Tiina Stenin Panionios Kreikan cupin lopputurnaukseen

25.10.2010 Tiina Sten säkitti 10 pistettä ensimmäisessä ottelussaan Kreikan suurseura Panionisin paidassa, kun joukkue jyräsi tiensä Kreikan cupin lopputurnaukseen. Heta Korpivaaran Aguere Teneriffa haki puolestaan kolmannen perättäisen voittonsa Espanjan kakkosliigassa.

Tiina Stenin Panionios jylläsi Kreikan cupin lopputurnaukseen.

Heta Korpivaaran kausi on alkanut mallikkaasti: kolmessa voitossa 20,3 pistettä, 10,0 levypalloa ja 2,3 riistoa ottelua kohden.

Jenni Muurisen Rhein-Main Baskets pääsi viikonloppuna viimein voiton makuun. Kuvat: Tomi Kaminen.

Tiina Stenin Panionios kärsi käynnistysvaikeuksista Kreikan cupin puolivälieräottelussaan Olympiakos Volouta vastaan viikonloppuna. Tauolla viiden pisteen johdossa sinnitellyt Panionios ratkaisi kuitenkin ottelun kolmannella jaksolla, joka merkittiin Panionisille 20-10. Koko ottelun Panionios voitti 47-56 (22-27).

Sten aloitti pelit uudessa joukkueessaan mallikkaasti heittämällä 30 minuutissa 10 pistettä. Stenin lisäksi vähintään kymmenen pisteen saldoon ylsivät Meg Tierney (14) ja Kari Koch (12).

Panionios selvitti voitollaan tiensä Kreikan cupin lopputurnaukseen. Muut kolme "Final Fouriin" selviytynyttä joukkuetta ovat DAS Ano Liasa, Proteas Voulas ja hallitseva Kreikan ja FIBA Eurocupin mestari Athinaikos. Cupin lopputurnaus pelataan joulukuun lopussa.

Korpivaara jyrää Espanjassa

 

Heta Korpivaaran erinomainen kausi Espanjan kakkosliiga Liga Femenina 2:ssa sai jatkoa lauantaina, kun Aguere Teneriffa haki kolmannen perättäisen voittonsa.

Teneriffan iskukyvystä sai tällä kertaa osoituksen Codigalco Carmelitas, joka kärsi kotikentällään murskaavan 46-68 (14-35)-tappion. Kolmen pelatun jakson jälkeen Codigalco oli saanut kasaan ainoastaan 26 pistettä, mutta päätösjaksolla kotijoukkue sai kaunisteltua pistelukuja Teneriffan peluuttaessa vaihtopelaajiaan. Codigalco upotti ottelussa pelitilanneheittonsa 30% tarkkuudella (16/54).

Korpivaara viihtyi kentällä 35 minuutin ajan ja keräsi tilastoihin 19 pistettä (kakkoset 5/10, kolmoset 1/2, vapaaheitot 6/7), peräti 12 levypalloa sekä kaksi korisyöttöä. Teneriffan toinen tehopelaaja oli Daphne Kennedy (21/4).

Teneriffan lisäksi Pio XII, Burgos, Valbusenda ja Bembimbre ovat voittaneet kauden kolme ensimmäistä otteluaan.

Piercen haamuheitto toi Rhein-Main Basketsille voiton

 

Neljällä perättäistappiolla Saksan Bundesliigassa aloittanut Laura Saarisen ja Jenni Muurisen Rhein-Main Baskets pääsi sunnuntaina viimein voiton makuun. Voitto ei olisi voinut tulla täpärämmin, sillä Rhein-Mainin Alissa Pierce (8/4) viimeisteli joukkueensa 73-74 (31-30)-voittoluvut viiden metrin hyppyheitollaan juuri ennen loppusummerin sointia.

Muurinen jatkoi hyvää syysvirettään viimeistelemällä 11 pistettä (kakkoset 4/6, vapaaheitot 3/6), keräämällä kahdeksan levypalloa ja blokkaamalla yhden vastustajan heiton 25 peliminuutissa. Lisäksi Muurinen menetti pallon neljästi.

Laura Saarinen kävi kentällä kahdeksan minuutin verran, jossa ajassa HNMKY:n kasvatti keräsi Rhein-Mainille kaksi levypalloa. Rhein-Main on voittanut viidestä ottelustaan yhden.

Salomaan Chemcats taipui loppumetreillä

 

Henna Salomaan Chemcats hävisi Bundesliigan lauantain ottelussaan Marburgille 73-78 (39-38). Toisella puoliajalla pitkään ottelua hallinnut Chemcats kaatui päätösjaksolla Marburgin Sandra Weberin (17/2) heitettyä kolmessa minuutissa 11 pistettä. Avauspuoliskolla Marburgia piti pelissä mukana Lisa Koop (20/6).

Salomaa viimeisteli yhdeksässä minuutissa seitsemän pistettä pitkälti vapaaheitoillaan (kakkoset 1/8, kolmoset 0/1, vapaaheitot 5/6). Lisäksi Salomaa onki kaksi levypalloa, menetti pallon kolmasti ja rikkoi vastustajaa kerran. Corrie Cromer oli 29 pisteellään Chemcatsin tehokkain.

Chemcats on voittanut viidestä ottelustaan kaksi.

Henkilöt

 
26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

Näytä lisää vastaavia