Hanno Möttölän NBA-unelma toteutui

26.7.2000 Hanno Möttölästä tulee historian ensimmäinen suomalaispelaaja yhdysvaltalaisessa NBA-koripalloliigassa. 23-vuotias Möttölä on allekirjoittanut Atlanta Hawks -joukkueen kanssa yksivuotisen sopimuksen, joka pitää sisällään Hawksin option Möttölän palveluksista toiseksi vuodeksi.

Keskiviikkona Suomeen saapunut Möttölä kuittaa ensimmäisestä NBA-kaudestaan 316.969 USA:n dollaria eli vajaat kaksi miljoonaa Suomen markkaa. Möttölän saama rahasumma on NBA:n minimipalkka, joka on standardi sopimuksen saaville toisen kierroksen varauksille. Möttölähän varattiin Atlantaan kesäkuisessa NBA Draftissa toisella kierroksella ja koko tilaisuuden 40. valintana.

Sopimus Hawksin kanssa syntyi Bostonin kesäliigan jälkeen. Möttölä pelasi Bostonissa Atlantan testijoukkueen mukana 17.-24. heinäkuuta seitsemän ottelua. Bostonin turneella Möttölän heitto oli kadoksissa ja hän kirjautti tehoikseen 6,3 pistettä ja 3,0 levypalloa. Möttölä antoi kuitenkin harjoituksissa ja Atlantassa 12.-14.7. isännöimässään turnauksessa Hawksin valmennusjohdon vakuuttaneet näytöt. Atlantassa 209-senttinen Möttölä oli joukkueen paras korintekijä 17,0 pisteen keskiarvollaan. Lisäksi hän noukki 8,3 irtopalloa ottelua kohden johdattaessaan Hawksit kahteen voittoon kolmessa kamppailussa.

Mutombon aisapariksi

Utahin yliopistosta viime toukokuussa neljän vuoden aherruksen jälkeen taloustieteiden opintonsa päätökseen saanut Möttölä viettää seuraavat viisi viikkoa koti-Suomessa lomaillen. Syyskuun alussa on edessä muutto Atlantaan ja orientoituminen NBA-elämään. NBA:n runkosarja käynnistyy 31. lokakuuta. Atlanta Hawks avaa kautensa kyseisenä päivänä kotiottelulla Charlotte Hornetsia vastaan.

Atlantassa Möttölä saa rinnalleen zairelaissentteri Dikembe Mutombon, joka on Hawksin joukkueen ykkösnimi, supertähti ja puolustuksen viimeinen lukko. 218-senttinen Mutombo on valittu kolmesti liigan parhaaksi puolustajaksi. Kuluneella kaudella Mutombo oli sarjan ahkerin levypallojen kerääjä ja toiseksi kovin torjuja 14,2 levyrin ja 3,30 "blokin" ottelukohtaisilla keskiarvoillaan. Lisäksi Mutombo pussitti 11,5 pistettä.

Mutombon ohella nimekkäimmät "haukat" ovat heittävä takamies Jim Jackson (16,7 pistettä/ottelu viime kaudella) sekä laituri Alan Henderson (13,2). 206-senttinen Henderson kuuluukin siihen Hawks-laitureiden ryhmään, jonka kanssa Möttölä tulee peliminuuteistaan kisailemaan.

Takana heikko kausi

Atlanta Hawksille kulunut kausi oli vaikea. Joukkue voitti runkosarjassa vain 28 ottelua ja hävisi 54, joka on seuran historian huonoin yhden kauden voittosuhde sitten vuoden 1968. Hawks jäi pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäisen kerran sitten kauden 1991-92. Ainoastaan kotiotteluiden plus-merkkiseen voittosuhteeseen 21-20 voidaan Atlantassa olla tyytyväisiä.

NBA-historian voitokkain valmentaja Lenny Wilkens (1.179 voittoa) erosikin tehtävästään seitsemän kauden jälkeen. Hawks palkkasi Wilkensin seuraajaksi Illinoisin yliopistojoukkueen valmentajatontilta Lon Krugerin, jolla on edessään Möttölän lailla NBA-tulokaskausi.

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

Näytä lisää vastaavia