Arizonan voittoputki yhteentoista, Markkanen 23 pistettä

20.1.2017 Lauri Markkasen uroteot Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa jatkuvat, kun Arizona venytti voittoputkensa yhteentoista USC:n kustannuksella. Arizonan sankari oli Markkanen, joka upotti 33 sekuntia ennen loppusummeria levyn kautta kolmosen, jolla ”Wildcats” varmisti 73-66 (29-19) -voittonsa.

Lauri Markkanen loisti jälleen Yhdysvaltojen yliopistoparketilla. Kuva: Ville Vuorinen.


Arizona oli vielä 10 minuuttia ennen loppua turvallisessa 56-34-johdossa, mutta sinnikäs USC kieltäytyi luovuttamasta. USC nousi kolmen pisteen päähän 67-64 viimeisellä minuutilla, mutta Markkasen kolmonen 33 sekuntia ennen loppua vei ottelun USC:n tavoittamattomiin.
 

Markkanen oli kirurgintarkka kaaren takaa upottaen kuudesta kolmosyrityksestään viisi, heitti kakkosensa 3/6 ja vapaaheittonsa 2/2. 23 pisteen lisäksi Markkanen kahmi kahdeksan levypalloa sekä kirjautti yhden riiston ja torjunnan.
 

Arizona ja Markkanen porskuttavat 11 ottelun mittaisessa voittoputkessa, jonka aikana ”Wildcats” on voittanut vastustajansa keskimäärin 16,5 pisteen marginaalilla.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitasen San Franciscon yliopisto voitti oivan toisen puoliajan myötä Portlandin 50-75 (24-34). Raitanen oli pistänyt työhaalarit ylleen rouhien 7 levypalloa ja heittäen 3 pistettä 21 minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Alex Murphyn Northeastern hävisi tiukan ottelun Delawarea vastaan 62-69 (25-28). Murphy viihtyi parketilla 35 minuuttia säkittäen 9 pistettä, hakien 3 levypalloa, jakaen 3 syöttöä ja torjuen kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Fiifi Aidoon Gran Canyon voitti San Diego Christian Collegen selkeästi 58-90 (33-47). Aidoo viiletti kentällä 12 minuuttia 4 pisteen, kahden levypallon ja kolmen syötön arvoisesti.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia