Fiifi Aidoo viidentenä HBA-pelaajana NCAA:han syksyllä

26.6.2016 EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen takamies Harold ”Fiifi” Aidoo, 20, siirtyy syksyllä USA:n yliopistoliiga NCAA:han Arizonan Phoenixissa sijaitsevan Grand Canyonin paitaan. Aidoo on jo viides pelaaja, joka siirtyy kaudeksi 2016/17 HBA-Märskystä NCAA:han.

U20-maajoukkueen sähäkkä Fiifi Aidoo siirtyy Grand Canyonin yliopistoon.

Aidoo on pelannut viime kaudet menestyksekkäästi HBA-Märskyssä. Kuvat: Francois Perthuis.

Aidoo teki valintansa kolmen yliopiston kesken, joista loppusuoralle pääsivät Grand Canyon ja Texas Tech. Aidoo kertoo lopullisen valintansa kypsyneen vasta viime päivinä palattuaan Yhdysvalloista tutustumismatkaltaan koti-Helsinkiin.

- Kotiinpaluun jälkeen mulla oli käytännössä kaksi päivää aikaa päättää kouluvalintani, ja Grand Canyon tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Tuntui siltä, että niin pelaajat kuin valmennusjohtokin olivat kiinnostuneita minusta ja halusivat minut joukkueeseensa neljäksi vuodeksi, Aidoo kertoo tunnoistaan.

Aidoo saa uudessa opinahjossaan valmennusta suoraan huipulta, sillä joukkueen päävalmentajana toimii Phoenix Sunsissa, Miami Heatissa ja Cleveland Cavaliersissa 14-kautisen uran pelannut ja vuoden 1994 MM-kisojen ”Dream Team 2”:ssa esiintynyt kolminkertainen NBA:n All Star -pelaaja Dan ”Thunder Dan” Majerle.

- Meillä tuntui synkkaavan coachin kanssa hyvin alusta alkaen. Ihan hyvä pohja lähteä liikkeelle, Aidoo kiittelee.

Aidoo on viides HBA-Märskystä NCAA-liigaan ensi syksyksi siirtyvä pelaaja yhdessä Lauri Markkasen (Arizona), Samuli Niemisen (Stephen F. Austin), Joonas Tahvanaisen (Utah Valley) ja Remu Raitasen (San Francisco) kanssa.

- Tulokaspelaajan on treenattava itseään paremmaksi ja paremmaksi ja ansaittava sitä kautta peliminuuttinsa, kertoo Aidoo syksyn suunnitelmistaan.

Visa-Basketista junnumaajoukkueiden vakiokasvoksi

Helsinkiläisessä Visa-Basketissa koripallopolkunsa ensiaskeleet ottanut Aidoo siirtyi syksyllä 2012 pelaamaan A-poikien SM-sarjaa PuHuun ja miesten Divari B:ta HBA-Märskyyn. Kahden PuHun ja HBA:n välillä jaetun kauden jälkeen Aidoo siirtyi täysipainoiseksi HBA-Märskyn pelaajaksi.

Päättyneellä 2015/16-pelikaudellaan Aidoo pelasi Divari A:ssa 22 ottelua 30,1 minuutin ottelukohtaisella peliajalla. Sähäkkä takamies rekisteröi 13,1 pistettä, 5,8 levypalloa, 3,1 syöttöä ja 3,0 riistoa ottelua kohden kelpo heittoprosentein (2p 52,0%, 3p 32,4%, 1p 75,3%).

Viimeistä juniorimaajoukkuekesäänsä pelaava Aidoo on nuorten maajoukkuekentillä kokenut konkari. Aidoo on vetänyt sinivalkopaidan ylleen tähän mennessä 63 kertaa ja upottanut maaotteluissa 3,8 pistettä ottelua kohden. Viime kesänä Aidoo viimeisteli B-divisioonan Euroopan mestaruuden voittaneessa Suomen joukkueessa 4,9 pistettä, 2,1 levypalloa, 1,6 syöttöä ja 1,6 riistoa 17,1 minuutin ottelukohtaisella peliajalla.

Aidoo on nimetty myös Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pelaajarinkiin. Suomi isännöi ikäluokan EM-kisoja Helsingissä 16.-24. heinäkuuta.

Lisätietoja: Fiifi Aidoo
Lisätietoja: GCU:n uutinen

Henkilöt

 
13.8.2016 13:55 Suomalaiset ulkomailla

Sudenpentujen Tomas Murphy Northeasternin yliopistoon

Heinäkuisissa 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuissa Helsingissä Suomea edustanut Tomas Murphy, 18, on valinnut joukkueensa USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa. High school -seniorivuotensa jälkeen Murphy, 204 cm, aloittaa yliopistotaipaleensa bostonilaisessa Northeastern -yliopistossa.

Suomen 20-vuotiaiden nousujoukkueen MVP Anton Odabasi siirtyy Turkkiin

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Anton Odabasi, 20, siirtyy kaudeksi 2015/2016 Turkin TBL:ssä pelaavaan Denizli Basketiin. Susijengin pelaajarinkiin kuuluva 206-senttinen Odabasi pelasi viime kaudella kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan lisäksi Helsinki Seagullsissa.

Julius Rajala NCAA-liigaan Loyolaan

Susijengin 26 pelaajan rinkiin nimetty Julius Rajala, 20, pelaa ensi kaudella USA:n yliopistoliigaa NCAA:ssa. 205-senttisen Malmin Super-Koris -kasvatti Rajalan uusi osoite Yhdysvalloissa on Loyola University Chicago.

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

Näytä lisää vastaavia