11.10.2010 Maajoukkuelaituri Heta Korpivaara uurasti kentällä täydet 40 minuuttia Espanjan kakkosliiga Lega Femenina 2:n avauskierroksella ja avitti 18 pisteellään ja yhdeksällä levypallollaan Aguere Teneriffan 56-72-vierasvoittoon Ensino Lugosta.

Heta Korpivaara jatkaa siihen, mihin viime kaudella jäi: 40 minuuttia, 18 pistettä, yhdeksän levypalloa ja viisi riistoa Espanjan kakkosliigan avauksessa.

Henna Salomaan ranteesta syntyi kymmenen pistettä Chemcatsin hakiessa toisen perättäisvoittonsa.

Jenni Muurinen tekee vahvaa paluuta koripallokentille Rhein-Main Basketsissa. Kuvat: Tomi Kaminen ja Tuomas Venhola.
Kotijoukkue Ensino sinnitteli vieraidensa kannolla vielä avausjaksolla, mutta ei löytänyt toisen ja kolmannen jakson aikana vastausta Teneriffan puolustusintensiteettiin. Teneriffa vei ottelun toisen ja kolmannen jakson nimiinsä ylivoimaisesti 37-18 ja porhalsi komeaan 56-72 (33-41)-avausvoittoon.
Jo viime kaudella isoja minuutteja Cref Hola Madridin riveissä pelannut Korpivaara pelasi täydet 40 minuuttia keräten tililleen 18 pistettä (kakkoset 4/11, kolmoset 2/3, vapaaheitot 4/4), yhdeksän levypalloa ja viisi pallonriistoa, joskin myös viisi pallonmenetystä. Korpivaaran lisäksi täydet minuutit Teneriffalle uurastivat Daphne Kennedy (23/2/3 riistoa) sekä Jetaime Brown (14/5/3 riistoa).
Henna Salomaan Chemcats tuskaili Saksan Bundesliigan kolmannella kierroksella vierasjoukkue Oberhausenin puolustuksen pihdeissä pitkään.
Oberhausen johti ottelua ratkaisevan tuntuisesti 39-53 kolme minuuttia ennen kolmannen jakson loppua, mutta Judith Schmidt (14/4) sytytti Chemcatsin takaa-ajoon viimeistelemällä 12 joukkueensa seuraavasta 14 pisteestä. Ottelun päätösjakson Chemcats vei nimiinsä 22-7 ja koko pelin 70-60 (28-38).
Salomaa huhki kentällä kaikkiaan 22 minuuttia keräten tililleen kymmenen pistettä (kakkoset 0/3, kolmoset 2/6, vapaaheitot 4/4), yhden korisyötön, yhden riiston, yhden menetyksen sekä kaksi virhettä. Salomaan ja Judith Schmidtin lisäksi Chemcatsilta ylsivät kaksinumeroisiin pistelukuihin Nadine Grieb (14/8/3 syöttöä) ja Melissa Jeltema (11/2/3 blokkia).
Laura Saarisen ja Jenni Muurisen Rhein Main Baskets ei saanut voittotiliään auki Saksan Bundesliigan kolmannella kierroksella. Rhein Main johti vierasottelussa Leipzigiä vastaan lukemin 72-73 viisi minuuttia ennen sunnuntain ottelun loppua, mutta kärsi kuitenkin lopussa 84-77 (43-38)-tappion.
Rhein Main Basketsin taistelutahdon ilmentymä oli vahvaa paluuta parketeille tekevä 186-senttinen Jenni Muurinen, joka keräsi vain 18 minuutissa joukkueelleen 12 pistettä (kakkoset 5/8, vapaaheitot 2/3), kolme levypalloa, yhden korisyötön, yhden pallonriiston ja yhden blokin. Lisäksi nuorten maajoukkuesentteri Laura Saarinen sai peliaikaa yhdeksän minuuttia ja nosteli kolme pistettä (kakkoset 1/3, vapaaheitot 1/1), nappasi yhden levypallon ja antoi yhden korisyötön.
Ottelun ratkaisijat olivat Leipzigin amerikkalaispelaajat Candace Williams (28/12) ja Lacey Haughian (22/6/4 riistoa). Rhein Mainin pistetykki oli 23 pistettä heittänyt Anna-Iisa Rexroth.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.