9.5.2001 Sopimus naisten NBA:han siirtyi tulevaisuuden tavoitteeksi, mutta koripalloilija Taru Tuukkanen on silti hyvillä mielin, arvokasta kokemusta rikkaampana. 23-vuotiaan suomalaisnuorukaisen harppausyritys WNBA:n kovimpiin joukkueisiin lukeutuvan New York Libertyn kokoonpanoon osoittautui vielä liian kovaksi ponnistukseksi.
- Liberty on todella kova joukkue, joka tähtää tosissaan WNBA-mestaruuteen. Konkaripelaajia on tulossa paljon takaisin mestaruusjahtiin ja etenkin minun pelipaikoilleni oli ylitarjontaa, selvitti puhelimitse tavoitettu Tuukkanen, jonka nimen New York karsi pelaajalistoiltaan ennen harjoitusotteluiden alkua.
Yksi ylitarjonnan "aiheuttajista" Libertyn harjoitusleirillä oli paluuta tekevä supertähti Rebecca Lobo. 192-senttinen Lobo on ollut loukkaantumisten vuoksi lähes kaksi vuotta sivussa, mutta on nyt kuntoutunut vammoistaan. Lobo kuului USA:n kultamitalijoukkueeseen Atlantan olympialaisissa vuonna 1996.
Taru Tuukkanen näkee Libertyn harjoitusleirin erinomaisena kokemuksena tulevaisuuden kannalta. Hän ehti harjoitella New Yorkissa viikon ajan Libertyn leirillä, jossa päivittäiset harjoitussessiot venyivät 4-5 tunnin mittaisiksi.
- Nyt tiedän, mitä WNBA:ssa vaaditaan ja ymmärrän sen, että WNBA on aivan eri maailma kuin yliopistokoripalloilu. Pelaajat ovat WNBA:ssa todella fyysisiä ja fysiikka on osa-alue, jota minun pitää kehittää. New Yorkin toimitusjohtaja (Carol Blazejowski) kertoikin minulle, että potentiaalia ja korintekotaitoa löytyy, mutta voimaa puuttuu.
Karsiessaan Tuukkasen ringistään New York Liberty menetti samalla oikeudet 189-senttiseen suomalaiseen, jonka joukkue varasi huhtikuussa WNBA Draftin neljännellä kierroksella 57. varauksena. Se avaa Tuukkaselle uusia mahdollisuuksia päästä liigaan myöhemmin, koska ensi vuonna hän voi yrittää vapaasti sopimuksen saamista joukkueeseen kuin joukkueeseen.
Tuukkasen seuraavana tavoitteena on joka tapauksessa uran aloittaminen koripalloammattilaisena.
- Agenttisopimus on käytännössä katsoen allekirjoitusta vaille valmis. Tällä hetkellä on Euroopan tilanteen kartoittaminen käynnissä. Muutamia tarjouksia on pöydällä, mutta mitään valmista ei ole. Tarkoitus on pelata vuosi Euroopassa ja yrittää WNBA:han myöhemmin uudestaan, paljasti Tuukkanen.
Suomeen Tuukkanen suunnittelee saapuvansa kesäkuun alussa. Ennen sitä edessä on kuitenkin valmistujaiset cincinnatilaisessa Xavierin yliopistossa. Tuukkanen on opiskellut Xavierissa neljä viimeistä vuotta ja sai kevään aikana valmiiksi opintonsa, joiden pääaineena oli urheilujohtaminen.
Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Virossa mestaruutta ja cupiin voittoa. Hänet valittiin myös finaalien ja cupin MVP:ksi, joten hänen kauttaan voidaan sanoa hyvällä syyllä onnistuneeksi.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.
Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.
Roosa Lehtorannan ja Saarlouis Royalsin hieno kausi Saksan Bundesliigassa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi finaaleissa Kelternille. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin positiivinen finaalitappiosta huolimatta.