10.11.2010 Euroliigakauden kolmella perättäisellä voitolla aloittanut Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana koki kauden ensimmäisen tappionsa keskiviikkona, kun Venäjän suurseura Moskovan TsSKA haki slovenialaisjoukkueesta 65-55 (34-19)-voiton.

Sasu Salinin Union Olimpijan voittoputki katkesi Moskovan TsSKA:a vastaan. Kuva: Tomi Kaminen.
Euroliigan kestomenestyjiin kuuluva TsSKA on pelannut alkukauden alle tasonsa ja jämähtänyt kolmen perättäisen tappion myötä D-lohkon viimeiselle sijalle. Keskiviikkona 4000-päinen moskovalaisyleisö sai kuitenkin nähdäkseen taistelevan kotijoukkueen.
TsSKA rynnisti avausneljänneksen lopussa 20-5 johtoon ja eteni puoliajalle turvallisista 34-19-lukemista. Olimpijalla oli avauspuoliskolla suuria vaikeuksia saada ilmaan edes kohtuullista heittoa moskovalaisten korin läheisyydestä ja joukkue upottikin ensimmäisen 20 minuutin aikana pelitilanneheittonsa 17,2% tarkkuudella (5/29).
Olimpija aloitti ottelun kolmannen jakson vahvasti ja nousi Kevinn Pinkneyn ratkaisuilla kahdeksan pisteen päähän, kun ottelua oli pelaamatta 15 minuuttia. Viimeisen jakson aikana TsSKA onnistui kuitenkin pitämään eron 7-12 pisteessä.
Suomen miesten ja alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkuetakamies Sasu Salin pelasi ottelussa runsaat kolme minuuttia ilman tilastomerkintöjä. Salin pelasi minuuttinsa toisen neljänneksen alussa.
TsSKA:n ykkönen oli lähellä tripla-tuplaa käynyt Jamont Gordon (15/9/8 syöttöä). Ainoa yli kymmenen pisteen yltänyt Olimpijan pelaaja oli Kevinn Pinkney (26/4).
Olimpija johtaa tappiostaan huolimatta Euroliigan D-lohkoa kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla. Joukkue pelaa seuraavan Euroliigan ottelunsa kotonaan Ljubljanassa keskiviikkona 17. marraskuuta espanjalaista Valenciaa vastaan.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.