Salinin Olimpija tahtovoittoon Milanosta

3.12.2010 Sasu Salinin Olimpija Ljubljana jatkaa Euroliigan D-lohkon jaetulla kärkisijalla kukistettuaan torstai-iltana Armani Jeans Milanon kotonaan 82-75 (42-32). Milano johti yhdeksällä pisteellä vielä päätösjakson puolivälissä, mutta Olimpija vei viimeiset minuutit murskaavasti 22-6.

Sasu Salin säkitti kuusi pistettä Euroliigan torstai-illan kierroksella. Kuva: Tomi Kaminen.

Olimpija hallitsi ottelua avausjaksosta alkaen. Joukkue juoksi pallonriistoista Kenny Gregoryn johtamia ylivoimahyökkäyksiä ja johti parhaimmillaan numeroissa 18-5.

Milano alkoi kiriä piste-eroa kori korilta umpeen ja käväisi juuri ennen taukoa jo seitsemän pisteen päässä, 37-30. Viimeisellä minuutilla Ljubljanan 12 800 -päistä katsomoa tanssitti Sasu Salin, joka naulasi perättäisissä hyökkäyksissä kolmosen ja layupin sisään vieden joukkueensa 42-32-johtoon.

Kotijoukkue johti kolmannen jakson alussa numeroin 46-34, mutta Milano vei kolmen minuutin jakson 13-0 tarraten ottelun hallinnan itselleen. Nicolo Melli vei milanolaiset parhaimmillaan 60-69-johtoon päätösjakson puolivälissä, jonka jälkeen Olimpija vastasi omalla 10-0-jaksollaan. Ottelun ratkaisijoiksi nousivat lopulta Olimpijan Vlado Ilievski ja Goran Jagodnik, jotka heittivät ratkaisuhetkillä kaikki kahdeksan vapaaheittoaan sisään.

Salin pelasi ottelussa kuusi minuuttia ja villitsi kotiyleisöään kuudella pisteellä (kakkoset 1/2, kolmoset 1/1, vapaaheitot 1/2). Lisäksi Salin tarrasi levypallon, riisti pallon kerran ja rikkoi vastustajaa kerran.

Olimpijan tehokkaimmat olivat Kenny Gregory (17/11), Goran Jagodnik (15/3) ja Vlado Ilievski (14/1/4 syöttöä). Milanon tehoista vastasivat Morris Finley (16/0), David Hawkins (14/3) ja Nicolo Melli (13/5).

Olimpija on voittanut Euroliigan alkulohko D:n seitsemästä ottelustaan viisi ja jakaa lohkon ykkössijan kreikkalaisen Panathinaikosin kanssa. Kärkijoukkueet kohtaavat Panathinaikosin kotihallissa Ateenassa torstaina 9. joulukuuta.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia