Toisen NCAA-kautensa päättänyt Elina Koskimies: ”Heitto lähtee nopeammin ilmaan”

21.3.2017 Elina Koskimies kertoo kehittyneensä toisella kaudellaan Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa erityisesti heittäjänä. Myös vastustajan lukeminen on helpottunut entisestään rapakon takana.

Elina Koskimies saa pallon ilmaan entistä nopeammin NCAA-kokemustensa ansiosta. Myös puolustuspelaamisesta on tullut yliopistokentillä tehokkaampaa. Kuva: Francois Perthuis

American Universityä edustavan Elina Koskimiehen toinen kausi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa päättyi konferenssin välieriin. Patriot League -konferenssin voittanut Bucknellin yliopisto oli välieräottelussa parempi 12 pisteellä. Pudotuspelit ovat Amerikan mantereella armottomat: yksi tappio riittää päättämään kerralla koko kauden.

– Päällimmäisenä mielessä oli tietenkin pettymys siitä, että kausi loppui, mutta kokonaisuudessaan kaudesta jäi ihan positiivinen fiilis. Paransimme joukkueena viime kaudesta todella paljon, vaikka emme saavuttaneetkaan tavoitteitamme, 9 pistettä ja 5 levypalloa päätösottelussa urakoinut Koskimies valottaa.

Koskimiehen toinen kausi NCAA:ssa oli pelillisesti pirteä. Hän sai kauden 31 ottelussa peliaikaa ottelua kohden 18.9 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 4.8 pisteen, 2.4 levypallon ja 1 syötön keskiarvot.


Koskimies näkee oman pelinsä parantuneen erityisesti hyökkäyspäässä. Yliopistokentillä ei ole varaa jäädä epäröimään yhtään heittopaikkaa.

– Hyökkäyksessä heiton nopeus ja ilmaan saaminen on parantunut johtuen tilan ja ajan vähäisyydestä. Kun kolmosen viiva on lähempänä ja kolmen sekunnin alue on pienempi, niin tilaa ja aikaa on vähemmän. Pitää pystyä tekemään päätöksiä nopeasti ja jos yhtään epäröi, niin on yleensä jo liian myöhäistä, Koskimies opastaa.

Koskimies osaa lukea vastustajaa myös entistä paremmin puolustuspäässä.

– Me scouttaamme vastustajia paljon enemmän, kuin mihin olin Suomessa tottunut, joten puolustuksessa vastustajan lukeminen ja ennakoiminen sekä vahvuuksien pois ottaminen on tullut helpommaksi.

Koskimiehen mukaan toinen kausi NCAA-parketeilla sujui ensimmäistä paremmin siksi, että USA:n yliopistomaailman ihmettely oli tehty jo avauskaudella.

– Ensimmäinen kausi meni aika lailla totutellessa kaikkeen uuteen kun taas toisella kaudella lähes kaikki oli jo tuttua, ja sen takia pystyi keskittymään enemmän vain pelaamiseen. Meillä oli myös ensimmäisellä kaudella todella nuori joukkue ja se näkyi pelaamisessa. Toisella kaudella joukkuepelaaminen sujui jo paljon paremmin.

 

”Suurin ero treeneissä on puheen määrä”

Helsingin Wartti Basketin kasvatti Koskimies kertoo harjoittelun yliopistojoukkueessa eroavan hieman suomalaisesta harjoitustyylistä.

– Harjoitukset ovat Suomeen verrattuna pitkiä. Suomessa totuin treenaamaan aamulla ja illalla kerrallaan vähän lyhyemmän aikaa, mutta täällä nämä kaksi treeniä ovat vähän niin kuin yhdistetty ja treenataan vain kerran päivässä.

Koskimies kertoo, että harjoituksissa kentällä vierähtää helposti kolme tuntia, minkä päälle katsotaan lähes joka päivä videota ja käydään punttisalilla muutaman kerran viikossa.

– Mielestäni suurin ero itse treeneissä on puheen määrä. Hiljaisena suomalaisena oli aluksi outoa kun yhtäkkiä treeneissä pitää puhua lähes koko ajan. Jos ei jotain pelillistä, niin sitten kannustamista.

Koskimies muistaa kauden kohokohdaksi jatkoaikavoiton paikallisvastustaja George Washingtonin yliopistosta. American University vei jatkoaikatrillerin joulukuun 7. päivä lukemin 66–61. Koskimies naulasi ottelussa 10 pistettä ja repi 2 levypalloa.

– Heillä on suhteellisen kova jengi ja paikallisvastustaja on aina kiva voittaa, Koskimies hehkuttaa.

American University on Koskimiehen mukaan pieni yliopisto kooltaan. Kampusalueen kävelee kymmenessä minuutissa päädystä päätyyn. Koskimies pitää kuitenkin erityisesti kampuksen sijainnista lähellä pääkaupunki Washingtonin keskustaa.

– Julkisilla pääsee liikkumaan helposti ympäri DC:tä. Akateemisesti tämä on todella hyvä koulu. Opiskelu on sujunut ilman suurempia vaikeuksia.

 

American University on jäänyt Koskimiehen kausina kahdesti konferenssin pudotuspeleihin. Koskimies kertoo omaksi ja joukkueen tavoitteeksi päästä nauttimaan lähitulevaisuudessa peleistä NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa.

– Totta kai odotan parempaa menestystä joka kaudelta niin joukkueelta kuin henkilökohtaisestikin. Tavoitteena on konferenssin voitto ja sitä kautta NCAA-turnaukseen pääseminen.

Vaikka Koskimiehen koripallokausi päättyikin, opiskelut Yhdysvalloissa jatkuvat. Suomesta hän ikävöi eniten perinteistä asiaa.

– Totta kai perhettä ja kavereita kaikista eniten, mutta jos jotakin suomalaista, niin saunassa käyntiä on kaikista eniten ikävä.

 

Henkilöt

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia