Samuel Haanpäälle jatkosopimus Palenciaan

13.7.2010 Maajoukkuetakamies Samuel Haanpää, 23, jatkaa uraansa Espanjan kakkosliigaa pelaavassa Palenciassa yksivuotisella sopimuksella. Haanpää siirtyi Palenciaan helmikuussa Korisliigan ToPosta.

Samuel Haanpää on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Espanjan kakkosliigan Palencian kanssa.

Haanpää palkittiin keväällä 2010 Korisliigan vuoden tulokkaana.

Haanpää säkitti Valparaison yliopiston yhden ottelun kolmosennätyksen joulukuussa 2008. Kuvat: Francois Perthuis ja Valparaiso.

Espanjan kakkosliigan pudotuspeleihin tähdännyt Palencia värväsi 203-senttisen Haanpään riveihinsä helmikuun alussa. Haanpää pelasi kevätkauden aikana Palencian paidassa 11 ottelua 6,9 pisteen ja 2,4 levypallon keskiarvoilla ja säkitti kolmosensa koriin 43,8% onnistumistarkkuudella. Joukkue ilmaisi halunsa pitää Haanpään riveissään jo runkosarjakauden päätyttyä.

- Palencian viime kausi meni alle odotusten syyskaudella tapahtuneiden loukkaantumisen vuoksi. He kertoivat heti kauden päätyttyä tahtovansa pitää pelaajarunkonsa mahdollisimman pitkälle kasassa, ja olin yksi niistä pelaajista, joille he tarjosivat jatkosopimusta, kertoo Haanpää.

Palencian kurssi kääntyi helmi-maaliskuussa nousuun Haanpään sopeuduttua joukkueeseen. Palencia voitti seitsemästä ottelustaan viisi Haanpään lunastettua aloitusviisikkopaikkansa, mutta karsiutui silti pudotuspelitaistelusta jo kolme kierrosta ennen runkosarjan loppua.

- Valmentaja sanoi pitäneensä pelitavastani, ja lupasi minulle merkittävää roolia myös ensi kauden joukkueessa. Se oli yksi tärkeimmistä syistä jatkosopimukseni taustalla, Haanpää selvittää.

- Joukkueen lopullista kokoonpanoa kartoitetaan vielä, mutta tiedän, että organisaation tavoitteena on rakentaa playoff-kelpoinen joukkue. Tavoitteeni tulevalle kaudelle on pelata ehjä kausi, auttaa joukkuettani voittamaan ja luoda hyvä pohja tulevalle uralle.

Yliopiston ennätysmiehestä maajoukkuepaitaan

Haanpää edusti Rekolan Urheilijoita miesten valtakunnallisessa I divisioonassa vuosina 2003-05 ennen siirtymistään Texasiin Cornerstone Christian high schooliin pelikaudeksi 2005/06.

Vuodet 2006-08 Haanpää edusti Valparaisoa USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa. Haanpää tykitti kahtena yliopistovuotenaan 11,1 pistettä ottelua kohden ja upotti kaikkiaan 133 kolmen pisteen koria 44,9% onnistumisprosentilla.

Haanpää rikkoi myös Valparaison yhden ottelun kolmosennätyksen kuritettuaan Chicago Statea kymmenellä onnistuneella kolmosella joulukuussa 2007. Kolmosennätyksen edellinen haltija oli kaikkiaan kuusi kautta NBA:ssa pelannut Bryce Drew (Houston 1998-2000, Chicago 2000-01, Charlotte 2001-02, New Orleans 2002-04).

Haanpää lähti Valparaisosta jo toisen kautensa jälkeen ja solmi kolmivuotisen sopimuksen italialaisen Capo D'Orlandon kanssa kesällä 2008. Capo D'Orlando suljettiin kuitenkin Italian liigasta talousvaikeuksien vuoksi, ja Haanpää jäi ilman pelipaikkaa. Kevätkaudella Haanpää edusti Ranskan kolmosliigan Fos Ouest Provencea 9,1 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvoilla.

Kaudella 2009/10 Haanpää pelasi 30 ottelua Torpan Poikien paidassa 15,1 pisteen ja 5,4 levypallon keskiarvoilla ennen siirtymistään Palenciaan. Haanpää palkittiin kevään palkintogaalassa Korisliigan vuoden tulokkaana.

Haanpää on pelannut uransa aikana 14 miesten ja 40 nuorten maaottelua. Haanpää heitti miesten maaottelun piste-ennätyksensä, 21, viime heinäkuussa Brasiliaa vastaan. Haanpää sivusi ennätystään elokuussa EM-jatkokarsintojen vierasottelussa Ranskassa (kolmoset 5/5).

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia