet Tuncer.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

Näytä lisää vastaavia