14.10.2010 Viime kauden Saksan Bundesliigan mestari Brose Baskets Bamberg on saanut niskalenkin Kimmo Muurisen ja Gordon Herbertin Frankfurt Skylinersistä. Syyskuun lopussa Skylinersin Saksan mestareiden cupissa nitistänyt Bamberg jatkoi voittokulkuaan frankfurtilaisten kustannuksella kotikentällään loppuluvuin 71-62 (39-32).

Kimmo Muurinen taisteli hartiavoimin, mutta Brose Baskets Bamberg oli jälleen Frankfurt Skylinersiä parempi. Kuva: Ville Vuorinen.
Skyliners sai puolustuspelinsä kuntoon keskiviikon ottelun toisella puoliskolla ja kiilasi 55-60-johtoon päätösneljänneksen puolivälissä. Ottelun loppuvaiheilla Skyliners kuitenkin jäätyi bambergilaispuolustuksessa ja äänekkään kotiyleisön hermopaineessa. Bamberg vei pelin viimeiset minuutit 16-2 ja koko ottelun 71-62 (39-32).
Hyvään vireeseen päässyt Kimmo Muurinen kuului Skylinersin avausviisikkoon ja pelasi kaikkiaan 23 peliminuuttia. Tehokkaimmillaan Muurinen oli viimeisellä jaksolla, jolloin hän viimeisteli kaikki kahdeksan pistettään (kakkoset 4/8, vapaaheitot 0/1) donkeilla ja hyökkäyslevypalloista nostetuilla koreilla. Muurinen repi yhteensä viisi levypalloa, riisti pallon kahdesti, menetti kerran sekä rikkoi vastustajaa kahdesti.
Skylinersin tehokkain oli DaShaun Wood (15/5). Bambergin tehokaksikon muodostivat Anton Gavel (19/4) ja Reyshawn Terry (15/2). Frankfurtilaiset ovat voittaneet kolmesta ottelustaan yhden ja Bamberg on Bundesliigan sarjataulukon kärjessä neljällä voitolla.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana haki tiistaina 66-72 (30-29)-voiton kroatialaisesta KK Zadarista Adrianmeren liigan runkosarjan toisella kierroksella. Ottelu kulminoitui Olimpijalle neljännellä jaksolla, joka päättyi slovenialaisille 12-21.
Salin oli liigan avauskierroksen tapaan sivussa Olimpijan kokoonpanosta puuttuvan peliluvan vuoksi. Olimpija pelasi vajaalla kokoonpanolla, sillä Salinin lisäksi Kenny Gregory, Kevinn Pinkney, Giorgi Shermadini, Marque Perry ja Zorana Vrkicá joutuvat vielä odottamaan pelilupaansa FIBA:lta.
Kentän tehokkain oli Olimpijan Vlado Ilievski (20/2/3 riistoa).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.