Annika Holopainen ammattilaisuransa ensimmäisellä etapilla

27.9.2017 Annika Holopainen, 24, päätti USA:n yliopistouransa ja on aloittanut ensimmäisen kautensa Euroopassa ammattilaiskentillä, kun hän siirtyi kesällä Saksan Bundesliigan hallitsevan mestari Wasserburgin riveihin. Monipuolinen Holopainen on innoissaan uudesta haasteesta.

Annika Holopainen pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. (Kuva: Oma Design)

Bundesliiga ehti pyörähtää jo käyntiin viime viikonloppuna ja Wasserburg aloitti kautensa heti vakuuttavasti 96-66-voitolla Bad Aiblingista.

- Ihan hyvä aloitus kauteen. Ensimmäinen puoliaika oli vielä vähän hakemista joukkueelta ja aggressiivisen puolustuksen kautta meille tuli aika paljon virheitä. Toisella puoliajalla paransimme sitten peliämme. Ihan tyytyväinen olen omaankin peliini, reilut 21 minuuttia urakoinut ja kahdeksan pistettä sekä kaksi levypalloa tilastoinut Holopainen kertaa kauden avausottelua.

Holopainen pelasi USA:ssa ensin Portlandissa, mutta vaihtoi yhden kauden jälkeen Old Dominionin yliopistoon, jossa hän vietti kolme kautta. Nyt hän ottaa ensimmäisen askeleensa ammattilaisurallaan.

- Tuntuu todella hyvältä ja tämä on upea mahdollisuus. Meillä on ollut aika lyhyt valmistautumiskausi ja uusia pelaajia taitaa olla yhdeksästä eri maasta. Menetimme jo kaksi pelaajaa loukkaantumisten takia, joten meillä on tällä hetkellä aika kapea rosteri, eli vastuuta on tulossa.

- Yritän tuoda energiaa kentälle penkiltä ja pelaan 4-5 rooleissa korin alla aika paljon selkä korille päin. Tarkoitus on, että menen myös lähemmäs kaarta, että olisin iso uhka kolmosissa. Olen sopeutunut joukkueeseen tosi hyvin, 186-senttinen Holopainen jatkaa roolistaan.

Hän myöntää, että USA:n yliopistovuosien jälkeen paluu eurooppalaiseen koripalloon on vaatinut hieman totuttelua.

- Koripallo on tietenkin erilaista USA:ssa, mutta kesällä totuin taas enemmän eurooppalaiseen tyyliin maajoukkueen mukana. Tykkään tosi paljon siitä miten me pelaamme.

Holopaisen uusi seura on todellinen Saksan kestomenestyjä, sillä se on voittanut Saksan mestaruuden 11 kertaa ja viidesti peräkkäin. Neljänä edellisvuotena joukkue on voittanut tuplamestaruuden. Holopainen hyppäsikin heti kovaan paikkaan ensimmäisessä ammattilaisseurassaan, sillä seuralle ei kelpaa muu kuin mestaruus.

- Tietyllä tapaa tykkään paineista. Täällä on myös iso fanikulttuuri ja ihmiset tunnistavat kaduilla ja on siistiä olla mukana tällaisessa voitokkaassa kulttuurissa.

Bundesliigan lisäksi Wasserburg osallistuu Eurocupiin, joka rankataan Euroopan toiseksi kovimmaksi seurakilpailuksi. Europelit olivat tärkeä syy myös Holopaisen joukkuevalintaan.

- Se oli painava tekijä päätöksessäni. Eurocup on hyvä näyteikkuna ja sillä oli iso merkitys.

Eurocup pyörähtää Wasserburgin osalta käyntiin 11.10.

Lisätietoja: Annika Holopainen
Lisätietoja: Saksan Bundesliiga

Henkilöt

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

Näytä lisää vastaavia