Strasbourg nappasi kotiedun itselleen

16.6.2017 Lassi Tuovin ja Erik Murphyn SIG Strasbourg ryöväsi kotiedun itselleen, kun se voitti Ranskan ProA-liigan toisessa finaalissa Elan Chalonin 74-72 (40-32). Otteluvoitot ovat nyt 1-1.

Strasbourg pääsee hakemaan ratkaisua finaalisarjalle kotikentälleen.

Viime kohtaamisessa Chalon ratkaisi ottelun heti ensimmäisellä neljänneksellä, mutta tällä kertaa Strasbourg oli paremmin hereillä ja oli ottelussa hienokseltaan niskan päällä koko ajan. Kolmannella neljänneksellä Strasbourg johti ottelua jo 14 pisteellä, mutta Chalon kiri eron lähes umpeen vielä samalla neljänneksellä. Loppuhetkillä Strasbourg oli kuitenkin vahvempi ja kuittasi ottelusta tärkeän voiton.

- Koko pudotuspelit olemme reagoineet tappioihin oikealla tavalla ja nytkin saimme ottelun kontrolliin puolustuksella heti alkuminuuteista. Chalon on sarjan nopein joukkue, joten tempon hidastaminen oli avain voittoon, Tuovi pohti ottelun ratkaisua.

Murphy oli loukkaantuneena sivussa Strasbourgin kokoonpanosta.

Ottelusarja on tilanteessa 1-1 ja mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Strasbourg saa mahdollisuuden katkaista finaalisarja kotikentällään, sillä seuraavat kaksi finaalia pelataan Strasbourgissa. Kolmas finaali on edessä jo lauantaina. Tuovi lähtee luottavaisena kotipeleihin.

- Tiivis ottelutahti palvelee meitä, sillä pelaamme hieman Chalonia laajemmalla rotaatiolla.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia