30.9.2010 Saksan Bundesliigan suomalaisjoukkue Frankfurt Skyliners taipui turkkilaiselle Besiktas Cola Turkalle kotonaan 61-68 (37-30) Eurocup-karsintojen avausottelussa keskiviikkona. Skyliners ja Besiktas kohtaavat toisen kerran tiistaina Istanbulissa.

Kimmo Muurisen Frankfurt Skyliners taipui turkkilaiselle Besiktas Cola Turkalle kotonaan Eurocup-karsinnan avauksessa. Kuva: Tomi Kaminen.
Skyliners aloitti vahvasti 2 840 -päisen kotiyleisönsä edessä ja jylläsi kolme minuuttia ennen puoliaikaa DaShaun Woodin layupilla parhaimmillaan 35-24-johtoon. Besiktasin väkivahva australialaissentteri Andrew Ogilvy väänsi kuitenkin henkilökohtaisilla ratkaisuillaan turkkilaiset seitsemän pisteen päähän, 37-30, puoliajalle lähdettäessä.
Kolmannella jaksolla Skyliners kasvatti johtonsa vielä kertaalleen 11 pisteeseen, 43-32, jonka jälkeen Besiktas aloitti aktiivisen paikkapuolustuksen. Skylinersin ratkaisijat hyytyivät hiljalleen ja kotiyleisö hiljeni Besiktasin siirtyessä päätösjakson alussa 50-51-johtoon.
Besiktas johti kaksi minuuttia ennen loppua parhaimmillaan numeroissa 56-66, mutta Skyliners sai kavennettua ottelun päätösluvuiksi 61-68. Joukkueet kohtaavat uudelleen ensi viikon alussa Istanbulissa. Mikäli Skyliners mielii edetä Euroopan kakkoskilpailu Eurocupiin, on sen voitettava Besiktas vieraissa vähintään kahdeksalla pisteellä.
Skylinersin aloitusviisikkoon kuulunut Muurinen urakoi kentällä peräti 32 minuuttia keräten saldokseen viisi pistettä (kakkoset 2/6, kolmoset 0/3, vapaaheitot 1/2), neljä levypalloa, yhden korisyötön ja peräti kolme blokkia. Myös 18-vuotias nuorten maajoukkuepelaaja Carl Lindbom kuului Skylinersin kokoonpanoon, mutta ei päässyt peliminuuteille.
Pelinrakentaja DaShaun Wood oli Skylinersin tehokkain 15 pisteellä, neljällä levypallolla ja kolmella korisyötöllä. Besiktasin tehokolmikon muodostivat Andrew Ogilvy (23/10), Cevher Özer (19/13) ja Bekir Yarangüme (11/4/3 syöttöä).
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.