Naisten maajoukkuepelaajat hakevat isoa vastuuta tulevana kautensa

29.9.2017 Naisten maajoukkueen Camilla Grönberg, 23, Vilma Kesänen, 29, ja Evita Iiskola, 24, pääsevät tositoimiin seurajoukkueissaan viikonloppuna. Vaikka kolmikko pelaa eri maissa, on heillä yhteisenä tekijänä iso vastuu ja tärkeä rooli tulevalla kaudella. Sofia Pelanderin, 25, polvivamma on sen sijaan parantumassa hyvää vauhtia.

Evita Iiskola siirtyi kesällä Italiaan. (Kuva: Ville Vuorinen)

Sofia Pelander on hyvää vauhtia toipumassa polvivammastaan. (Kuva: Francois Perthuis)

Grönberg aloittaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän allekirjoitti kesällä Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Bad Homburgin tarjoaman sopimuspaperin. Aiemmin Naantalin Koripalloilijoiden kasvatti oli jo ehtinyt tehdä Hyvinkään Pontevan kanssa sopimuksen Korisliigaan, mutta päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaan pykälän mahdollisuuden avauduttua.

- Halusin ulkomaille ja kun tuli sopiva tilaisuus, niin päätin käyttää option, kun koulunkin puolesta kaikki oli ok. Olen tosi tyytyväinen ollut tähän asti, kaikki on mennyt hyvin ja asiat on hoidettu erinomaisesti, Grönberg kertoo tuntemuksistaan.

Sopeutumista uusiin maisemiin on helpottanut Bad Homburgin pelaama pelityyli, johon Grönberg on sopeutunut ilman ongelmia.

- Pelitapa on suhteellisen samanlainen kuin Suomessa ja puolustus on myös aika samanlaista kuin mitä pelaamme maajoukkueessa ja viime kaudella seurajoukkueessa.

Omaan rooliinsa Grönberg on ollut tähän mennessä tyytyväinen.

- Aloitusviisikkomme on tosi tasainen tällä hetkellä. Meillä ei ole kovin isoja pelaajia, mutta yritämme pitää tempoa yllä ja se sopii omaan pelitapaani. Pyrin juoksemaan kenttää ja puolustuksessa minulla on iso rooli ja olen siihen kyllä tyytyväinen.

- Hyökkäyksessä minun on pystyttävä ottaman isompaa vastuuta kuin edelliskautena ja sitä minulta odotetaan. Siinä suhteessa haluan ottaa askeleen eteenpäin, Grönberg miettii.

2. Bundesliiga pelataan kahdessa kymmenen joukkueen lohkossa, joista neljä parasta etenee lohkon pudotuspeleihin. Lohkovoittaja nousee lopulta seuraavaksi kaudeksi Bundesliigaan.

- Mielestäni pudotuspelipaikka on ihan realistinen tavoite ja pyrimme haastamaan kärkijoukkueita. Viime vuonna joukkue oli neljäs. Meillä menee kuitenkin vielä hetki ennen kuin kaikki palaset alkavat loksahtaa kohdilleen, Grönberg miettii.

Bad Homburg kohtaa kauden avausottelussaan kotonaan Würzburgin lauantaina.

Lisätietoja: Camilla Grönberg
Lisätietoja: Saksan 2. Bundesliiga

Kesänen tavoittelee sarjanousua Espanjassa

Kesänen pelasi kaksi edelliskautta Espanjan ykkösliigassa Universitario de Ferrolin joukkueessa, mutta siirtyi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas Real Canoen riveihin. Kesänen on uudesta alusta innoissaan.

- Tosi hyvillä fiiliksillä. Uudet kuviot ja olen tosi fiiliksissä seurasta, kaudesta ja miten kaikki asiat on hoidettu. Tykkään joukkueesta ja pelityylistä ja minulle on löytynyt hyvä rooli, hehkuttaa Kesänen.

Kesäsen kaipasi vaihtelua ja vastuuta vaikean viime kauden jälkeen.

- Viime kausi oli repaleinen loukkaantumisen takia. Syksy meni hyvin, mutta keväällä loukkaantuminen vaivasi. Halusin seuraavaksi ison roolin ja vastuuta sekä pelata paljon. Ferrolissa olin back up pointtina ja tulin vaihdosta kentälle. Nyt oli olo, että pitää päästä pelaamaan, että pääsisin eteenpäin. Täällä oli hyvä paketti tarjolla eikä siitä voinut oikein kieltäytyä, Kesänen valottaa siirtonsa taustoja.

Real Canoe perinteinen seura, joka on historiansa aikana voittanut yhteensä kolme mestaruutta, jotka tulivat peräkkäisinä vuosina 1980 luvun puolivälissä. Tämän kauden osalta joukkueen tähtäin on palata takaisin korkeimmalle sarjatasolle.

- Joukkueen tavoite on nousta. Meillä on hyviä pelaajia joukkueessa ja se on meidän selkeä tähtäin. Uskon meillä olevan mahdollisuudet nousuun, mutta helppoa se ei tule olemaan. Meidän B-lohkossamme on tosi kovia joukkueita ja esimerkiksi Valencia on ihan ykkösliigan tasoinen ja muutama muukin löytyy. Se tekee tästä sarjasta mielenkiintoisen eikä yhteenkään otteluun voi mennä takki auki. Meillä on joukkueessa muitakin, jotka ovat pelanneet aiemmin ykkösliigaa. Mielestäni joukkueessamme on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa, arvioi Kesänen.

Real Canoa saa kotikentälleen lauantaiseen kauden avaukseen kauden avaukseen Magec Tiaksen.

Lisätietoja: Vilma Kesänen

Iiskola joukkueen johtohahmona Italiassa

Iiskola siirtyi kahden Saksan Bundesliigassa vietetyn vuoden jälkeen Pallacanestro Femminile Umbertiden joukkueeseen Italian Serie A2-sarjaan. 24-vuotias Iiskola on löytänyt itsensä hieman erilaisesta tilanteesta kauteen lähdettäessä.

- Uusi liiga, eri maa ja täytyy myöntää, että on tässä ollut myös pientä kulttuurishokkia. Vähän erilaista meininkiä Saksaan tai USA:han verrattuna. Mutta treeneissä on ollut tosi hyvä fiilis, ja pelit ovat menneet hyvin. Minulle on luvattu iso rooli joukkueessa ja olen samalla joukkueen vanhin pelaaja, ja se on vähän outo tilanne. Sitä kautta tulee sitten myös vähän sellainen johtajan rooli, Iiskola naurahtaa.

Italian kakkosliigassa joukkueissa saa olla vain yksi ulkomaalaisvahvistus, joten katseet kohdistuvat siinäkin mielessä tiukasti Iiskolaan.

- En minä siitä paineita ota, vaan nyt on sellainen fiilis, että minua tarvitaan ja minulla on rooli. Viime joukkueessa oli monta ulkomaalaispelaajaa ja oli välillä vaikeaa löytää paikkaansa.

Harjoitusottelut ovat osoittaneet, että luottoa Iiskolaan löytyy sekä valmentajalta että joukkuekavereilta.

- Tämä on aika uusi tilanne ja jopa yhden settimme nimi on Evi. Luottamusta löytyy ja aika paljon tulee palloa ja minulle on tehty erilaisia pelejä. Siisti tilanne.

- Tämä on ensimmäinen kausi, kun minulla on näin suuri rooli ja koris on kyllä näin kivempaa. Valmentajalta tulee vastuuta ja jokainen pelaaja tietää roolinsa ja peli rullaa. Hyvä fiilis.

Umbertide säilytti paikkansa viime kaudella Serie A1:ssä, mutta päätti jättäytyä sarjasta pois taloudellisten ongelmien vuoksi. Joukkueessa on käynnissä nuorennusleikkaus, mutta Iiskolan mukaan joukkueesta löytyy potentiaalia.

- Taso vaihtelee sarjassa aika paljon. Top 5 on kova ja siellä on joukkueita, jotka ovat olleet kauan yhdessä. Pelasimme kärkeen povattujen Orvieton ja Civitanovan kanssa harjoitusottelut ja voitimme molempia vastaan yhden ja hävisimme yhden.

- Mitä olen jutellut, niin meillä on sen verran nuori joukkue, ettei nousu ole ykköstavoitteena enkä tiedä olisiko siihen edes taloudellisia resursseja, vaan lähdetään ensin pudotuspelipaikasta.

Iiskolan ja kumppaneiden avaushaaste on edessä lauantaina, kun Cagliari matkaa Umbertiden vieraaksi.

Lisätietoja: Evita Iiskola
Lisätietoja: Italian Serie A2

Pelanderin polven kuntoutus hyvässä vauhdissa

Pelander loukkasi polvensa helmikuussa ja sitä myöten hänen viime kautensa päättyi siihen. Hänen seuransa Norrköping Dolphins osoitti kuitenkin luottamusta ja uskoa avainpelaajaansa tehden Pelanderin kanssa jatkosopimuksen, vaikka häntä ei nähdä ainakaan alkukauden aikana pelikentillä.

- Polvi meni helmikuussa ja silloin arvioitiin toipumisajaksi 9-12 kuukautta. Silti seura halusi tehdä kanssani sopimuksen ja olen siitä tosi kiitollinen. Kuntoutus on sujunut hyvin ja toivottavasti joulun jälkeen pääsisin jo kentälle. Täällä on pidetty minusta tosi hyvää huolta ja kaikki tuki ja kuntoutus on ollut ensiluokkaista, Pelander kiittelee.

Viime kaudella Norrköping aloitti kauden vahvasti, mutta loppua kohden vauhti hyytyi ja joukkue sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi. Kausi päättyi puolivälierissä Luleån käsittelyssä. Tähän kauteen joukkue on Pelanderin mukaan lähtenyt varovaisin, mutta optimistisin mielin.

- Mitään virallista tavoitetta emme ole asettaneet. Viime kausi oli kaksijakoinen, kun ensimmäisestä yhdeksästä ottelusta voitimme seitsemän ja viimeisestä 11 ottelusta voitimme yhden. Meillä on parilla muullakin tällä hetkellä kuntoutus kesken ja olemme varmasti joulun jälkeen parempia.

- Valmentajallamme on menossa viimeinen sopimuskausi kolmen vuoden sopimuksesta ja monet pelaajista ovat olleet täällä sen ajan. Tässä on tietyllä tavalla sellaista fiilistä, että tällä joukkueella se on nyt tai ei koskaan.

Nörrköpingin kausi alkoi viime viikonloppuna tappiolla Mark Basketille 61-73. Pelander ei ole kuitenkaan huolissaan.

- Hävisimme, mutta pelasimme ihan hyvin. Etsimme vielä yhtä vahvistusta ja helpottaa omaa paluuta, kun joukkue pelaa hyvin ja tietää mitä odottaa. Toivottavasti olisin sitten pelikunnossa vuoden tärkeimmissä peleissä.

Lisätietoja: Sofia Pelander
Lisätietoja: Ruotsin Basketligan
 
20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

Näytä lisää vastaavia