2.11.2017 07:00 Lauri Markkanen otti Chicago Bullsin harteilleen Floridan lämmössä, kun ”The Finnisher” säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 25 pistettä vierasottelussa Miami Heatia vastaan. Voittoon asti Markkasen loistopeli ei riittänyt, kun Heat oli vahvempi loppulukemin 91-97.

Lauri Markkanen teki uuden piste-ennätyksensä NBA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.
Markkanen oli vauhdissa erityisesti ensimmäisellä puoliajalla pussittaen heittoja läheltä ja kaukaa 17 pisteen edestä yhdessä monessa peliminuutissa. Vaikka tahti hieman hiipui puoliajan jälkeen, niin kokonaissaldo kohosi 25 pisteeseen, kahdeksaan levypalloon, yhteen syöttöön ja kahteen riistoon.
Iso osa Bullsin hyökkäyksistä pyöri Markkasen ympärillä, joka saikin rutkasti korintekopaikkoja läpi ottelun. Markkanen sai 18 pelitilanneheittoa, joista hän upotti puolet. Vapaaheittoja hän kalasti seitsemän, joista sisään meni viisi.
– Totta kai se on yllättävää, että minun kautta pelataan näin paljon vaikka olen tulokas. En kuitenkaan valita siitä, koska olen myös valmistautunut siihen, Markkanen sanoi ottelun jälkeen.
Markkasen ohella Bullsin pistetalkoisiin osallistui Robin Lopez (22/4), kun taas Heatin ykkönen oli slovenialaistähti Goran Dragic (20/5/6 syöttöä).
Bulls pelaa seuraavan kerran perjantain ja lauantain välisenä yönä Orlando Magicia vastaan.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.